Oppilaiden oireilun syy ei ole selvinnyt – Koululle kattava kuntotutkimus Kangasalla

Kirkkoharjun koulun kuntotutkimuksen tulokset valmistuvat parin kuukauden päästä.

Kotimaa
Kirkkoharjun koulu Kangasalla
Antti Eintola / Yle

Kangasala teettää kuntotutkimuksen Kirkkoharjun koulussa. Tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa ei ole löytynyt syytä joidenkin oppilaiden kokemiin oireisiin.

Kangasalan kunnan sisäilmatyöryhmän mukaan hiihtolomaviikolla otettiin VOC-ilmanäytteitä terveystarkastajan määrittelemistä tiloista. VOC-mittausten tulokset olivat tavanomaisia ja alhaisia toimenpiderajoihin nähden. VOC-mittausten tai aiemmin tammikuussa tehtyjen sisäilmamittausten tulokset eivät selitä rakennuksessa koettuja oireita.

Hiihtolomaviikolla selvitettiin myös rakennusautomaatiojärjestelmän toimivuutta. Lisäksi tehtiin paine-eromittauksia ja kosteuskartoitus. Näiden tuloksia käytetään osana rakennuksen kokonaisvaltaista kuntotutkimusta.

Vaikka mittauksissa ei havaittu poikkeavaa, Kangasalla on päätetty tehdä koko rakennuksen kattava kuntotutkimus. Sisäilma- ja kosteusteknisen tutkimuksen kenttätyöt alkavat 18.4. ja tulokset ovat käytettävissä touko-kesäkuun vaihteessa.

Kangasala pitää Kirkkoharjun koulun oppilaiden vanhemmille tiedotustilaisuuden toukokuun loppupuolella.

Kiista luokkien vaihdosta

Kangasalan Kirkkoharjun koulussa syntyi helmikuussa kiista luokkien vaihdosta. Rehtori oli kertonut, että koulun nelosluokat vaihtavat päikseen luokkatiloja, koska osa toisen luokan oppilaista oli saanut oireita sisäilmasta. Näin sairastuneet lapset olisi siirretty pois ja terveet vaihdettu oireilevien luokkaan.

Koululaisten vanhemmat kuitenkin suivaantuivat siirtopäätöksestä, ja kunta päätyi perumaan sen. Oireita aiheuttanut luokkatila suljettiin, ja sen oppilaat päätettiin siirtää voimistelusaliin.