Päiväkodit rahastavat vanhempia ksylitolipastilleista – suositusten mukaan kuntien pitäisi maksaa ne

Suuri osa kunnista jättää lasten hampaista huolehtimisen vanhempien vastuulle. Liperin kunta otti kaikki keinot käyttöön ja reikiintyminen väheni.

Kotimaa
Tyttö laittaa ksylitolipastillin suuhunsa
Satu Krautsuk / Yle

Pohjois-Karjalan pienessä Liperin kunnassa on saatu hyviä tuloksia huolellisesta lasten hampaidenhuollosta päiväkodissa. Päiväkodeissa ryhdyttiin harjaamaan lasten hampaita muutama vuosi sitten.

– Lapsilla on mahdollisuus harjata hampaat joka päivä. Esiopetuksessa hampaiden harjausta harjoitellaan aamulla. Päiväkoti-ikäset harjaavat hampaat päivälevon jälkeen ennen välipalaa, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja Sirkka Korhonen Liperin kunnasta.

Liperissä ryhdyttiin kiinnittämään huomiota lasten suuhygieniaan (siirryt toiseen palveluun) kolme vuotta sitten, kun hammashuollosta tuli viestiä, että 1- ja 2-luokkalaisten hampaita on jouduttu juurihoitamaan. Hampaiden harjauksen lisäksi kunta kustantaa kaikille ksylitolipastillit lounaan jälkeen. Myös lasten ravintoon kiinnitetään huomiota ja sokerin määrää on vähennetty. Puuron päälle ei enää tule makeaa hilloa.

– Keittiöhenkilökunta oli aluksi sitä mieltä, että ruoka ei maistu lapsille ilman sokeria, mutta nopeasti lapset siihen tottuivat. Meidän herkkujamme ovat nyt porkkanat ja marjat, Korhonen sanoo.

Liperiläisissä päiväkodeissa on tehty sopimus, ettei synttäriherkkujakaan tuoda päiväkotiin. Synttärijuhlia vietetään hoidossa muilla tavoin ja herkut syödään kotona.

Varhaiskasvatus tekee tiivistä yhteistyötä hammashuollon kanssa ja päiväkotien henkilökunta sekä perhepäivähoitajat on koulutettu.

Kunnostautuminen suuhygieniassa on alkanut tuottaa tulosta. Kunnan hammashuollosta on kantautunut viestiä, että lasten hampaiden reikiintyminen on vähentynyt.

Vastuu lasten hammashuollosta on vanhemmilla

Toisin on muualla. Vain harva kunta noudattaa sosiaali- ja terveysministeriön suositusta jakaa päivähoidossa ksylitolipastilli lapsille maksutta. Vuodesta 2013 lähtien STM on suositellut (siirryt toiseen palveluun) makeisvapaata päivähoitoympäristöä sekä ksylitolipastillien tai -purkan antamista päivähoidossa ruokailun jälkeen maksutta.

Moni kunta ei osallistu ksylitolipastillien kustannuksiin lainkaan. Suurista kaupungeista esimerkiksi Vantaa ei maksa pastilleja omasta pussistaan. Ksylitolipastilleja annetaan vanhempien kustantamana heidän niin halutessaan. Käytännössä päiväkodeissa on tähän erilaisia tapoja.

– Osa vanhemmista ostaa pastillit suurena eränä, josta kaikki ryhmän lapset itse hakevat pastillin ruokailun jälkeen. Kaikissa päiväkodeissa ei ole lainkaan jaossa pastilleja vaan vanhemmat huolehtivat asiasta kotona, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen Vantaan kaupungilta.

Meidän herkkujamme ovat nyt porkkanat ja marjat.

Sirkka Korhonen

Linjaa perustellaan kaupungin suun terveydenhuollon ohjeella, jonka mukaan perhe vastaa lasten suun terveydenhoidosta.

Myös useissa muissa kunnissa vastuu ksylitolituotteiden hankinnasta on vanhemmilla. Lappeenrannassa ja Haminassa yhtenäistä ohjeistusta ei ole. Esimerkiksi Haminassa osassa päiväkodeista lapsilla on mukana omat pastillit ja osassa ei.

Kotkassa vanhemmat tuovat lapsilleen omat pastillirasiat, joista pastilli otetaan jokaisen ruokailun jälkeen.

– Pastillien tuominen lapselle ei ole ollut perheille kustannusongelma eli kaikilla on yleisesti ottaen pastillit, kertoo vs. varhaiskasvatusjohtaja Raili Liukkonen Kotkan kaupungilta.

Turussa kaikissa päiväkodeissa on käytössä ksylitolituotteita, jotka vanhemmat hankkivat ja kustantavat lapsilleen. Tuotteita käytetään vaihtelevasti, joko kaikkien aterioiden tai vain lounaan jälkeen. Joissakin päiväkodeissa hankinta tehdään keskitetysti päiväkodin tai vanhempainyhdistyksen toimesta ja vanhemmat maksavat kustannukset.

Yhteishankintana edullisemmin

Kouvolassa ja Savonlinnassa yhteishankinta on yleisempi tapa toimia. Päiväkoti hankkii pastillit isossa erässä suoraan toimittajalta ja vanhemmilta kerätään maksu. Savonlinnassa maksu on 10-15 euroa lukukaudessa riippuen lapsen kuukausittaisesta hoidontarpeesta.

Asemantien päiväkodin varajohtaja Teija Luukkainen Savonlinnasta arvioi, ettei kaupungin varhaiskasvatuksella ole varaa maksaa ksylitolipastilleja kaikille lapsille.

– Olisi hyvä, jos pastillit tulisivat vaikkapa terveydenhuollon puolesta, koska pastillit tulevat varhaiskasvatukselle liian kalliiksi, toteaa Luukkainen.

Suomesta löytyy myös kaupunkeja, jotka noudattavat STM:n suosituksia ja kustantavat pastillit. Tällaisia kuntia ovat esimerkiksi Helsinki, Kuopio ja Oulu. Näistä vain Oulussa kaupungin kustantama pastilli annetaan lapsille jokaisen aterian jälkeen.

Pastillit tulevat varhaiskasvatukselle liian kalliiksi.

Teija Luukkainen

Helsingissä ja Kuopiossa pastilli jaetaan kaikille lapsille lounaan jälkeen.

– Joissain päiväkodeissa vanhemmat ovat yhdessä halunneet, että ksylitolit tarjotaan myös aamupalan ja välipalan jälkeen. Vanhemmat voivat yhteishankinnoin toimittaa ylimääräiset ksylitolit, sanoo varhaiskasvatuksen asiantuntija Sirkka-Liisa Ihalainen Helsingin kaupungilta.

Myös Kuopiossa joissain päiväkodeissa vanhemmat tuovat pastilleja jaettavaksi myös aamu- tai välipalan jälkeen. Käytännöstä sovitaan vanhempien kanssa syksyn vanhempainilloissa.

Ksylitoli hyödyttää riskiryhmiä

Käypä hoito -suostuksen mukaan päivittäinen ksylitolipurukumin tai -pastillien käyttö ainakin kolme kertaa päivässä aterian jälkeen pienentää hampaiden reikiintymisen riskiä. Hammaslääkäriliiton mukaan ksylitolista hyötyvät etenkin ihmiset, joilla on kasvanut riski hampaiden reikiintymiseen. Viime vuonna valmistuneen väitöksen mukaan ksylitoli ei välttämättä auta hampaiden reikiintymisen ehkäisyssä. Hammaslääkäriliiton asiantuntijalääkärin Hannu Hausenin mukaan kyse on siitä, että ksylitolia syötetään sellaisille, joille ei muutoinkaan tulisi reikiä.

– Koko kansa ei ksylitolia tarvitse, mutta kasvavat lapset, joilla on puhkeamassa olevia hampaita, voidaan laskea kuuluviksi reikiintymisriskiryhmään, sanoo Hausen.

Pelkkä päivähoidossa saatu pastilli ei tosin riitä. Ksylitolia tarvitaan kolmesti päivässä ja vähintään viisi grammaa, jotta vaikutus saadaan hyväksi. Tämän vuoksi ksylitolituotteita tulisi antaa myös kotona.

Ksylitolipastilleja tärkeämmäksi Hannu Hausen nostaa hampaiden harjauksen. Harjaus olisi päiväkodissa tärkeää etenkin lapsille, joiden kotona ei siitä huolehdita.

Hampaiden harjauksesta päivähoidossa luovuttiin, kun tutkimuksessa todettiin sen aiheuttavan pienillä lapsilla korvatulehduskierteitä.

– Huolehtimalla hygieniasta harjojen säilytyksen ja käytön suhteen tätä vaaraa ei kuitenkaan ole. Päivähoidossa kaikilla lapsilla on mahdollisuus oppia suun terveyttä edistävä harjaustottumus.

Klo 9:47 otsikkoa tarkennettu