Koe uusi yle.fi

Monen iholla on Suomen leijona – rumpali tatuoi käsivarteensa Ristijärven vaakunan

Maija Vilkkumaan bändissä rumpuja soittavan Ilkka Tolosen käsivartta koristaa sinivalkoinen vaakuna. Se ei ole pelkkä koristus, vaan muistutus muusikon juurista.

vaakunat
Mies näyttää käsivarttaan, jossa on vaakuna-tatuointi.
Anna Airola

Maija Vilkkumaan rumpali, joka asuu Helsingin Käpylässä ja opiskelee Teatterikorkeakoulussa. Monikaan seikka ei vihjaa Ilkka Tolosen kainuulaisista juurista – ei, ennen kuin mies käärii vasemman käsivartensa hihan ylös.

Tolosen ihoa koristaa nimittäin suurikokoinen tatuointi, joka on miehen kotipaikkakunnan, Ristijärven, vaakuna. Mies otti vaakunatatuoinnin viisi vuotta sitten ja pitää sitä eräänlaisena "Made in"-leimana.

Kuvan hopeinen havuristi ja aaltokuvio ei ole kuitenkaan pelkkä koristus.

– Suhtaudun tatuointeihin aika vakavamielisesti, enkä ottaisi mitään ironistista ja humoristista tatuointia. Ristijärvi on asia, joka pysyy minussa väistämättä ikuisesti, joten se on muistutus omasta taustasta, kertoo Tolonen.

– Pidän tatuoinneissa selkeistä väreistä ja kuvista, joten vaakuna toimii teknisessä mielessä tatuointina erittäin hyvin.

Ilkka Tolonen
Ristijärvi on tärkeä osa Ilkka Tolosen identiteettiä, vaikka mies asuukin nykyään Helsingissä.Anna Airola

Muusikon ihoon on isketty kuvia myös maailmankartasta ja Martti-kissasta. Vaikka aiheet poikkeavat toisistaan, ovat tatuoinnit tyyliltään samankaltaisia. Jokaisella on tärkeä henkilökohtainen merkitys.

– Luulen, että olen perinyt äidiltäni jokseenkin nopeasti vaihtuvat mieltymykset ja kyllästyn moniin asioihin hyvin nopeasti, minkä vastapainoksi minulle on tärkeää löytää joitakin pysyviä ja vakaita asioita, pohtii Tolonen.

– Kenties tatuoinnit toimivat jonkinlaisena muistutuksena pysyvyydestä, kun niistä ei pääse eroon.

Ihmisistä vieraantuu, mutta tunne pysyy

Noin 1 300 asukkaan Ristijärvi on Kainuun pienin kunta, joka tunnetaan lähinnä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisestä. Ilkka Tolonen pitää piskuisen korpikunnan omaa tunnusta erityisen hienona.

– Se on rauhallinen, tyylikäs ja paikkakunnan luonteeseen sopiva, rumpali tiivistää.

Tolonen on asunut Helsingissä jo kymmenisen vuotta, mutta puhuu yhä vahvaa kainuun murretta. Kotiseudun merkitys on muuttunut viime vuosina paljon. Vaikka Helsingistäkin on tullut rakas, kokee Tolonen silti itsensä kainuulaiseksi ja ristijärveläiseksi.

– Loukkaannun syvästi, kun minua jatkuvasti nimitetään kajaanilaiseksi, muusikko vitsailee.

Nykyään Tolonen käy Ristijärvellä muutamia kertoja vuodessa – usein keikkabussilla. Kolmekymppinen muusikko viihtyy kotimaisemissa saunoen ja metsäpoluilla lenkkeillen, vaikkei hän paikallisia enää juuri tunnekaan.

Käsivarsi, jossa vaakunatatiointi
Ilkka Tolosen mielestä Ristijärven vaakun an selkeät värit ja muodot sopivat hyvin tatuointiin. Anna Airola

Ristijärvellä on helpompi kokea yhtenäisyyden tunnetta kuin Helsingissä.

– Suhde paikkakuntaan on säilynyt voimakkaana, mutta ihmisistä tietenkin hiljalleen vieraantuu, mikäli ei ole tekemisissä. Ehkä se kainuulaisuus siirtyy enemmän ja enemmän oman ajatusmaailman sisälle.

– Ristijärvellä on helpompi tajuta, että kaikkihan tässä ollaan ristijärveläisiä, hän lisää.

Leijonat villitsivät vuosikymmen sitten

Suomalaisten tatuoijien järjestö F.T.A.A:sta (Finnish Tattoo Artists Association) kerrotaan, että heraldiikalla on pieni kannattajakuntansa tatuointien ystävien parissa. Heraldiikkaa käytetään monissa urheiluseurojen logoissa, joita tatuoidaan tasaisin väliajoin etenkin isoissa kaupungeissa.

Yleisesti ottaen vaakunat ovat kuitenkin aiheena marginaalissa.

– Sukuvaakunoita otetaan jossain määrin. Itse teen joitakin per vuosi. Heraldisia eläinhahmoja näkee aina silloin tällöin, mutta edelleen jokunen per vuosi, toteaa F.T.A.A:n sihteeri J. "Pena" Penttinen.

Se on kaunis ja historiallisesti perusteltu tapa jollekin yhteisölle kertoa kuka on.

Jussi Tuovinen

Penttisen mukaan Suomen vaakunaleijona on kuitenkin räikeä poikkeus: reilu vuosikymmen sitten leijonia nakuteltiin ihoille lähes päivittäin.

– Suomen leijonan ottanee edelleen joku jossakin maamme liikkeessä joka viikko tai joka toinen viikko, arvelee Penttinen.

Vaakunaharrastajat toivovat rohkeaa käyttöä

Useimmiten vaakunoita näkee kuitenkin maakuntien ja kuntien rajakilvissä ja kuntien virallisissa papereissa. Suomen heraldisessa seurassa toivotaan, että vaakunoita kunnioitettaisiin ja käytettäisiin rohkeasti.

– Se on kaunis ja historiallisesti perusteltu tapa jollekin yhteisölle kertoa kuka on. Vaakunalla voidaan ilmaista monenlaisia asioita ja rikastuttaa visuaalista kulttuuria, perustelee seuran puheenjohtaja Jussi Tuovinen.

Moni mieltää vaakunat arvokkaiksi ja historiallisiksi symboleiksi, mutta toisaalta niiden halutaan näkyvän myös nykyajassa. Tuovisen mielestä vaakuna sopii esimerkiksi tatuoinniksi hyvin.

Paltamon vaakuna.
Paltamon kunnan vaakuna on vuodelta 1959.Kansallisarkisto

On kuitenkin veteen piirretty viiva, miten vaakunaa käytetään kunnioittavasti. Esimerkiksi Suomen vaakunasta sarjakuvaan irrotettu leijonahahmo voi saada konservatiivisen heraldikon kohottamaan kulmiaan.

– Tästä on näkemyseroja: toiset ovat tiukkalinjaisempia heraldikkoja, toiset taas liberaalimpia. En halua tuomita innovatiivista heraldiikkaa, mutta senkin pitäisi olla laadukasta, tyylikästä ja sääntöä noudattavaa, muotoilee Tuovinen.

– Nämä ovat hyviin tapoihin liittyviä juttuja. Jos vaakuna on vessapaperina, se alkaa olla pikkuisen kyseenalaista, hän lisää.

Vaakunoihin liittyy myös ennakkoluuloja

Monilla vaakunoilla on pitkä historia. Nykyisten maakuntavaakunoiden taustalla ovat jo Ruotsin vallan aikana käytetyt historialliset maakuntavaakunat ja myöhemmin käytössä olleet läänien vaakunat.

Kuntavaakunat ilmestyivät tienvarsille ja lomakkeisiin sen jälkeen, kun 1940-luvulla kunnallislaissa määrättiin, että kaikilla Suomen kunnilla tulee olla oma vaakuna. Suomessa myös kuka tahansa yksityishenkilö voi rekisteröidä itselleen vaakunan.

Se on rauhallinen, tyylikäs ja paikkakunnan luonteeseen sopiva.

Ilkka Tolonen

Heraldiikan eli vaakunaopin harrastajiin liittyy myös ennakkoluuloja. Jos joku on suunnitellut ja rekisteröinyt oman vaakunan, saatetaan sitä pitää isotteluna ja elitisminä.

– Me olemme tämän tyyppistä ajattettelua vastaan. Heraldiikalla on aatelinen ja kuninkaallinen historia, mutta nykyään ne ovat demokraattisia, koska kuka tahansa voi piirtää itselleen vaakunan ja hakea sitä seuran rekisteriin.

Tuovisen mukaan kulttuuri on kuitenkin muuttumassa.

– Vaikuttaa siltä, että nyt internet antaa mahdollisuuden löytää tietoa, individualismi lisääntynyt ja itsensä toteuttamisen muodot ovat tuleet sallitummaksi, Tuovinen arvelee.