Jätkäsaaren palkitun betonitalon vakavat kosteusvauriot yllätys suunnittelijalle ja rakennuttajalle: "Vielä ei voi syyttää ketään"

Uutinen Helsingissä sijaitsevan Pitsitalon kosteusvaurioista herätti rakennuttajat. Vuokratalon rakentamisesta vastannut NCC on ollut kuitenkin harvasanainen.

kosteusvauriot
Jätkäsaaressa sijaitsee Hekan omistama pitsitalo, jonka yläkerrosten asunnoissa on havaittu kosteusongelmia.
Länsisatamankatu 23 valittiin vuoden 2014 parhaaksi betonirakenteeksi Betoniteollisuus ry:n järjestämässä kilpailussa.Jouni Immonen / Yle

Yle Uutiset kertoi maanantaina kuinka reilut kaksi vuotta sitten valmistunut vuokratalo kärsii vakavista kosteusvaurioista Helsingin Jätkäsaaressa. Uutinen herätti rakennuttajat ja puhelin on tiistaina pirissyt ahkerasti usealla toimistolla Helsingissä.

Talon rakentamisesta vastannut NCC on kuitenkin ollut harvasanainen asiasta. Yhtiö kuittasi Yle Uutisten haastattelupyynnön tiistaina kolmen lauseen sähköpostilla:

Selvitykset ovat olleet jo jonkun aikaa käynnissä kiinteistönomistajan, eli Hekan, kanssa. Yhteistyötä tehdään koko ajan ja ratkaisuja etsitään aktiivisesti. Kunhan vuodon syy selviää, korjaamme luonnollisesti vastuullamme olevat asiat.”

Pitsitalon asukkaat ovat jo puoli vuotta odottaneet tietoja kotinsa kosteusongelmista. Selvitysten etenemisestä on kuitenkin tihkunut tietoja niukasti.

Tieto ongelmista ei ole kulkenut myöskään muille talon rakentamisessa mukana olleille tahoille. Esimerkiksi rakennuksen aikoinaan suunnitellut arkkitehtitoimisto kuuli asiasta eilen Ylen uutisista.

– Kyllä tämä tuli meille täytenä yllätyksenä. Olisimme toivoneet, että tästä olisi informoitu meitä jo aikaisemmin ja otettu esimerkiksi rakennussuunnittelija heti mukaan ongelman selvittämiseen, sanoo arkkitehti Risto Huttunen Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen Oy:stä.

Arkkitehti Risto Huttunen toimistossaan.
Arkkitehti Risto Huttunen olisi toivonut, että Pitsitalon kosteusongelmat olisivat tulleet alusta asti myös arkkitehtitoimiston tietoonMårten Lampén / Yle

”Vesivuotoihin tulee puuttua välittömästi”

Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen oli heti tiistaiaamuna yhteydessä talon tilanneeseen Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT:hen. Kävi ilmi, että myös ATT kertoi kuulleensa ongelmista aivan vasta. Huolimatta siitä, että asukas kertoi olleensa jo lokakuussa yhteydessä vuokranantajaan eli Helsingin kaupungin omistamaan Hekaan.

– Virheestä ei ole tullut tietoa kuin vasta äskettäin. Vesivuotoihin tulee puuttua välittömästi, kun niistä on saatu tieto ja tavoitteena on korjata tämän laatuiset virheet heti. Ennen korjausten tekemistä on selvitettävä vesivuodon aiheuttaja ja päätettävä korjaustapa, sanoo rakennuttamisjohtaja Risto Mykkänen ATT:ltä.

Mykkäsen mukaan rakennuttaja eli ATT vastaa toimeksiantajalle omista sekä valitsemiensa urakoitsijoiden, suunnittelijoiden tai vastaavien virheistä ja laiminlyönneistä. Rakennuttaja vapautuu tästä vastuusta, kun kohteen vastaanottotarkastuksesta on kulunut kymmenen vuotta.

Jätkäsaaressa sijaitsee Hekan omistama pitsitalo, jonka yläkerrosten asunnoissa on havaittu kosteusongelmia.
Heka on tulossa kartoittamaan kosteusvaurioita maaliskuun viimeisellä viikolla.Jouni Immonen / Yle

Kuka teki virheen?

Ylen haastateltavat eivät halua etsiä syyllistä talon ongelmiin ennen kuin tiedetään, mistä vesi talon sisälle tulee. Arkkitehtitoimiston mukaan tähän on satoja eri vaihtoehtoja.

– Kyse voi esimerkiksi olla ongelmasta yksittäisissä saumoissa tai kermin repeämisessä. Toisaalta tuuliolosuhteet meren äärellä voivat kuljettaa sadetta odottamattomiin suuntiin tai esimerkiksi rakenteet ovat liikkuneet. Syyn selvittäminen on varmasti haastava tehtävä, mutta se täytyy tehdä pikimmiten, sanoo arkkitehti Risto Huttunen.

– Vielä ei voi alkaa syyttämään ketään, kun ei tarkalleen tiedetä, mistä ongelmat johtuvat. Jos kysymyksessä olisi lopulta suunnitteluvirhe, tästä pitäisi ottaa oppia, jotta vastaavaa ei enää toista kertaa pääsisi tapahtumaan.

Huttusen mielestä tärkeintä on nyt selvittää välittömästi koituuko talon asukkaille terveyshaittaa talossa asumisesta. Hänen mukaansa arkkitehtitoimisto haluaa olla mukana ongelman ratkaisussa.

Betonikin homehtuu, kun aikansa kastuu

Pitsitalo palkittiin heti valmistuttuaan vuoden 2014 betonirakenteena (siirryt toiseen palveluun) taitavasta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta. Aalto-yliopiston betonitekniikan professori Jouni Punkin mukaan palkitut elementit tuskin ovat osallisia talon ongelmiin.

– Palkinto myönnettiin erikoisista julkisivuratkaisuista, joilla ei todennäköisesti ole tämän kosteusongelman kanssa mitään tekemistä. Tässä on nyt vain sattumalta käynyt niin, että kyse on samaisesta talosta, arvelee Punkki.

Vaikka betoni on epäorgaaninen materiaali ja kestää hyvin vettä, homeongelma voi olla mahdollinen myös betonitalossa.

– Home alkaa kasvamaan minkä tahansa rakennusmateriaalin pinnalle, jos olosuhteet vai ovat suotuisat. Betoni ei ole tässä asiassa poikkeus. Lähtökohtana pitää olla, että kaikki materiaalit pitäisi pysyä kuivana tai muuten alkaa mikrobikasvustot äkkiä jylläämään, sanoo Punkki.