Mikä ihmeen matkaketju? "Suomihan on koko idean äiti"

Kysyimme Liikenneviraston ylijohtajalta Virpi Anttilalta, miten matkojen ketjuttaminen mullistaa liikkumisemme.

matkustajaliikenne
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

VR testaa Suomessa uudenlaista matkaketjupalvelua. Matkalippuun voi junan lisäksi kuulua esimerkiksi bussi- tai kimppataksikyyti asemalta kotiin.

Miten kuluttaja hyötyy palvelun käytöstä?

– Tällä helpotetaan matkustajalle matkan löytämistä. Aiemmin hän on joutunut ostamaan eri toimijoilta liput aina matkan osalle. Nyt tämä kaikki tarjotaan yhden matkalipun kautta ovelta ovelle. Hän myös näkee, miten eri toimijat muodostavat sen matkaketjun.

Miten käy lippujen hinnoille, jos matkojen kytkeminen yhteen yleistyy?

Alkuun tämä ei muuta lippujen hintoja suuntaan tai toiseen. Jos matkustajamäärät nousevat helppouden myötä, niin hinnat voivat jopa laskea. Jos palveluun pystytään kytkemään vielä lisäpalveluja ja -arvoja, voi olla, että kuluttaja on halukas maksamaan siitä jopa enemmän.

Virpi Anttila ylijohtaja liikennevirasto
Yle

Matkojen ketjuttamiseen ja yhteislippukauppaan on Suomessa kehitetty parikin mobiilisovellusta, kuten Whim ja Kyyti. Aikooko VR nyt napata omalla digipalvelullaan eri liikennevälineiden lippukaupan itselleen?

– En usko. Kyse on enemmän siitä, että eri toimijat tällä palvelusektorilla ryhtyvät keskustelemaan keskenään, jotta he voivat yhdessä tuottaa matkustajan haluaman palvelun. Tässä matkustajan tarpeista rakennetaan yhteistyön kautta yksi tuote, joka käyttäjän on helppo ostaa.

Millaista kisaa odotatte kytkymatkamarkkinoista Suomessa?

*– *Kisasta tulee erittäin kova. Suomihan on koko idean äiti, ja liikkumisen palvelukokonaisuus on lähtenyt Suomesta kansainvälisillekin markkinoille. Jatkossa ei tarvitse erikseen omistaa autoa ja ostaa eri tyyppisiä matkalippuja vaan liikkumisesta tulee palvelu. Päivittäinen liikkuminen voidaan esimerkiksi hoitaa yhdellä kuukausimaksulla valitun operaattorin kautta. Tämä palveluntarjoaja huolehtii, että matka toteutuu vaikka vuokra-autojen, joukkoliikenteen ja taksimatkojen yhdistelmänä.