Koe uusi yle.fi

Broilerinlihoista löydetty vaarallisia bakteereja – Evira: Vältä koskemista tuoreeseen lihaan

Suomalaisessa broilerinlihassa on Eviran mukaan antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita. Viime vuonna tutkituista lihoista joka viides näyte sisälsi näitä bakteereja.

kananliha (liha)
Broilerin rintafileitä kaupan lihatiskillä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksen mukaan 22 prosenttia vuonna 2016 vähittäismyynnissä olleesta tuoreesta broilerinlihasta sisälsi antibiooteille vastustuskykyisiä ESBL- tai niiden kaltaisia bakteereja. Riskiä niiden tarttumisesta ihmisiin pidetään kuitenkin pienenä, eikä Suomessa ole todettu näiden bakteerikantojen aiheuttaneen ihmisille vakavia tartuntoja.

Lihan käsittelyssä kannattaa kuitenkin noudattaa hyvää ruoanvalmistushygieniaa.

Kyseisten ESBL-bakteerien (siirryt toiseen palveluun) esiintyvyyttä kartoitettiin viime vuonna koko Euroopan unionin alueella, mutta laajemmat tulokset ovat vasta tulossa. Suomessa kaikki Eviran tutkimat broilerinlihaerät olivat kotimaisia.

Näyte-eriä oli 309, joista 15 erässä todettiin ESBL-bakteereja ja 53 erässä AmpC-entsyymiä tuottavia E. coli -bakteereita. Ne ovat vastustuskykyisiä yleisesti käytettyjä laajakirjoisia beetalaktaamiryhmän antibiootteja kohtaan.

Bakteerit ovat peräisin Suomeen ulkomailta tuotavista emolinnuista ja bakteerit elävät lintujen suolistossa. Suomalainen tuotantotapa pitää Eviran mukaan eläimet terveinä, koska tilat voidaan desinfioida aina kokonaisuudessaan tuotannon erätauolla.

Älä koske tuoreeseen broilerinlihaan

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimusyksikön johtaja Anna-Liisa Myllyniemen mukaan tutkimustulos ei ollut yllätys, sillä broilerinliha sisältää usein muitakin vaarallisia bakteereja. Broilerinlihassa on usein esimerkiksi kampylobakteereita.

– En olisi erityisen huolissani, koska broilerinlihassa on usein muitakin ihmisille haitallisia bakteereita eli sitä täytyy aina käsitellä huolellisesti eli tämä ei tuo mitään lisäkäsittelytarvetta, muistuttaa Anna-Liisa Myllyniemi.

Eviran aiemmissa tutkimuksissa samankaltaisia bakteereita on todettu 18 prosentissa vuonna 2012 ja 13 prosentissa vuonna 2013 tutkituista kotimaisista broilerinlihanäytteistä.

En olisi erityisen huolissani, koska broilerinlihassa on usein muitakin ihmisille haitallisia bakteereita eli sitä täytyy aina käsitellä huolellisesti eli tämä ei tuo mitään lisäkäsittelytarvetta.

Anna-Liisa Myllyniemi, tutkimusyksikön johtaja, Evira

Ruotsissa tehdyssä selvityksessä tutkimustulokset viittasivat siihen, että elintarvikkeet eivät ole merkittävä ihmisten ESBL-tartuntojen lähde. Suomessa ei ole tehty vastaavaa selvitystä.

ESBL-bakteerit tuhoutuvat elintarvikkeista kuumentamalla, joten lihan kypsentäminen 75 asteeseen riittää.

– Vältetään koskemista tuoreeseen broilerinlihaan ja käytetään käsittelyssä erillisiä työvälineitä ja astioita, jotka puhdistetaan kunnolla, neuvoo Anna-Liisa Myllyniemi.

– Jos ostaa valmiiksi suikaloituja, niin laittaa ne suoraan paketista pannulle, niin siinä vältytään helposti ristikontaminaatiolta.

Muissa lihoissa haitallisia bakteereja ei juuri ole ollut

Evirassa on aiemmin selvitetty ESBL-bakteerin esiintyvyyttä naudan- ja sianlihassa pari vuotta sitten. Kolmesta sadasta sianlihanäytteestä vain yhdestä löytyi vastaavia bakteereita. Kun tutkittiin sama määrä naudanlihoja vuonna 2015, kaikki näytteet olivat puhtaita. Valtaosa tutkitusta lihasta oli kotimaista alkuperää.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tutkii ESBL:n esiintyvyyttä sian- ja naudanlihassa jälleen tänä vuonna ja broilerinlihassa vuonna 2018.

Lähteet: Evira