Syyrian uusin painajainen: "Kaasuiskun uhreja hoitavaan sairaalaan osui raketti"

Luoteis-Syyriasta tulevissa kuvissa näkyy tukehtuvia lapsia ja aikuisia. Kymmenet ihmiset ovat kuolleet kaasun aiheuttamaan myrkytykseen. Tiistaina sattuneen murhenäytelmän sinetöi raketti-isku sairaalaan.

Syyria
Lapsi saa happea.
Pohjois-Syyriassa sijaitsevissa sairaaloissa on hoidettu Khan Sheikhunin kaasuiskun uhreja. Videon kuvat saattavat järkyttää.

Khan Sheikhunin tuhoisan kaasuiskun jälkeen kansainvälisessä yhteisössä on käynnissä Syyrian sodan aiemmista käänteistä tuttu riitely ja syyttely. Osapuolten kannatkin ovat tuttuja.

Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden mukaan Idlibin maakunnassa sijaitsevaan noin 50 000 asukkaan Khan Sheikhuniin pudotettiin tiistaina kemiallisia aseita. Yhdysvaltain mukaan syylliset löytyvät Syyrian ilmavoimista.

Venäjän esittelemän version mukaan kaasu oli peräisin kapinallisten, tai kuten asia ilmaistaan, terroristien asepajasta tai varastosta. Venäjän mukaan varastoon osui Syyrian ilmavoimien isku.

Näimme ihmisiä makaamassa kuolleina sängyissään

Kaasuiskusta henkiinjäänyt

Kaasu levisi Khan Sheikhunin kaupunkiin. Iskun jälkeen paikalle saapuneet silminnäkijät kertoivat koteihinsa kuolleista ihmisistä.

– Ryntäsimme taloihin ja näimme ihmisiä makaamassa kuolleina sängyissään, Abu Mustafa sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Hän oli myös nähnyt kaduille tuupertuneita ihmisiä.

Raketti-isku sairaalaan

Kaasuiskun uhreja vietiin hoitoon useaan sairaalaan. Kuolleita arvoidaan olevan noin 70. Khan Sheikhunin sairaalaan osui raketti-isku, sen jälkeen kun sairaalaan alkoi virrata kaasuiskun uhreja. Sairaalassa ollut AFP:n kirjeenvaihtaja Omar Haj Khadour kertoi, että sairaalan sisäänkäynnin lähellä räjähti ja auttajien päälle sinkoili rojua.

Tänään keskiviikkona on raportoitu uusista ilmaiskuista Khan Sheikhunin alueella, kertoo oppositiota lähellä oleva tarkkailijajärjestö.

Osa eilisen kaasuiskun uhreista on viety Turkkiin hoitoon. Turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan uhreilla on oireita, jotka viittaavat kemiallisiin aseisiin. Myös maailman terveysjärjestö WHO on havainnut merkkejä siitä, että Khan Sheikhunissa on käytetty kemiallisia aseita.

–Näimme paljon savua, sitten tuntui hajua. Emme pystyneet hengittämään kunnolla, kertoi turkkilaiseen Reyhanlin sairaalaan tuotu Veda Adej.

–Olimme kotona, kun kuulimme räjähdyksen. Ilmassa oli outo haju. En pystynyt hengittämään ja kaaduin maahan, kertoi toinen Turkkiin tuotu potilas.

Idlib – turvaton turvasatama

Jatkuvien pommitusten kohteena olevasta Idlibin maakunnasta on tullut siviileille suoja-alue ilman suojaa. Kapinallisryhmien valvomalle alueelle on saapunut tuhansia pakolaisia. Siviiilejä on paennut sinne Itä-Alepposta ja Haman alueelta, jossa on käyty rajuja taisteluja kapinallisten ja Syyrian hallitusta tukevien joukkojen välillä.

Venäjä ja Syyria sanovat kamppailevansa Idlibissä olevia jihadistisia ääriryhmiä vastaan.

Myös Yhdysvaltain johtaman läntisen liittouman lentokoneet ovat tehneet iskuja alueelle. Yhdysvaltain mukaan iskut ovat kohdistuneet ääri-islamilaisiin ryhmiin.

Syyrian asevoimien mukaan syyrialaisjoukot eivät koskaan ole käyttäneet kemiallisia aseita. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin epäilee syyrialaisjoukkoja kloorikaasun käytöstä ainakin kolmessa eri tapauksessa. Myös ääriliike Isisiä on syytetty kemiallisten aseiden käytöstä.

Syyrian joukkoja on epäilty myös massiivisesta kaasuiskusta Damaskoksen lähellä vuonna 2013. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW totes (siirryt toiseen palveluun)i, että kemiallisia aseita oli käytetty, mutta ei ottanut kantaa siihen, mikä taho on syyllinen.

Obama uhkaili ja perääntyi

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama uhkasi Syyriaa sotilaallisilla rankaisutoimilla vuoden 2013 iskun jälkeen. Hän perääntyi, kun Syyria lupasi luopua kemiallisista aseistaan.

Aseet ja niiden valmistukseen käytettävät kemikaalit tuhottiin kansainvälisessä valvonnassa. On kuitenkin epäilty, että Syyria olisi piilottanut joitakin kemiallisia aineita ja laitteita kansainvälisiltä tarkastajilta. Lisäksi Syyrian joukkojen on väitetty käyttäneen kloorikaasua, joka ei ole kiellettyjen aneiden listalla, vaikka sen käyttö aseena on kiellettyä.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad on Venäjän ja Iranin tuella voittamassa kuusi vuotta jatkuneen sodan.

Nihkeästi sujuvien rauhantunnustelujen rinnalla 70 maata on parhaillaan kokoontunut Brysseliin keskustelemaan Syyrian avustamisesta.

YK arvioi, että tänä vuonna tarvitaan kahdeksan miljardia dollaria kriisistä kärsineiden ihmisten avustamiseen.

Kokouksen yhteydessä Ranskan ja Britannian ulkoministerit sanoivat, että uusin kaasuisku osoittaa, että Syyrian presidentti Bashar al-Assad ei voi jäädä johtamaan maata, konfliktin päättymisen jälkeen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP