Siipirataslaiva Elias Lönnrot liikennoi kesän yhteistyön voimalla

Elias Lönnrotille ei löytynyt yhtä liikennöitsijää, mutta matkailyritykset pitävät aluksen liikkeellä yhdessä.

Siipirataslaiva
Siipiratasalus m/s Elias Lönnrot.
Simo Pitkänen / Yle

Siipiratasalus Elias Lönnrot liikennöi ensi kesänä Keurusselällä matkailuyritysten yhteisvoimmin.

Alukselle ei löytynyt ensi kesäksi yhtä liikennöitsijää, mutta alus kuitenkin halutaan pitää liikenteessä.

Laivanvarustuksesta vastaa kaupungin vapaa-ajantoimi, joka tekee sopimukset laivan henkilökunnan ja ravintolayrittäjän kanssa.

Liikennöintiä teyhdään tilausajojen pohjalta, mutta myös muilla kuin tilausasiakkailla on mahdollista osallistua risteilyille.

– Jos me saamme muutaman kymmenen hengen ryhmän, niin laiva lähtee. Ja jos se ei ole yksityistilaisuus, niin kyytiin pääsee, kertoo matkailusihteeri Leena Jaatinen Keuruun Matkailutoimistosta.

Elias Lönnrotille on alustavasti sovittu (siirryt toiseen palveluun) (Visit Keuruu) toistakymmentä matkaa.

m/s Elias Lönnrot on kopio 1800–1900-luvun vaihteen höyrylaiva s/s Elias Lönnrotista. Keuruun kaupunki rakennutti kopion 1980-luvulla.