Herätys: Pietarin uhriluku tarkentunut 11:een, ennakkoäänestyksen viimeinen päivä ja välikysymys sotesta

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Poliisit ja pelastustyöntekijät kantoivat iskussa haavoittunutta hoitoon Pietarissa 3. huhtikuuta 2017.
Poliisit ja pelastustyöntekijät kantoivat iskussa haavoittunutta hoitoon Pietarissa 3. huhtikuuta 2017. Alexander Bulekov / AFP

Pietarin uhriluku tarkentunut 11:een

Pietarin metroiskuin uhriluku on yön aikana tarkentunut yhteentoista. Arvio loukkaantuneiden määrästä vaihtelee. Viranomaislähteiden mukaan 47 on loukkaantunut. Uutistoimistolähteen mukaan poliisi on antanut etsintäkuulutuksen kahdesta henkilöstä iskun johdosta.

Yön aikana Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on esittänyt suruvalittelunsa Venäjän presidentti Vladimir Putinille iskun johdosta. Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myös lähettänyt suruvalittelunsa Putinille.

Oppositio esittää välikysymyksen sotesta

Opposition välikysymys kaatui eduskunnassa äänin 103–63.
Opposition edellinen välikysymys maaliskuun puolivälissä kaatui eduskunnassa äänin 103–63.Yle

Hallitusta yritetään kaataa sote-välikysymyksellä. Oppositio kysyy TV1:ssä kello 14 lähetettävässä välikysymyksessään, aiotaanko sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus runnoa aiotusti 21 kuukaudessa, vuoden 2019 alusta. Oppositio, samoin kuin sadat lausunnonantajat vastustavat jättiuudistuksen toteuttamista tässä aikataulussa. Ongelmana ovat suuret alueelliset erot ja valtavan tietojärjestelmän rakentaminen.

Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä

Vaalikonetta käytetään tabletilla.
Yle

Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään. Ennakkoäänestys on sujunut hieman viime kuntavaaleja vilkkaammin – maanantai-iltaan mennessä jo viidennes äänioikeutetuista oli käynyt antamassa äänensä. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai. Omaa ehdokastaan voi käydä etsimässä Ylen Vaalikoneesta (siirryt toiseen palveluun).

Kiinan presidentti Suomeen

Kiinan presidentti Xi Jinping puhui Sveitsin parlamentille tammikuussa 2017.
Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu tiistaina illalla Suomeen. Kuvassa Xi vierailulla Sveitsin parlamentissa tammikuussa 2017. Peter Klaunzer

Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu illalla Suomeen. Vierailu aiheuttaa mittavia muutoksia Helsingin liikenteessä; esimeriksi kaupungin ilmatilassa on kielletty kaikki muu ilmailu kuin viranomais- ja liikennelennot. Lentokielto on voimassa tiistaista 4. huhtikuuta aamukuudesta torstaihin 6. huhtikuuta puoleen päivään.

Tiistai on laajalti poutapäivä

Lapissa sataa ajoittain, mutta muualla maassa on tänään enimmäkseen poutaa. Katso tarkemmat sääennusteet Ylen sääsivulta.