Sanomalehtien varhaisjakelussa häiriöitä ympäri maata – Posti saanut jaettua melkein kaikki myöhästyneet lehdet

Postin mukaan osa varhaisjakelussa jaettavista sanomalehdistä jouduttiin jakamaan myöhässä järjestelmävian vuoksi. Vika on nyt saatu korjattua.

Posti Group Oyj
Postin kuljetusauto.
Postin kuljetusauto.Seppo Samuli / Lehtikuva

Postin sanomalehtien jakelua ohjaavassa tietojärjestelmässä ilmeni aamulla vika, jonka vuoksi osaa varhaisjakelussa jaettavista sanomalehdistä ei saatu toimitettua.

Postin mukaan vika on nyt saatu korjattua. Postin ohjauskeskuksen johtajan Jarmo Ainasojan mukaan reilusti yli puolet lehdistä on pystytty jakamaan ajallaan ja noin 99 prosenttia lehdistä saatiin jaettua päivän aikana.

– Saattaa olla, että tälle pienelle porukalle ei saada jaettua, mutta melkein kaikille kyllä, Ainasoja vahvistaa.

Järjestelmä vaikutti Postin tekemään sanomalehtien varhaisjakeluun koko Suomessa.