Jättiläispandojen tulo Suomeen varmistui – "Pidämme Kiinan kansallisen aarteen kunniassa"

Maatalousministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan pandapariskunta tulee Ähtärin eläinpuistoon vuoden loppuun mennessä.

Ulkomaat
Jättiläispanda.
Jättiläispanda leikki eläinpuistossa Washingtonissa helmikuussa.Jim lo Scalzo / EPA

Jättiläispandat saapuvat Ähtärin eläinpuistoon vuoden loppuun mennessä. Suomen ja Kiinan presidentit sopivat pandojen suojeluyhteistyöstä valtiovierailun yhteydessä.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) vahvisti presidenttien lausuntotilaisuuden jälkeen Yle Uutisille, että sopimus merkitsee pandojen saapumista Suomeen.

− Tämä on maa- ja metsätalousministeriön kannalta Suomen 100-vuotisjuhlan kansainvälisen yhteistyön huipentuma, iloitsee Tiilikainen.

Osapuolet toivovat hedelmällisiä tuloksia

Ähtärin Eläinpuistoon rakennetaan pandakeskus, jonka suunnitteluun osallistuvat myös Kiinan johtavat panda-asiantuntijat. Molemmat osapuolet toivovat pandahankkeesta hedelmällisiä tuloksia.

– Suomelle on kunnia-asia päästä osallistumaan tämän upean eläimen suojelutyöhön. Pandat ovat jatkumoa sille vahvalle metsäalan yhteistyölle, jota Kiinan ja Suomen välillä on vuosikymmeniä ollut, kertoo kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suomen ilmasto vastaa Kiinan Qionglai-pandavuoriston ilmastollisia olosuhteita. Lumikin on pandalle luontainen elementti.

Niinistö lupasi Suomen pitävän pandoja arvossa

Presidentti Sauli Niinistö korosti pandasopimusta presidenttien lausuntotilaisuuden lopussa.

– Haluan kiittää presidentti Xitä siitä luottamuksesta, jota pandojen suojelussa Suomea kohtaan tunnette. Me tiedämme, että pandat ovat Kiinan kansallista aarretta, ja me tulemme pitämään sitä kunniassa ja arvossa, Niinistö sanoi.

Kiinassa elää viimeisimmän laskennan mukaan luonnossa yhteensä 1 864 pandaa ja tarhoissa 464 pandaa. Reilut kymmenen vuotta sitten pandoja oli luonnossa noin 1 600 ja tarhoissa 160.

Aktiivinen suojelutoiminta ja pandojen tarhasuojelu ovat vahvistaneet kantaa, toteaa maa- ja metsätalousministeriö tiedotteessaan.

Myös kaksi muuta sopimusta allekirjoitettiin

Pandojen suojelusopimuksen lisäksi Suomi ja Kiina allekirjoittivat aiesopimuksen yhteistyösopimuksesta innovatiivisen liiketoiminnan komitean perustamiseksi ja oikeusalan yhteistyöohjelman.

– Sovimme edistävämme maidemme välisiä investointeja, kertoi presidentti Sauli Niinistö omassa lausunnossaan.

– Yhteistyötä pyritään edistämään koulutuksen, innovaatioiden ja kulttuurin alalla. Samoin energian, kaupungistumisen, metsäyhteistyön, liikenteen sekä ICT:n osalta. Suhteemme todellakin ulottuvat yhteiskunnan kaikille aloille.

Suomi myös lupasi pitää kiinni yhden Kiinan politiikasta. Kiinan presidentti Jinping Xi totesi omassa lausunnossaan arvostavansa sitä. Niinistön mukaan maat korostavat lisäksi oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämistä.

Lue myös Ylen Aasian-kirjeenvaihtajan Mika Mäkeläisen analyysi: Suomi pääsi Kiinan syleilyyn – Pandamaat eivät mesoa ihmisoikeuksista