Hallinto-oikeus ei käsittele Tampereen keskustan saunapaviljongin rakennuslupaa – "Valittajilla ei valitusoikeutta"

Kaksikerroksinen, puuverhoiltu saunaravintola nousee Laukontorille Pyhäjärven rantaan.

Kuva: Tampereen Palvelukiinteistöt Oy

Tampereen Laukontorille Pyhäjärven rantaan suunniteltu saunapaviljonki on lähempänä toteutumistaan. Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei ottanut rakennusluvasta tehtyjä valituksia käsiteltäväkseen.

Tampereen kaupungin elokuussa tekemästä päätöksestä olivat valittaneet lähellä sijaitsevat asunto-osakeyhtiöt sekä yksittäiset osakkeenomistajat. Valituksessa vedottiin esimerkiksi lähiympäristön terveyshaittoihin.

Hallinto-oikeuden mukaan taloyhtiöt ovat niin kaukana saunasta, että ne eivät ole laissa tarkoitetulla tavalla rakennuspaikan vieressä tai vastapäätä olevan alueen omistajia tai haltijoita. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajilla ei ole valitusoikeutta asiassa. Päätöksestä voi valittaa korkeimpaa hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Saunaan vappuna 2018?

Laukontorin paviljongiksi nimetyn kiinteistön oli alun perin määrä valmistua jo toukokuussa 2017. Tampereen saunapaviljongista on suunniteltu kaksikerroksista rakennusta, jonka kerrosala olisi yhteensä noin 500 neliötä. Kustannusarvio on 2,5 miljoonaa euroa.

Saunaravintolan rakentaa Tampereen kaupungin omistama Tampereen Palvelukiinteistöt Oy. Toimitusjohtaja Ilkka Ojala pitää epätodennäköisenä, että korkein hallinto-oikeus ottaisi mahdollista valitusta käsitelläkseen. Hän toivoo, että rakennustyöt päästään alkamaan kesällä.

– Kun rakenneuslupa saa lainvoiman, rakentaminen käynnistyy heti. Ajatuksenamme on, että sauna olisi käytössä ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

Saunapaviljongin vuokralaiseksi on tulossa Helsingin Löylyn alullepanija Sauna Finlandia Oy.