Jyväskylän valtuusto: Piraatit sisään, kommunistit ulos

Jyväskylän valtuuston pienryhmissä tapahtui näissä vaaleissa sen verran liikettä, että Piraattipuolue nousi ensimmäistä kertaa valtuustopuolueeksi.

Piraattipuolue
kuntavaalit
Yle Uutisgrafiikka

Piraattipuolue on saanut Jyväskylässä ensimmäisen valtuutettunsa. Hän on Arto Lampila.

– Pyrin ajamaan päätöksenteon avoimuutta ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Niihin olen luvannut keskittyä, ja ne tulevat olemaan ykkösasiani, Lampila sanoo.

Lampila on kampanjoinut ahkerasti Jyväskylän kävelykadulla, ja puolueen kampanja on ollut sen historian suurin.

– Puolueen kasvu näkyy siinä, että meillä on enemmän ehdokkaita, enemmän taloudellisia resursseja ja enemmän kokemust siitä, miten asiat toimivat, sanoo Lampila.

Politiikassa Lampila aikoo hakea yhteistyötä "teknologiamyönteisten vihreiden ja liberaalien kokoomuslaisten kanssa".

Nyt Piraattipuolueen tähtäin on jo maakuntavaaleissa.

– Ne tulevat yllättävän pian, ja niitä ryhdytään kasaamaan saman tien.

Samaan aikaan kun Piraatit saivat valtuutetun, SKP menetti ainoansa, kun pitkäaikaisen kommunistivaltuutetun Riitta Tynjän taival valtuustossa katkesi näihin vaaleihin.

Piraatit kasvattivat kannatustaan 0,6 prosenttiyksikköä, täsmälleen saman verran kuin SKP menetti. Piraattien 1,5 prosentin kannatus riitti valtuustopaikkaan, SKP:n 1,2 prosenttia ei.