1. yle.fi
  2. Uutiset

Kansanedustaja: kameratolpista riskejä liikenteelle – Liikennevirasto: tolpat sijoiteltu oikein

SDP:n kansanedustaja Mika Kari esittää lakimuutosta automaattisen liikennevalvonnan kehittämiseksi.

nopeusvalvontakamera
Lounais-Suomessa peltipoliiseissa on heijastintarra, joka varoittaa pimeällä liikkuvaa kameran paikasta.
Lounais-Suomessa peltipoliiseissa on heijastintarra, joka varoittaa pimeällä liikkuvaa kameran paikasta.Joona Haarala / Yle

Kansanedustaja Mika Karin (sd.) mielestä kameratolppien avulla toteutettava automaattinen liikennevalvonta ei kaikilta osin täytä sille asetettuja turvallisuustavoitteita.

– Kameratolpat on useimmiten sijoiteltu liikenteen turvallisuuden ja joustavuuden kannalta epäedullisiin paikkoihin ja heikosti näkyviin. Näin ollen ne eivät lisää liikenteen turvallisuutta, vaan tuottavat lähinnä riskejä liikenteelle sekä sakkotuloja valtiolle. Kameratolpista on tullut sakkorysiä, Kari toteaa.

Liikennevirasto kiistää

Liikennevirasto vastaa osaltaan tolppien sijoittelusta. Liikennevirasrton liikennejärjestelmäasiantuntija Auli Forsberg sanoo, että hän ei voi yhtyä Karin näkemyksiin. Forsbergin mukaan tolpat eivät ole sakkorysiä, eikä niitä ole pystytetty väärille paikoille.

– Tolppia ei ole lätkitty sattumanvaraisesti minne tahansa, vaan liikenneturvallisuus on ollut ja on aina se ykkösprioriteetti sijoituspäätöksissä, Forsberg huomauttaa.

Forsbergin mukaan sijoittelu on aika hyvin osunut kohdilleen: törkeät ylinopeudet ovat vähentyneet ja liikenneturvallisuus kohentunut.

Ruotsista mallia

Kari esittää lakimuutosta automaattisen liikennevalvonnan kehittämiseksi. Valvonta tulisi Karin mukaan jatkossa toteuttaa niin, että kameratolpat sijoitellaan liikenneturvallisuuden ja liikenteen joustavuuden kannalta tarkoituksenmukaisiin kohteisiin.

– Vaaralliset risteykset sekä alueet, joissa liikkuu paljon jalankulkijoita sekä erityisryhmiä, tulisi asettaa automaattisen liikennevalvonnan sijoittelussa etusijalle. Esimerkiksi päiväkodit, palvelutalot, koulut sekä erityisen vaaralliset risteykset ovat esimerkkejä automaattista liikennevalvontaa tarvitsevista alueista.

Mika Karin mielestä kameratolpat tulisi Ruotsin mallin mukaisesti myös maalata näkyviksi ennaltaehkäisevän vaikutuksen aikaansaamiseksi, eikä yrittää naamioida niitä liikenteeltä huomaamattomiksi.

Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Kari Kulmala ehdotti syksyllä 2016, että kameratolpat merkittäisiin huomiovärein ja etukäteen varoittavin liikennemerkein.

Poliisi: kaupunkeihin lisää kameravalvontaa

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein huomauttaa, että poliisi ei päätä kameratolppien sijoittelusta. Vastuu kuuluu yhteisvastuullisesti ely-keskuksille, Liikennevirastolle ja poliisille.

– Toki kun on 930 kameratolppaa, niin ei niitä kaikkia tänä päivänä välttämättä asennettaisi samoille paikoille, Pasterstein toteaa.

Siitä Pasterstein on samaa mieltä Karin kanssa, että automaattivalvontaa kannattaa jatkossa kohdentaa nykyistä enemmän kaupunkeihin, päiväkotien ja koulujen läheisyyteen. Näin on Pastersteinin mukaan tapahtumassakin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Lue seuraavaksi