Elääkö tasmaniantiikeri sittenkin? – Australialaisyliopisto aikoo tutkia luotettavina pidetyt havainnot

Viimeisen tasmaniantiikerin eli virallisesti pussihukan on uskottu kuolleen vuonna 1936.

luonto
pussihukka eli tasmaniantiikeri
Pussihukkanaaras pentuineen Hobartin eläintarhassa 1910.Wikipedia

Voisiko sukupuuttoon kuolleeksi uskottu pussihukka eli tasmaniantiikeri sittenkin olla elossa Australian syrjäseuduilla?

Tähän asti on oltu melko varmoja siitä, että viimeinen villi pussihukka kuoli joskus 1910-luvulla ja vihoviimeinen yksilö Hobartin eläintarhassa Tasmaniassa vuonna 1936.

Sen jälkeen pussihukasta ei ole tehty varmoja havaintoja, ja eläin julistettiin virallisestikin sukupuuttoon kuolleeksi vuonna 1986.

Täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, ja vuosien varrella on huhuttu uusista havainnoista. Kaikkein tuoreimmat tiedot koskevat kahden henkilön Queenslandin osavaltion pohjoisosassa tekemiä havaintoja, joita kuvaillaan "uskottaviksi ja yksityiskohtaisiksi".

pussihukka eli tasmaniantiikeri
Pussihukka eli tasmaniantiikeri Washingtonin eläintarhassa 1902.Baker; E.J. Keller

Toinen havaitsijoista on työskennellyt pitkään Queenslandin kansallispuistojen palveluksessa ja toinen kokenut ulkoilmaihminen, joka telttailli alueella. Havainnot oli tehty yöaikaan, ja yhdessä kaikkiaan neljästä havainnosta oli nähty taskulampun valossa peräti neljä eläintä vain noin kuuden metrin päästä.

Australialainen James Cookin yliopisto on nyt päättänyt selvittää, elääkö pussihukkia vielä Australiassa. Yliopiston tiedotteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan tutkimuksissa keskitytään Cape Yorkin niemimaahan Queenslandin pohjoisosassa.

Professori Bill Laurencen mukaan tutkijat ovat selvittäneet tuoreita havaintoja, joissa kuvataan mahdollisten pussihukkien silmien väriä valokeilassa, vartalon kokoa ja muotoa, eläimen käyttäytymistä sekä muita piirteitä.

Havaintojen perusteella tutkijat uskovat, että kyseeseen eivät voi tulla muut Queenslandissa esiintyvät samankokoiset eläimet, kuten esimerkiksi dingot, villikoirat ja villisiat.

Luontoon sijoitetaan riistakameroita

James Cookin yliopiston tutkijat aikovat sijoittaa yli 50 korkeatasoista riistakameraa Cape Yorkin niemimaalle paikkoihin, joilla pussihukka saattaisi liikkua.

Professori Laurencen mukaan tutkijat ovat saaneet mahdollisten pussihukkien näkijöiltä tarkat tiedot havaintopaikoista.

– Asia on luottamuksellinen, joten emme voi paljastaa tarkemmin, missäpäin Cape Yorkin niemimaata teemme tutkimuksia, Laurence sanoo.

Tutkimukset on tarkoitus käynnistää tässä kuussa sen jälkeen, kun niemimaan jokien vedenkorkeus on laskenut ja tarvittavat luvat on saatu muun muassa maanomistajilta.

Laurence uskoo, että tutkimuksesta on paljon hyötyä, vaikka pussihukkia ei tavattaisikaan. Luvassa on tärkeää tietoa Cape Yorkin nisäkkäistä, joiden kantojen uskotaan heikentyneen huomattavasti viime vuosina.

Pussihukka katosi eurooppalaisten siirtolaisten saavuttua

Pussihukkia on arveltu olleen noin 5 000 yksilöä, kun eurooppalaiset siirtolaiset saapuivat Australiaan 1800-luvun alussa.

Kanta kuitenkin hupeni metsästyksen, uusien tautien ja elinympäristöjen pienenemisen myötä. Viljelijät pitivät pussihukkaa tuhoeläimenä. Dingot taas pystyivät laumaeläiminä lyömään yksin tai pienissä perhekunnissa liikkuvat pussihukat.

Pussihukka oli suurin historiallisena aikana elänyt pussipeto. Sen lähin sukulainen pussiahma elää edelleen Tasmanian saarella. Molempien pussieläinten on uskottu kadonneen manner-Australiasta noin 2000 vuotta sitten.

Pussihukan turkissa oli tiikerin juovitusta muistuttava raidoitus. Siitä huolimatta pussihukka, eli tasmaniantiikeri, tasmaniansusi tai pussisusi, ei ollut kissaeläin, vaan koiraa muistuttava pussieläin. Se kantoi poikasiaan vatsapussissa näiden ensimmäiset elinkuukaudet.

Pussihukkauros painoi noin 25 kiloa ja sen pituus kuonosta hännänpäähän oli noin 1,6 metriä. Naaras oli selvästi pienempi.

Australiassa on pohdittu pussihukan herättämistä henkiin kloonaamalla. Lajista on säilynyt hyvin kudosnäytteitä, joista voisi eristää DNA:ta.