Näin maailman johtajat reagoivat Syyrian ilmaiskuun: Yhdysvaltain liittolaiset puolustavat

Muun muassa Britannia, Saudi-Arabia ja Israel antavat iskulle täyden tukensa.

Syyria
Kuvaa Yhdysvaltojen ilmaiskusta
Reuters

Monet Yhdysvaltain liittolaisista ovat ilmaisseet tukensa syyrialaiseen lentotukikohtaan tehdylle iskulle. Venäjä ja Iran ovat puolestaan tuominneet iskun.

Britannian hallitus antaa Yhdysvaltain toimille täyden tukensa. Isku oli asianmukainen vastaus Syyrian hallituksen joukkojen barbaariseen kemiallisin asein tehtyyn hyökkäykseen, ja sen on tarkoitus estää uusia hyökkäyksiä, hallituksen edustaja sanoi.

Saudi-Arabia ylisti presidentti Donald Trumpin toimia rohkeaksi päätökseksi, kertoo Saudi-Arabian valtiollinen uutistoimisto. Saudi-Arabian edustajien mukaan Syyrian presidentti Bashar al-Assad on vastuussa siitä, että ilmaiskut Syyriaan tehtiin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kuvaili Yhdysvaltain iskua Syyriaan vahvaksi ja selväksi viestiksi.

– Donald Trump on osoittanut vahvasti ja selkeästi sekä sanoin että teoin, ettei hyväksy kemiallisten aseiden käyttöä, Netanjahun toimistosta ilmoitettiin.

Australian pääministeri Malcolm Turnbull sanoi Yhdysvaltain iskun olevan linjassa siihen, miten Syyrian hallituksen joukot käyttivät hermokaasu sariinia omia kansalaisiaan vastaan tiistaina.

Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayralt totesi tänään perjantaina, että Venäjän ja Iranin tulisi ymmärtää, ettei Al-Assadin tukemisessa ole järkeä ja että Yhdysvaltain kasvavassa sotilaallinen läsnäolo on varoitus rikolliselle hallinnolle.

Myös Japani ja Saksa liittyivät Yhdysvaltain tukijoihin.

– Japanin hallitus tukee Yhdysvaltain päätöstä olla hyväksymättä kemiallisten aseiden käyttöä ja levitystä, Japanin pääministeri Shinzo Abe kertoi toimittajille. Hän suri pienten lasten joutumisen uhreiksi.

– Tämä on täysin epäinhimillistä ja rikkoo YK:n päätöslauselmia.

Saksan ulkoministeri Sigmar Gabrielilta riitti ymmärrystä iskulle.

– Yhdysvaltain hyökkäys Assadin hallinnon sotilaskohteisiin on ymmärrettävää, sillä Assadin hallinto on syyllistynyt sotarikoksiin.

*Myös Turkki *on ilmaissut tukensa Yhdysvalloille.

Venäjä ja Iran ovat tuominneet iskut.

– Iran tuomitsee kemiallisten aseiden käytön, mutta uskoo samaan aikaan, että on vaarallista, tuhoisaa ja kansainvälisen oikeuden vastaista käyttää kemiallisia aseita yksipuolisen sotilasiskun perusteena. Tällaiset toimet vahvistavat terroristeja Syyriassa ja vaikeuttavat Syyrian ja sen lähialueen tilannetta, sanoi Iranin ulkoministeriön tiedottaja Bahram Qasemi.

Yhdysvaltojen varhain perjantaina tekemän iskun kohteena oli al-Shayratin tukikohta. Syyrian epäillään käyttäneen sitä tiistain tuhoisassa kaasuiskussa. Iskussa kuoli kymmeniä siviilejä.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue myös turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen Ylen Itämeri-kirjeenvaihtaja Marjo Näkin analyysi: Venäjä tuntee itsensä taas yksinäiseksi – Trump toimi niin kuin suurvaltajohtaja