Kerro kokemuksesi kuntaliitoksista – teemme juttua

Kuntaliitoksia on toteutettu erityisesti 2000-luvulla ahkerasti. Mitkä ovat sinun kokemuksesi kuntaliitoksista? Ovatko kuntasi palvelut huonontuneet vai parantuneet?

aluekehitys
Grafiikkaa
Yle Uutisgrafiikka

Suomessa on tällä hetkellä 311 kuntaa, joista 16 Ahvenanmaalla. Vuonna 1955 kuntia oli Valtiovarainministeriön (siirryt toiseen palveluun) mukaan vielä 547 ja vuonna 1977 464.

Erityisesti 2000-luvulla kuntien määrä on vähentynyt voimakkaasti. Esimerkiksi vuosina 2005–2015 Suomessa on tehty 82 kuntaliitosta, joissa on ollut mukana 208 kuntaa. Eniten kuntaliitoksia on toteutettu vuonna 2005 kunta- ja palvelurakenneuudistuksen sekä vuonna 2011 kuntauudistuksen jälkeen.

Mitkä ovat sinun kokemuksesi kuntaliitoksista? Ovat palvelut kunnassa parantuneet vaiko heikentyneet? Kerro kokemuksistasi, niin teemme aiheesta juttua.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.