1. yle.fi
  2. Uutiset

Taitoluisteluguru Helsingin MM-kisoista: Korkeatasoisimmat koskaan

Taitoluistelussa pohditaan jo annetaanko kilpailijoille turvallisuussyistä lupaa viisikierroksisiin hyppyihin, kertoo lukuisia kisoja tuomaroinut Hely Abbondati Ylen aamu-tv:ssä.

Kotimaan uutiset
Ylen aamu-tv: Taitoluistelun muutos vuosien saatossa
Ylen aamu-tv: Taitoluistelun muutos vuosien saatossa

Taitoluistelun maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä teknisenä kontrollerina toiminut ja jo 70-luvulta lähtien kansainvälisiä kisoja tuomaroinut Hely Abbondati ylisti Ylen aamu-tv:ssä paitsi onnistuneita kisoja myös luistelijoiden kovaa tasoa.

– Kehitys on ollut aivan huimaa. Tämä Helsingin MM-kilpailu oli korkeatasoisin koskaan ja etenkin miesten sarjassa, jossa itse olin teknisenä kontrollerina, Abbondati sanoo.

Vaikeustaso kilpailijoilla on koventunut koko ajan. Esimerkiksi hyppyihin on tullut kierroksia lisää eikä loppua ole vielä näkyvissä.

– Nyt jo puhutaan, että joku olisi yrittänyt neloisakselia. Se on melkein neljä ja puoli kierrosta ja saattaa olla alkua viiskierroksisille hypyille.

Vaikeustason kasvaessa lajista on tullut vaarallinen.

– Valitettavasti loukkaantumisia on hyvin paljon. Se johtuu juuri siitä, että on niin valtavan vaativia hyppyjä, joista alastulo on tosi kovaa kropalle.

Abbondati kertoo haastattelussa, että alan lääketieteellinen toimikunta pohtii jo sääntömuutoksia loukkaantumisten vähentämiseksi. On mahdollista että kilpailijoiden ei esimerkiksi anneta tehdä viisikierroksisia hyppyjä.

– Toimikunta on jo keskustellut, että viisikierroksinen hyppy voi olla liian kovaa ihmisvartalolle.

Haastattelussa Abbondati heittää myös haastetta lajin välineiden tuotekehittelijöille. Taitoluistimia pitäisi kehittää vastaamaan paremmin alan nykyvaatimuksia.

Taitoluistelutuomaroinnin Helsingin MM-kisoihin jättävä Abbondati avaa haastattelussa myös tuomaroinnin saloja ja herkistyy lähes kyyneliin, kun häneltä kysytään viikonloppuna päättyneiden kisojen merkityksestä.

Lue seuraavaksi