Työttömyyden murjoma kaupunki jakaa pitkäaikaistyöttömille ilmaiset VIP-kortit uimahalliin – heti hirveä kysyntä: "Suuri teko kansanterveydelle"

Kotkassa pitkäaikaistyöttömät pääsevät jatkossa ilmaiseksi uimaan ja kuntosalille.

pitkäaikaistyöttömyys
Kotkan kaupunki antaa pitkäaikaistyöttömille VIP-kortin, jolla pääsee uimaan sekä kuntoilemaan uimahallien kuntosaleille kerran viikossa.
Kotkan kaupunki antaa pitkäaikaistyöttömille VIP-kortin, jolla pääsee uimaan sekä kuntoilemaan.Juha Korhonen / Yle

Patricia Nzenwa on saapunut Katariinan uimahallin kuntosalille treenaamaan. Taskussa on uunituore VIP-kortti, joka päästää kaupungin pitkäaikaistyöttömät ilmaiseksi kuntoilemaan tai uimaan.

– On todella hyvä, ettei tästä tarvitse maksaa. Liikkumiseni on tätä ennen ollut lähinnä kävelyä. Tulee hyvä mieli, kun pääsee kunnolla liikkumaan. Muuten olisin kotona lukemassa tai siivoamassa, Nzenwa toteaa.

Nainen on ollut vuosia poissa työelämästä ja hoitanut lapsia kotona. Hän pitää Kotkan uimahallien lippuhintoja aivan liian kalliina. Yksi normaalilippu maksaa aikuiselta 5,80 euroa, kun esimerkiksi Helsingissä uimaan voi päästä noin euron halvemmalla.

– Täällä on voinut joutua maksamaan yli 20 euroa kuussa, jos käy uimassa kerran viikossa. Ja Kotkassa on työttömien lisäksi hirveän paljon muita pienituloisia ja vähävaraisia lapsiperheitä.

Uinti oli toivotuin harrastus

Kotkan kaupungintalon käytävällä käytiin taannoin uimahallien tilanteesta vakava keskustelu, minkä seurauksena Nzenwallakin on nyt käytössään ilmainen VIP-kortti.

Työttömien uintiharrastus oli hiipunut, kun etenkin pitkään työttömänä olleet olivat joutuneet karsimaan menojaan. Kaupungin tekemän selvityksen mukaan toivotuin harrastus työttömien keskuudessa oli kuitenkin juuri uinti.

Tämä on kova juttu jo periaatteena, koska pitkäaikaistyöttömien on usein vaikea löytää motivaatiota liikkumiseen.

Ilmari Nalbantoglu

Nyt kaupungin työllisyyspalveluihin asiakaskontaktissa olevat pitkäaikaistyöttömät pääsevät uimahalleihin ja niiden yhteydessä oleville kuntosaleille ilmaiseksi kerran viikossa. Halukkaille järjestetään myös tekniikka- ja uintiopastusta.

– Tämä liittyy paitsi kaupungin huonoon työtilanteeseen, myös laajemmin nuoriin ja aika jyrkkään nuorisotyöttömyyteen. Heillä syrjäytymisvaara on suuri. Nämä pitäisi pystyä huomioimaan, sanoo Kotkan kaupungin liikuntajohtaja Antti Mattila.

uimajumppa
Juha Korhonen / Yle

150 korttia jaettu

Reilussa kolmessa viikossa VIP-kortin on hakenut noin 150 pitkäaikaistyötöntä. Kaupungin sosiaalipalveluissa määrään ollaan tyytyväisiä.

– Se on 50 korttia viikossa, ja kysyntä on yhä kasvussa. TE-toimistoon alkoi tulla heti hirveästi kyselyjä, että mistä kortteja saa. Kiinnostusta olisi varmasti muuhunkin kuntoiluun, jota tuettaisiin, sanoo Kotkan kaupungin sosiaalijohtaja Heli Sahala.

VIP-kortteja ei saa TE-toimistosta vaan Kotkan kaupungin työllisyyspalveluiden kautta. Maksuttomuus jatkuu kuluvan vuoden ajan, mutta liikuntajohtaja Antti Mattilan mukaan siitä on tarkoitus tehdä pysyvämpi käytäntö.

– Se alkoi kokeiluna, mutta toivon, että käytäntö vain laajenee jatkossa. Liikuntapalveluiden tuloilla ei kovin paljon kaupungin budjettia paikata, mutta niistä saatava hyöty terveydenhuollon kustannuksissa on huomattavasti suurempi.

Pitkäaikaistyöttömät muita sairaampia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan pitkäaikaistyöttömien terveydentila on heikompi kuin työssäkäyvien. THL havaitsi Paltamon työllistämiskokeilun arviointitutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) isoja eroja sekä fyysisessä terveydessä että hyvinvoinnissa.

Työttömillä oli selvästi enemmän pitkäaikaissairauksia, ja lisäksi niiden aiheuttamat haitat olivat suurempia. Työttömillä oli myös paljon sosiaalisten tilanteiden pelkoa, unettomuutta ja masennusta.

– Ilman muuta kyseessä on suuri teko pitkäaikaistyöttömän arkeen ja kansanterveydelle. Maksuttomuus on sillä lailla tärkeä, että monelle sisäänpääsymaksu on liian kova hinta, sanovat THL:n tutkijat Lars Leemann ja Katja Borodulin.

Liikunnan aloittamisella on välittömiä vaikutuksia energiatasapainoon, verenpaineeseen ja verensokeriin. Kunto kohenee jo parissa kuukaudessa.

– Säännöllinen uimassa käyminen tuo erittäin merkittäviä terveyshyötyjä. Uinti on hyvä liikuntamuoto, koska se tuo lähes kaikki liikunnasta saatavat hyödyt samaan pakettiin, Leemann ja Borodulin toteavat.

Patricia Nzenwa sai VIP-kortin maaliskuun alussa.
Patricia Nzenwa sai VIP-kortin maaliskuun alussa.Juha Korhonen / Yle

Liikuntajärjestö Valo ry:n mukaan ilmaiset uintiliput voivat myös helpottaa huomattavasti pitkäaikaistyöttömien raskasta elämäntilannetta.

– Tämä on kova juttu jo periaatteena, koska heidän on usein vaikea löytää motivaatiota liikkumiseen. Kynnyksen pitäisi olla hyvin matala, ja hinta on yleensä hyvin korkea kynnys, sanoo erityisasiantuntija Ilmari Nalbantoglu Valo Ry:stä.

Voimia työnhakuun – ja elämään

Kunnat ovat järjestäneet ilmaisia liikuntakokeiluja työttömille aiemminkin. Esimerkiksi Tampereella ja Oulussa työttömille on jaettu ilmaisia liikuntapasseja. Mitään yleistä käytäntöä työttömille suunnatuista ilmaisista liikuntapalveluista ei kuitenkaan ole kunnissa muodostunut.

– Halukkuutta varmasti olisi, mutta rahaa ei, toteaa erityisasiantuntija Kari Sjöholm Kuntaliitosta.

Sjöholm pitää hienona asiana sitä, että ilmaisen liikuntaedun tarjoaa pitkään surkeasta taloudesta kärsinyt Kotka, joka on yksi Suomen työttömimmistä kaupungeista.

– Se kuulostaa tosi hyvältä. Kyse on siitä, että ihminen saa otteen elämästään. Se voi poikia enemmänkin kuin pelkän liikunnan ilon kuten antaa voimia työnhakuun ja muuhun elämään.

Tulee hyvä mieli, kun pääsee kunnolla liikkumaan. Muuten olisin kotona lukemassa tai siivoamassa.

Patricia Nzenwa

Myös Patricia Nzenwa uskoo, että maksuton liikunta voi nostaa työttömiä ylös sohvalta ja rohkaista ihmisten pariin.

– Toki paljon on myös asenteesta kiinni, hän pohtii.

Jos kotkalainen pitkäaikaistyötön työllistyy tai eläköityy, VIP-korttia saa käyttää voimassaolokauden loppuun. Patricia Nzenwa on saanut aivan äskettäin töitä kirjanpitäjänä, mutta aikoo käyttää etua niin pitkään kuin mahdollista.

– Ehdottomasti. Ainakin kuntosalilla aion käydä.