Kelirikko alkoi Pirkanmaalla etuajassa

Pirkanmaalle ennustetaan keskivaikeaa kelirikkokevättä.

kelirikko
liikennemerkillä varoitetaan huonokuntoisesta tiestä.
Yle

Pirkanmaalle ennustetaan keskivaikeaa kelirikkoa. Etuajassa alkanut kelirikko aiheuttaa ongelmia ainakin raskaalle liikenteelle.

Kelirikkoennuste on laadittu syksyn ja talven sääolojen perusteella. Miten vaikeaksi kelirikko lopulta muodostuu, riippuu pitkälti lähiviikkojen säistä. Kelirikon pitävät kurissa parhaiten kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset, jolloin tiet kuivavat sulamisen tahtiin.

Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan vähälumisen talven ja kevään voimakkaiden lämpötilavaihteluiden vuoksi teiden päällysteet ovat lisäksi paikoin pahoin vaurioituneet.

Kelirikon aiheuttamia reikiä tai muita liikenneturvallisuutta vaarantavia vaurioita voi syntyä hyvinkin nopeasti. ELY-keskus muistuttaa, että tällöin on tärkeä varoittaa muuta liikennettä.

Liikenneturvallisuutta vaarantavista tai liikennettä selvästi haittaavista vaurioista kannattaa ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle puhelinnumeroon 0200 2100.

Teiden ajantasaiset painorajoitukset selviävät liikenneviraston sivulta (siirryt toiseen palveluun).