Turvallisuustutkija Tukholman tapahtumista: "Tällaisia iskuja on mahdotonta estää"

Turvallisuustutkijan mukaan tämänkaltainen tapahtuma Suomen naapurimaassa Ruotsissa ei sinänsä ollut yllätys.

Tukholma
Poliisin erikoisjoukot tutkivat ilmoitusta laukauksista Fridhemsplanilla 7.huhtikuuta Tukholmassa.
Poliisin erikoisjoukot tutkivat ilmoitusta laukauksista Fridhemsplanilla 7.huhtikuuta Tukholmassa.Jessica Gow / EPA

Tukholman isku muistuttaa Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Olli Ruohomäen mukaan paljon Euroopassa aikaisemmin tapahtuneita iskuja erilaisilla julkisilla paikoilla.

– Tuli välittömästi mieleen Nizza, Berliini, Jerusalem, Lontoo. Mikäli tämä osoittautuu terroriteoksi, niin taustalla on selvästi al-Qaidan Jemenin osaston ohjeen täytäntöönpano. Ohje siis sisälsi sen, että käytetään ajoneuvoja niittokoneena ja tuotetaan mahdollisimman paljon siviiliuhreja, toteaa Ruohomäki.

– Kohde oli tietysti nyt vähän erilainen kuin Lontoossa, siellähän kohde oli nimenomaan parlamenttitalo eli demokratian symboli, tässä tapauksessa markkinapaikka, mutta kuitenkin paikka, jossa on paljon läsnä siviiliväestöä. Ja tietysti sillä haetaan maksimaalista vahinkoa.

Ruohomäen mukaan tämänkaltainen tapahtuma Suomen naapurimaassa Ruotsissa ei sinänsä ollut yllätys.

– Valitettavasti näitä on koko ajan voitu ennakoida tulevan lisää, myös tämän Tukholman jälkeen. Arvioni mukaan tätä tulee jatkumaan seuraavat parikymmentä vuotta.

Tämän kaltaisten iskujen ennakoiminen on Ruohomäen mukaan käytännössä mahdotonta.

– Sitä on täysin mahdotonta estää. Toki jos ajatellaan jotain isoja valtion turvallisuuskohteita, kuten parlamentteja, niin voidaan jotain pylväitä, kaiteita, teknisiä keinoja, yrittää laittaa. Mutta tällaisen teon tapahtumisen estäminen ei ole mahdollista, toteaa Ruohomäki.

Miten tämä vaikuttaa turvallisuudentunteeseen ja valvontaan täällä Suomessa?

– Paniikkiin ei ole syytä, mutta tietysti on periaatteessa mahdollista, että vastaavaa voisi tapahtuma myös Suomessa. Se ei ole samalla tavalla todennäköistä, mutta mahdollista se on silti.

– Toki potentiaalisia riskityyppejä seurataan, mutta ei niitäkään pystytä seuraamaan 24 tuntia vuorokaudessa.