Jari Korkki: Pieniä kiinalaisia tarinoita

Missä ihmeen välissä kiinalaiset vaihtoivat työhaalarit pukuihin ja alkoivat pyörittää koko maailmaa, kysyy Jari Korkki blogissaan.

Yle Blogit
Jari Korkki.
Jari Korkki.Lassi Seppälä / Yle

Sillä ei ole mitään väliä, minkä värinen se kissa on, kunhan se pyydystää hiiriä, sanoi Deng Xiaoping haalaripuvussaan joskus Maon kuoleman jälkeen, ja sen jälkeen Kiina ei ollut enää entisensä.

Viikolla on nähty, miten nyky-Kiinan ykkösmies Xi Jinping kävi panemassa Suomen sekaisin. Tai ainakin Helsingin liikenteen.

Visiitti oli lievästi sanottuna hämmentävä. Omakohtaisesti en joutunut korkean vieraan kanssa tekemisiin, mutta panin toki merkille kollegoiden kummastelut presidenttien tiedotustilaisuudesta, jossa ei saanut kysyä mitään. Sitä nyt ainakin olisi pitänyt kysyä, kuka päätti, että vieraan kravatissa oli Suomen ja isännällä Kiinan värit.

Ihmisoikeuksista olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten mediassa muotoillaan lause, jonka perässä on aito kysymysmerkki.

Niinistö nähtävästi ymmärtää jonkin verran kaupasta ja merenkulusta.

Vieraan lähdön jälkeen tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti poikkeuksellisesti erillisen tiedotustilaisuuden kertoakseen, miten hän visiitin koki.

Havainnoin erityisesti varsin niinistömäisen kuittauksen siitä, että ihmisoikeuksista puhuttiin enemmän kuin pandoista.

Niinistö nähtävästi ymmärtää jonkin verran kaupasta ja merenkulusta. Kuten myös muuan Urho Kaleva Kekkonen muinoin.

Kaikki ne, jotka nyt tuskittelevat virallisen Suomen vaitonaisuutta, ovat varmaankin valmistautuneet esittelemään ne moninaiset kerrat, kun Suomi kävi vuosien 1945 ja 1991 välillä tuomitsemaan Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkaukset kotimaassa ja ulkomailla. Tai lähiulkomailla, kuten venäläinen sanonta kuuluu.

Pitkä lista. Siis Suomen nooteista.

Ei varmaankaan ihan sattumalta presidentin kanssa samaan aikaan Helsinkiin ilmestyi kiinalaisen KHL-seura Kunlun Red Starin pomo Xiaoyu Zhao. Pankkimies, kuinka ollakaan.

Jokerit saa kuulemma yksinoikeuden Kiinan jääkiekon kehittämiseen, mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan.

Se on kyllä selvä, että Kiina ei aio lähteä omiin olympialaisiinsa 2022 häviämään, oli NHL mukana tai ei. Jos nyt semmoinen NHL enää ketään kiinnostaa, kun Kiina lyö rahat tiskiin.

Jalkapallossa on jo nähty, että massia on.

Ja kai Kiinaan pitää rakentaa pari tuhatta jäähalliakin. Mieluiten suomalaiselta cleantech-pohjalta.

Itse en ole koskaan käynyt Kiinassa, ja se kyllä harmittaa nyttemmin. Lontoon Chinatown tai kiinalaiset kohtaamiset Malesiassa ja Singaporessa eivät oikein riitä.

Ensin luulin heitä japanilaisiksi, kunnes tajusin kerran sanoa sen ainoan mitä osaan: Ni hao.

Onneksi sittemmin Kiina on tullut kylään. Välillä on vaikea muistaa, että kotikulmilla minuutin kävelymatkan päässä on maailmanluokan matkailunähtävyys: Sibeliuksen muistomerkki.

Ensin luulin heitä japanilaisiksi, kunnes tajusin kerran sanoa sen ainoan mitä osaan: Ni hao.

Tuohon Töölön kirjaston nurkalle heiltä aina loppuu usko. Mukavia pariskuntia, yksinäisiä, seurueita, mitä milloinkin, nenät kiinni kännykän karttaohjelmassa.

Nyt siitä on tullut jo tapa.

– Ni hao. Sibelius?

Kiinalaiset ovat mukavia. Sitä hymyjen määrää, kun kysyy oikean kysymyksen. Ja tietää myös vastauksen.

Osaan näyttää oikeaan suuntaan. Ja sanoa englanniksi, että vielä 50 metriä ja sitten se näkyy. Siitä Lehtovaaran nurkalta.

Sibelius.

Sitä kyllä on vaikeampi sulattaa, että liikenne pantiin täysin sekaisin. Mutta minkäs teet, kun Mechelininkatu on kaivettu auki, eikä vierasta varmaankaan haluttu kuljetella näin rosoista reittiä Munkkiniemen ja Mäntyniemen suunnalta keskustaan.

Saas nähdä, miten käy Floridassa. Tuskin tarvitsee sielläkään juuri liikennevaloista välittää.

Sentään vapaassa maailmassa.

kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja