Sosiaalisen luoton kylkiäisenä tulee luottohäiriömerkintä – "Haluamme saada taloudelliset asiat kuntoon"

Sosiaalinen luotto on pienituloiselle vaihtoehto kalliin pikavipin tilalle. Tulevaisuudessa yhä useammalla on mahdollisuus saada sitä.

lainat
Sosiaalinen luotto -paperi ilmoitustaululla.
Kainuun sotessa sosiaalinen luototus on ollut käytössä kaksi vuotta.Kimmo Hiltunen / Yle

SuomussalmiPienituloiset ja vähävaraiset ihmiset voivat saada helpotusta taloudelliseen tilanteeseensa tai yllättäviin talousongelmiinsa sosiaalisella luotolla.

Sosiaalista luottoa voidaan myöntää sellaiselle henkilölle, joka ei muulla tavoin saa lainaa kohtuuehdoilla. Hänellä pitää olla kuitenkin kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta.

Tarjoamme ohjausta ja neuvontaa myös sellaisille asiakkaille, joille ei voida myöntää luottoa.

Päivi Ahola-Anttonen

Kaikilla ei ole Suomessa mahdollisuutta sosiaaliseen luottoon, sillä vain noin kolmekymmentä kuntaa tarjoaa sitä asukkailleen. Toiminnan piirissä on 44 prosenttia Suomen väestöstä. Suurin osa suomalaisista jää sosiaalisen luototuksen ulkopuolelle, koska kysymyksessä ei ole valtion tukimuoto, vaan käytössä on ainoastaan kunnan omia rahoja.

– Kyseessä on kuntapoliittinen päätös, jota virkamiehet esittävät. Samalla se on päätös siitä, mihin kunnassa varoja käytetään, sanoo sosiaali- ja terveysministeriöstä ylitarkastaja Jaakko Ellisaari.

Tulevaisuudessa sosiaalinen luotto laajenee

Esimerkiksi Kainuussa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä sosiaalista luottoa on ollut tarjolla kohta kahden vuoden ajan. Kainuun sotessa on mukana seitsemän kuntaa.

Tulevaisuudessa sote-uudistuksen myötä sosiaalinen luotto laajenee huomattavasti, kun sosiaali- ja terveydenhuolto tulee maakuntien hoidettavaksi.

– Jos maakunnan alueella on kuntia, jossa on jo käytössä sosiaalinen luototus, niin todennäköisesti se otetaan käyttöön myös maakunnan hoitamassa sotessa, uskoo STM:n Ellisaari.

Seteleitä ja euron kolikko pöydällä.
Sosiaalisen luoton saaminen on mahdollista vaikka luottotiedoissa olisi merkintä.Derrick Frilund / Yle

Sosiaalisesta luotosta säädetään laissa (siirryt toiseen palveluun), joka astui voimaan vuonna 2003. Luottoa voidaan myöntää perustelluista syistä muun muassa velkakierteen katkaisemiseen, talouden hallintaan saattamiseen, kodin hankintoihin sekä muutostöihin, kuntoutumisen ja työllistymisen edistämiseen, opiskelun ja asumisen turvaamiseen tai sosiaalisen kriisin ylittämiseen.

Laissa säädetään myös siitä, että luotonhakijalle ja luotonsaajalle tulee tarvittaessa järjestää taloudellista neuvontaa sekä ohjausta sosiaalisen luoton myöntämisen yhteydessä ja takaisinmaksuajan kuluessa.

– Tarjoamme ohjausta ja neuvontaa myös sellaisille asiakkaille, joille ei voida myöntää luottoa. Lisäksi ohjaamme muihin palveluihin, joissa heitä voidaan tukea. Tämä on ehdoton osa sosiaalista luottoa, koska tavoitteena on se, ettei vastaavia tilanteita syntyisi jatkossa, täsmentää vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen Kainuun soten aikuissosiaalipalveluista.

Kainuun sotelle lainoista ei ole kertynyt luottotappioita.

Päivi Ahola-Anttonen

Vaikka asiakkaan luottotiedot olisivat menneet, sosiaalisen luoton saaminen on mahdollista – tosin rajatusti. Joka tapauksessa sosiaalisen luoton takaisinmaksun aikana asiakas sitoutuu vapaaehtoisesti luottohäiriömerkintään. Tällä pyritään estämään lisävelkaantuminen luoton maksuaikana.

– Emme halua missään tapauksessa sitä, että asiakkaan talousasiat menevät entistä enemmän mutkalle. Haluamme saada taloudelliset asiat kuntoon, muuten teemme hänelle karhunpalveluksen, kertoo Ahola-Anttonen.

Suomessa on monia kuntia, joissa ei ole edes harkittu sosiaalisen luototuksen käyttöönottoa, ja kuntien välillä on isoja eroja.

– Suurin osa sellaisista kunnista, joissa sosiaalisen luoton käyttöönottoa on harkittu, ovat myös ottaneet sen käyttöön. Näin sovelletaan lakia, joka antaa siihen mahdollisuuden. Tärkeintä on kuitenkin se, että laittomuuksia ei ole ilmennyt, STM:n ylitarkastaja Jaakko Ellisaari sanoo.

Takaisinmaksu toimii

Sosiaalisen luoton määrä vaihtelee eri kunnissa muutamasta sadasta eurosta aina yli 10 000 euroon saakka. Luotto voi olla vaihtoehto kalliille pikavipille, sillä lainan korko on edullinen 12 kuukauden euribor-viitekorko, eikä lainalle tule muita kuluja.

Vuonna 2015 sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi oikeustieteen tohtorin Kirsi Rissasen tekemän sosiaalisen luoton kehittämisraportin, jossa todetaan sillä hetkellä olleiden tietojen mukaan, että sosiaalisessa luototuksessa luottotappioiden osuus on pieni, noin prosentin luokkaa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että laittomuuksia ei ole ilmennyt.

Jaakko Ellisaari

Kainuun soten alueella sosiaalista luottoa voidaan myöntää yhdelle asiakkaalle enintään 10 000 euroa, jonka pisin mahdollinen takaisinmaksuaika on viisi vuotta. Ennen luoton myöntämistä jokaisen asiakkaan tilanne tutkitaan hyvin tarkoin.

– Tällä pyritään ehkäisemään se, etteivät asiakkaan tilanteet vaikeudu entisestään. Kahden vuoden aikana Kainuun sotelle lainoista ei ole kertynyt luottotappioita, kertoo vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen Kainuun soten aikuissosiaalipalveluista.

Vuonna 2016 sosiaalista luottoa sai Kainuussa 25 asiakasta ja kielteisiä päätöksiä annettiin 13. Asiakkaat ovat löytäneet palvelun, sillä ihmisillä on kiinnostusta luottoa kohtaan.

– Yhteydenottoja oli viime vuonna 241, joista 100 tilannetta selviteltiin tarkemmin, sanoo Ahola-Anttonen.

Alun perin Kainuun soten seitsemän jäsenkunnan alueella pääoman suuruudeksi arvioitiin 200 000–300 000 euroa. Kaksi vuotta sitten Kainuussa lähdettiin liikkeelle 50 000 euron pääomalla, jota on nyt korotettu kolme kertaa. Viimeisin korotuspäätös astuu voimaan huhtikuun alussa, pääoman suuruus on nyt 200 000 euroa.

Muuten me teemme hänelle karhunpalveluksen.

Päivi Ahola-Anttonen

Helmikuun loppupuolella sosiaalisen luoton lainapääomaa oli Kainuussa jäljellä enää vajaat 15 000 euroa. Luottoa pystytään myöntämään sen mukaan, paljonko asiakkaat ovat maksaneet takaisin lainaa ja kuinka paljon pääomaa on tämän jälkeen jäljellä.

– Pääomaa korotetaan asteittain tarpeen mukaan. Jos ajatellaan, että viidelle henkilölle myönnetään luottoa maksimimäärä, niin viimeisin korotus kuluu siinä, Ahola-Anttonen laskee.