Turvapaikan saanut afgaani menetti läheisiään: "Kotimaassani kohtaa kuoleman"

Mohammad Qader Atayee pelkäsi joutuvansa palaamaan Afganistaniin. Osa hänen perheestään oli jo kuollut siellä.

turvapaikanhaku
Mohammad Qader Atayee
Mohammad Qader Atayee sai myönteisen turvapaikkapäätöksen.Tanja Kröger / Yle

Kolme vuotta sitten Mohammad Qader Atayee, 22, pakeni Afganistanista. Hän päätyi Suomeen Asikkalan vastaanottokeskukseen. Nyt hän on helpottunut mies. Myönteinen turvapaikkapäätös tuli tammikuussa ja hän ehti asua Suomessa vuoden ja kaksi kuukautta.

– Olen iloinen päätöksestä. Tulin Suomeen isojen ongelmien takia ja olin kotimaassani täydessä pimeydessä.

Atayeen isä ja setä kuolivat Afganistanissa. Samalla hän menetti opiskelupaikkansa yliopistossa. Suomeen hän tuli yksin.

– Pelkäsin, että joudun palaamaan kotimaahani. Suomi näyttäytyy minulle ikkunana, joka avattiin minulle, Atayee kertoo.

Tilanne Afganistanissa on vaikea. Maassa pärjää Atayeen mukaan ainoastaan, jos on valtaa poliittisiin toimijoihin.

– Kotimaassani kohtaa kuoleman, kun palaa takaisin. Kun sinulla on valtaa, voit asua Afganistanissa. Muuten normaali elämä ei ole siellä mahdollista.

Epävarmuutta jatkosta

Atayee on nähnyt Suomessa vuoden ajan läheltä myös muiden turvapaikanhakijoiden arjen vastaanottokeskuksessa. Haasteena Atayee pitää myös sitä, ettei maahanmuuttajilla ole mielekästä tekemistä vastaanottokeskuksissa.

– Vastaanottokeskuksesta mennään ulos vain ostamaan jotakin ja sitten mennään takaisin. Siten on vaikea tulla osaksi yhteiskuntaa.

Hämeen poliisi kertoi aiemmin, että Asikkalan ja Lahden vastaanottokeskusten tulipalojen taustalla saattaa olla kielteisten turvapaikkapäätösten aiheuttama turhautuminen. Atayeen mukaan vastaanottokeskuksissa on paljon stressiä ja masennusta. Alkuviikosta yhden afganistanilaisperheen käännytyksestä nousi kohu. Myöhemmin poliisi myönsi toimineensa väärin käännytyksessä.

– Kun tulee hylkäävä päätös, heidän tilanteensa ei ole selkeä. He eivät mieti tulevaisuutta, vaan sitä, joutuvatko he palaamaan takaisin kotimaahan.

Toivoo valoisaa tulevaisuutta Suomessa

Atayee asuu vuokralla Lahdessa, johon hän pääsi muuttamaan vastaanottokeskuksesta kuukausi sitten. Atayee korostaa haluavansa rauhaa ja turvallisen paikan elää.

– Kun kerron suomalaisille, että olen Afganistanista, he menevät kauaksi minusta. En ole virus, jota kannattaisi vältellä. Olen ihminen. En etsi mitään hienoja asuntoja tai ole hyvän elämän perässä, vaan toivon rauhaa.

Atayeella on nyt haaveena oppia suomen kieli ja päästä opiskelemaan haaveammattiin eli hammaslääkäriksi.

– Yritän löytää osa-aikaista työtä ja opiskelen itsenäisesti suomen kieltä. Koen, että voin Suomessa olla hyödyllinen osa yhteiskuntaa. Voin jatkaa opintojani ja elää täällä normaalia elämää.