Kaksi kiinnostavinta CV:tä juuri nyt – näillä meriiteillä Ivanka-tytär aviomiehineen pääsi Trumpin Valkoiseen taloon

Presidentti Donald Trumpin tytär on juuri saanut paikan isänsä neuvonantajana ja hänen miehensä oman "innovaatiotoimiston" Valkoiseen taloon. Parilla on meriittinsä.

Valkoinen talo
Ivanka Trump ja Jared Kushner.
Ivanka Trump ja hänen puolisonsa Jared Kushner kuuluvat presidentti Donald Trumpin luotetuimpaan lähipiiriin. Pete Marowich / AOP

Nepotismia? Yhdysvaltain presidentti jyvittää Valkoisessa talossa huippurooleja omille perheenjäsenilleen. Tällä viikolla uutisissa on kerrottu vävypoika Jared Kushnerin saamasta omasta Valkoisen talon toimistosta, jolla on laajat valtuudet uusia maan hallintoa. Hänen vaimonsa eli itse presidentin tytär Ivanka Trump nousi viime yönä presidentin viralliseksi työntekijäksi, Donald Trumpin neuvonantajaksi.

Oikeusministeriö vahvisti tammikuussa linjauksen, ettei presidentin sukulaisten nimittämiselle ole mitään esteitä Yhdysvaltain hallinnossa.

On sanottu, ettei kovin moni pysty kääntämään presidentti Trumpin mielipidettä, mutta että Ivankalta se onnistuisi edes toisinaan. Millaisilla eväillä Ivanka Jared-puolisoineen on kivunnut Valkoisen talon ytimeen? Kumpikin varakkaan perheen vesa on käynyt maineikasta koulua ja luonut menestyksekkään uran liiketaloudessa.

Ex-malli ei riisuudu muotibisneksestä

Ivanka Trump, 35, kävi lapsena sisarustensa tapaan koulua sisäoppilaitoksessa medialta piilossa. Suojattu elämä maistui huonosti ja mielessä oli ura, joka ei suuresti ilahduttanut vanhempia.

Niin työelämä kutsui 14-vuotiaana mallinhommiin. Jo teini-iässä hänet kuvattiin (siirryt toiseen palveluun) naistenlehti Elleen, Tommy Hilfigerin mainoksiin ja Pariisin catwalkeilla. Mallimaailma oli kova, Ivanka Trump on myöhemmin myöntänyt haastatteluissa.

Poseeraaminen vaihtui yliopisto-opinnoiksi arvostetussa Whartonissa, jota kävi myös Donald-isä aikanaan. Pääaineena tyttärellä oli taloustieteet.

Valmistuttuaan hän ei huolinut isän tarjoamaa työtä, vaan meni toiseen kiinteistöfirmaan New Yorkissa. Siellä hän tienasi kertomansa mukaan vajaan 50 000 euron vuosipalkkaa.

Kaksi vuotta myöhemmin Ivanka Trump siirtyi perheensä kiinteistökonserniin. Hän on työskennellyt viimeksi varatoimitusjohtajana, joka vastaa kehityksestä ja ostoista.

Viihdealalla Ivanka Trump on pyörähtänyt isänsä ympärille rakennetun tositelevisiosarja Dillin tuomarina kymmenellä eri tuotantokaudella.

Ivanka Trump Isaaz Mizrahi Georgina Chapman 2014 Project Runway Muodin huipulle
Ivanka Trump (vas.) on varttunut julkisuuden henkilöksi ja on vuosien varrelta tuttu televisiovieras. Tässä Ivanka Trump tuomaroi kykyohjelmassa Muodin huipulle 2014.Lifetime Television/Courtesy Everett Collection/All Over Press

Näyttävä bisnes pyörii myös hänen verkkosivuillaan, joilla myydään Ivanka Trumpin nimeä kantavia muotiluomuksia ja koruja. Ivanka Trump ei kuitenkaan aio myydä osuuttaan muotiyrityksessä, vaikka aloittaa työt Valkoisessa talossa, kertoo talousuutistoimisto Bloomberg (siirryt toiseen palveluun).

Muotibrändi hieroi hiljattain kauppoja vaateyhtiöön, jonka suuromistaja oli puolestaan Japanin valtion omistama pankki. Samaan aikaan (siirryt toiseen palveluun) Ivanka Trump liittyi isänsä seuraan tämän tavatessa Japanin pääministeri Shinzo Aben. Joka tapauksessa kaupat peruuntuivat.

Hän on myös järjestänyt naisten talousseminaarin kunniavieraanaan Kanadan pääministeri Justin Trudeau. Hiljattain Ivanka Trump osallistui myös presidentin ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tapaamiseen.

Presidentinvaalien aikaan Ivanka-tytär ajoi valtakunnallisesti yhdenmukaista äitiyslomaoikeutta sekä huokeampaa lastenhoitoa. Sittemminkin monet hänen viimeaikaisista tilaisuuksistaan ovat ajaneet työelämässä olevien naisten asiaa. Hän on kuitenkin jättänyt julkisesti kommentoimatta isänsä liikkeellepanemia matkustuskieltoa, rajamuuria tai ilmastopolitiikan suunnanmuutosta.

Nyt virallisena Valkoisen talon työntekijänä Ivanka Trump on titteliltään presidentin avustaja. Yksikään Yhdysvaltain presidenteistä ei ole aiemmin ottanut omaa lasta (siirryt toiseen palveluun) työntekijäksi hallintoon. Tosin esimerkiksi demokraattipresidentti John F. Kennedy palkkasi veljensä Robertin oikeusministeriksi omaan kabinettiinsa vuonna 1961.

Politiikassa Ivanka Trump aviopuolisoineen tuki aiemmin demokraatteja. Pariskunta järjesti viime vuonna kotonaan varainkeruujuhlat New Jerseyn senaattorille, demokraattien Cory Bookerille.

Ivanka Trump Jared Kushner Theodore
Jared Kushnerilla ja Ivanka Trumpilla on kolme lasta.Instagram / All Over Press

Kiinteistöprinssi rakentaa seuraavaksi rauhaa

Jared Kushner, 36, on itsekin upporikkaan kiinteistösijoittajan poika. Hänet hyväksyttiin Harvardin yliopistoon, kun isä oli tehnyt 2,5 miljoonan dollarin lahjoituksen.

Arvosanojen perusteella opinahjoon ei olisi ollut asiaa (siirryt toiseen palveluun), kirjoittaa Daniel Golden kirjassaan The Price of Admissions, joka valaisee vallanpitäjien jälkikasvun päätymistä eliittikouluihin.

Opiskelua enemmän Kushner keskittyi sijoituksiinsa. Sen hän todella on osannut – kiinteistöyhtiö Kushner Properties on tällä haavaa miljardibisnes (siirryt toiseen palveluun).

Nuorella 25 vuoden iällä Kushner osti sanomalehti New York Observerin. Se on tunnettu etenkin Candace Bushnellin kolumneista, joille maailmanmenestyssarja Sinkkuelämää perustui. Vuosien saatossa paperilehti näivettyi ja siirtyi kokonaan verkkojulkaisuksi. Viime tammikuussa Kushner ilmoitti myyvänsä omistuksensa lehtiyhtiöstä perheensä rahastolle.

Jared Kushner Donald Trump
Jared Kushner appiukkonsa Donald Trumpin seurassa Valkoisen talon pihalla 15. maaliskuuta.Shawn Thew / EPA

Kiinteistökauppoja tekevän perheyrityksen toimitusjohtajuus siirtyi nuorelle miehelle sen jälkeen, kun isä Charles Kushner joutui viime vuosikymmenellä vankilaan. 1,5 vuoden tuomio tuli verorikoksista, laittomista vaalikampanjalahjoituksista ja todistajien häirinnästä. New Jerseyn ylin syyttäjä oli tuolloin Chris Christie, joka oli isossa roolissa presidentinvaalit voittaneet Trumpin tiimissä.

Christie sai pian vaalien jälkeen potkut Trump-joukkueesta. Yleisen arvion mukaan Jared Kushner oli erottamisen takana ja sai näin kostaa isänsä puolesta.

Nyt Kushnerin työpaikka on Valkoiseen taloon varta vasten perustettu Amerikan innovaatiotoimisto. Päätehtäviin lukeutuu koko hallinnon uudistaminen.

Kushnerilla ei ole kokemusta poliittisesta diplomatiasta. Trumpin hallinnossa hänen käsiinsä on kuitenkin uskottu vielä Lähi-idän rauhan ratkaiseminenkin. Sen lisäksi hän on presidentin ensisijainen neuvonantaja Kiinan-, Meksikon- ja Kanadan-suhteissa.

Lähteet: The Guardian, The New York Times, BBC, The Washington Post, Huffington Post, AP, Forbes, Town & Country