Imatralla päätetään puukoulun rakentamisesta – tavoitteena energiatehokas ja terve rakennus

Imatran kaupunginjohtaja ehdottaa Mansikkalan koulukeskuksen rakentamista paikallisin voimin puusta.

Suuret puurakennukset
CLT-levy.
CLT-elementti koostuu ristikkäisistä puulevyistä.Niko Mannonen / Yle

Imatran Mansikkalaan suunnitellun upouuden koulukeskuksen päärakennusmateriaaliksi mietitään nyt tosissaan puuta. Kaupunginhallitus saa maanantaina päätettäväkseen kaupunginjohtaja Pertti Lintusen esityksen, jonka mukaan koulu rakennettaisiin puuelementeistä.

Lintunen ehdottaa, että puuelementtien valmistaja olisi paikallinen suuryritys Stora Enso Wood Products Oy. Lintusen toive on, että yhteistyösopimus kaupungin ja Stora Enson välillä allekirjoitettaisiin vielä tänä keväänä.

Valmiina koulukeskuksen pitäisi olla elokuussa 2019 tai korkeintaan vuotta myöhemmin.

Imatraa kiinnostaa myös viritellä yhteistyötä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa, jotta koulukeskukseen löytyisi kestävää kehitystä tukevia energiatehokkaita ratkaisuja.

Puukoulun rakentamista alettiin Imatralla miettiä alkuvuodesta työryhmässä, jonka puheenjohtajana toimii kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs. Hänen mukaansa puusta rakennettava koulu- ja monitoimikeskus lisäisi alueen vetovoimaisuutta.

Puumateriaalina Mansikkalan koulussa suunnitellaan käytettävän kahta modernia puusta valmistuvaa tuotetta eli ristiinliimatuista puulevyistä syntyvää CLT-elementtiä ja LVL-viilupuuta. Kaupunkikehitysjohtaja Äikäs pitää mahdollisena, että sopivien yhteistyökumppaneiden kanssa Imatran puukoulussa voitaisiin tehdä pitkäaikaista tutkimusta siitä, millaisia terveysvaikutuksia puurakennuksella käyttäjille on.

– Puusta toteutetuilla rakennuksilla näyttää olevan positiivisia vaikutuksia käyttäjien henkiseen ja fyysiseen vireyteen kaupunkikehittämisjohtaja Topiantti Äikäs toteaa lausunnossaan kaupunginhallitukselle.

Imatran kaupunginhallitus käsittelee ehdotusta puukoulusta kokouksessaan ensi maanantaina.