Leila, 84, ei voisi asua kotona ilman poikansa apua – kuten ei moni muukaan vanhus

Monet vanhukset pystyvät asumaan kotonaan vain omaistensa avun vuoksi. Juoksevien asioiden hoitamisen lisäksi omaisten vastuulla on myös virikkeiden järjestäminen.

Vanhukset ja ikääntyminen
Leila Kananen katselee ikkunasta ulos
Leila Kananen seuraa mielellään keittiön ikkunasta maailman menoa. Niko Mannonen / Yle

KajaaniIlman Aulista Leilalla saattaisivat jäädä mökkipihan linnut näkemättä, autoajelut ajelematta ja mielenkiintoiset elämänkerrat lukematta. Kaikesta muusta puhumattakaan.

– Auliksen apu on niin tärkeää, etten minä tulisi toimeen ilman. Pitäisi olla joku ihan vieras, jos ei olisi poika, Leila Kananen toteaa.

84-vuotias Leila kattaa pöytään Arabian kahvikupit ja suklaakeksejä. Hän liikkuu hitaasti, mutta varmasti. Keittiössä ei tarvitse edes rollaattoria – liikkuma-alue on niin pieni.

Leila kertoo lapsen lapsenlapsistaan ja pitkän avioliiton salaisuuksista. Leila oli edesmenneen miehensä kanssa 50 vuotta naimisissa.

– Täytyy osata pyytää ja antaa anteeksi. Ja olla rehellinen, Leila sanoo hymyillen.

Leilan mies kuoli yhdeksän vuotta sitten. Siitä lähtien hän on asunut yksin.

Leila Kananen kävelee kotonaan rollaattorin avulla
Leila toivoisi, että hoitajilla olisi joskus aikaa jäädä kahville ja juttelemaan.Niko Mannonen / Yle

Keskustelu siirtyy Leilan poikaan, Aulikseen. Ilman Auliksen apua, ei Leila voisi asua kotonaan.

– Aulis käypi minulle kaupassa ja pankissa, hoitaa kaikki raha-asiat.

Se ei paljoa vaatisi, että tilataksi kävisi hakemassa vanhukset kyytiin.

Aulis Kananen

Juoksevien asioiden lisäksi Aulis keksii myös erilaisia virikkeitä Leilalle. Ajeluttaa autolla ja käyttää mökillä katselemassa lintuja, kun ne syövät laudalta. Lisäksi Leila käy joka keskiviikko seurakunnan kerhossa seurustelemassa ja laulamassa virsiä.

Leila on myös kotihoidon asiakkaana. Hoitaja käy Leilan luona aamulla tuomassa lääkkeet, pukemassa hänet ja keittämässä puuron. Illalla sama juttu. Päivällä ateriapalvelu tuo hänelle ruoan. Tänään päivälliseksi on perunoita, lihaa ja kasviksia.

Rahallista tukea on vaikea saada

Vaikka Leila ei tulisi toimeen ilman Aulista, ei Aulis kuulu omaishoidon tuen piiriin. Hänen kaltaisiaan omaisia on Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen arvion mukaan Suomessa noin 20 000.

Jos näillä ihmisillä ei jostain syystä enää olisi omaishoitajaa, siirtyisivät he kotihoidon hoidettavaksi taikka laitoshoitoon riippuen siitä, minkälainen hoidettavan kunto on.

THL:n tutkimuspäällikön Minna-Liisa Luoman mielestä omaishoito on inhimillisesti ja taloudellisesti erittäin merkittävää.

Olipa hoitomuoto jatkossa mikä tahansa, vaatisi se yhteiskunnalta satsausta: kotihoitoon ja laitoksiin enemmän työntekijöitä. Omaishoidon tuki on THL:n arvion mukaan 1,3 miljardia euroa muita hoitomuotoja edullisempi.

Olisi mukava, jos hoitajat eivät aina kävisi kello kaulassa.

Aulis Kananen

Syitä tuen saamattomuuteen on monia. Omainen ei välttämättä halua tai tarvitse tukia tai ei ole oikeutettu niihin. Aulis Kananen koki tuen saamisen kriteerit kohtuuttomiksi.

– Minun käsittääkseni omaishoidon tuen saamiseen on sellaiset ehdot, että potilaan pitäisi olla suurin piirtein kuollut ennen kuin niitä pystyisi hakemaan. Minulla loppui into siihen, Aulis kertoo.

Kainuussa alimman tuen voi saada jos hoidettava on pitkäaikaissairas, vammainen tai kehitysvammainen, joka tarvitsee päivittäin, toistuvasti apua ja hoivaa, sekä jatkuvaa valvontaa.

Vaikka Aulis käy Leilan luona melkein päivittäin ja huolehtii hänen henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan, ei hän ole oikeutettu saamaan tukea.

Vanhus kävelee rollaattorin kanssa.
Leila käy seurakunnan järjestämässä kerhossa joka keskiviikko. Kerhossa näkee ystäviä ja lauletaan virsiä. Niko Mannonen / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina on myös sitä mieltä, että joissain paikoissa omaishoidon tuen saamisen kriteerit ovat liian kovat.

– Joillain alueilla, esimerkiksi alimmassa tukiluokassa, vaaditaan ympärivuorokautista hoitoa, joka ei vastaa lain tarkoitusta, Raassina toteaa.

Hänen mukaansa lakia voisi muuttaa niin, että jokaisen kunnan olisi käytettävä samoja tuen myöntämiskriteereitä. Yhtenäistäminen kuitenkin todennäköisesti heikentäisi tukia joidenkin osalta.

Mutta hirveen ihania hoitajia, en voi moittia.

Leila Kananen

Aulis ei itse koe rahallista tukea niin tärkeänä. Enemmänkin hän toivoisi kunnilta tukea vanhusten hoidon ja virikkeellistämisen suhteen.

– Olisi mukava, jos hoitajat eivät aina kävisi kello kaulassa. Olisi aikaa vaikka juoda kahvit ja keskustella vanhusten kanssa.

Auliksen mielestä kunta voisi myös järjestää yksinäisille vanhuksille enemmän kerhotoimintaa, johon sisältyisivät myös kyydit.

– Kerhojahan voidaan järjestää vaikka millä mitalla, mutta vanhukset eivät pääse sinne ilman kyyditystä. Se ei paljoa vaatisi, että tilataksi kävisi hakemassa vanhukset kyytiin.

Leila toivoisi samaa. Sitä, että hoitajilla olisi joskus aikaa rupatella kahvin lomassa. Hänen mukaansa hoitajilla on halua jäädä juttelemaan, mutta kiire on liian kova.

– Mutta hirveen ihania hoitajia, en voi moittia, Leila sanoo.

Yksinäisyyttä pakoon kirjojen maailmaan

Aulis muutti takaisin Kajaaniin Tampereelta vuonna 2008, silloin kun hänen isänsä kuoli. Aulis auttoi vanhempiaan myös Tampereelta käsin. Silloin hän oli vielä työelämässä.

Nyt hän on eläkkeellä.

– Minä ajoin tuota väliä 2–3 kertaa kuukaudessa. Laitoin heille ruokaa isolla kattilalla ja loput pistin pakkaseen. Kyllähän se vaati aika paljon välillä. Ehkä silloin olin väsyneempi tähän hommaan, Aulis kertoo.

Tällä hetkellä Leilan kunto vaatiikin sen, että apu on lähellä. Juoksevien asioiden ja siivoamisen lisäksi Aulis huolehtii myös esimerkiksi siitä, että äidillään on luettavaa. Lehtiä ja kirjoja. Aulis myös merkkaa Leilalle televisio-ohjelmat, joista hän luulee tämän pitävän.

Leila Kananen istuu kiikkutuolissa lukemassa
Leila karistaa yksinäisyyden tunteen kirjoja lukemalla.Niko Mannonen / Yle

Auliksen avusta huolimatta tuntee Leila olonsa välillä yksinäiseksi. Useimmiten hän kuitenkin viettää aikansa itsekseen kotona.

Ulkona liikkuminen ilman apua ei ole mahdollista, joten tekemiset ovat rajalliset. Leila poistaa yksinäisyyden tunnetta muun muassa lukemalla.

– Minä luen tosi paljon. Luen elämänkertoja, en mitään kevyttä, vaan semmosta meikäläiselle sopivaa, Leila naurahtaa.

Aulis heittää aina huumoria, jos minulla on vähän alapainetta.

Leila Kananen

Vaikka Aulis auttaakin äitiään mielellään, se on välillä raskasta. Varsinkin silloin, kun äidillä on vähän huonompi päivä.

– Mutta kyllä se siinä kuitenkin menee, Aulis naurahtaa.

Huumori auttaa hankalissa paikoissa

Leila täyttää toukokuussa 85 vuotta. Hän kulkee kotonaan pääosin rollaattorin avulla ja kodin ulkopuolella Auliksen auton kyydillä. Hän kokee olevansa paremmassa kunnossa nyt kuin vielä muutama vuosi sitten.

– Minä kaatuilin aika paljon, kun minulla oli polvet niin kipeät. Siitä johtuen katkesi käsi muutaman kerran. Se oli raskasta aikaa henkisestikin.

Myös Aulis muistaa ne ajat.

– Kättä, olkapäätä ja solisluuta on mennyt poikki. Nyt ei ole silmä ollut aikoihin mustana, kun ennen se oli jatkuvasti. Luonnekin äidillä on ollut aika virkeänä. Yllättävänkin virkeänä. Se vaihtelee tietenkin, Aulis kertoo.

Leila Kananen lukee kirjaa olohuoneessaan
Leila toivoisi, että kunta järjestäisi vanhuksille enemmän virikkeitä. Niko Mannonen / Yle

Nyt Leilalla on turvapuhelin, jolla hän pystyy hälyttämään apua kaatumisen tai minkä tahansa muun hädän sattuessa. Ja tietenkin Aulis.

– Minä olen aina tässä puhelinvalmiudessa, jos jotain sattuu, Aulis sanoo.

Omaishoitajan arki on raskasta. Myös Aulis väsyy välillä. Leilallekin järjestelyssä oli etenkin aluksi vähän totuttelua, kun hän ei enää ollutkaan se hoivaava osapuoli. Huumori on ollut tämän kaksikon yksi selviytymiskeinoista.

– Aulis heittää aina huumoria, jos minulla on vähän alapainetta, Leila nauraa.

– Niin, huumorillahan minä yritän näitä juttuja vetää äidin kanssa. Sillä selviän jos joku tiukka paikka tulee, Aulis sanoo.