Onko rairuoho yhä kylvämättä? Vielä ehtii! – Ylipuutarhuri antaa 3 vinkkiä kasvuspurttiin

Rairuoho suositellaan kylvettäväksi viisi päivää ennen pääsiäistä, mutta mattimyöhäisilläkin on vielä mahdollisuus onnistua.

pääsiäinen
Keltainen tipu kurkistaa vihreän rairuohon seasta.
Ohran ja rairuohon viiden päivän kasvu nopeutettuna.

Päivät karkasivat käsistä ja pääsiäinen on taas nurkan takana, mutta rairuoho on edelleen kylvämättä. Ei hätää, vielä on mahdollista saada vihreää esille pääsiäiseksi.

– Yleensä pussin kyljessä sanotaan, että itämisaika on viisi päivää, mutta oikeilla olosuhteilla sen voi saada itämään kolmessakin päivässä, vakuuttaa ylipuutarhuri Simo Laine Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

1. Lämpöä, lämpöä, lämpöä – ja valoa

Sopiva lämpötila on noin 20 astetta. Ilman lämpötilan lisäksi on tärkeää muistaa mullan lämpötila. Suoraan kellarista otettuun multaan ei siemeniä kannata kylvää.

Myös kylvöalustaan on hyvä kiinnittää huomiota: alusta ei saa olla kylmä. Pohjalämpöäkin voi harkita. Astia voi olla itämisen ajan vaikka pesuhuoneen lattialla, lattialämmityksestä nauttimassa.

Älä kuitenkaan mene lämmittämään kylvöksiäsi liikaa. Liiassa lämmössä kasvin valkuaiset eivät toimi oikein, mikä on sekin haitaksi.

Pääsiäisruohoa
Sannimari Lehtilä / Yle

2. Muista kastella

Ennen kuin siemenen sisällä olevat entsyymit lähtevät toimimaan, ja siemen pystyy itämään, vesi täytyy saada menemään siemenkuoren läpi. Se käynnistää itämisen. Siksi on erityisen tärkeää, että siemen saa alussa tarpeeksi kosteutta.

Kun siemenet lähtevät kasvamaan, ja vihreää alkaa näkyä, ruohoa on muistettava kastella säännöllisesti. Jos siemenet siinä vaiheessa pääsevät kuivumaan, peli on menetetty.

Lämpötila on hyvä muistaa myös kastelussa. Lämmin vesi edesauttaa kasvamista parhaiten.

Pääsiäinen on niin pitkä, että ainakin toisena tai kolmantena päivänä on jotain vihreää lautasella.

Simo Laine

3. Harkitse myös muuta kuin rairuohoa

Monet muutkin kasvit kuin rairuoho itävät nopeasti. Usein rairuohon sijasta käytetään esimerkiksi vehnää.

Myös esimerkiksi retiisi itää nopeasti, vinkkaa ylipuutarhuri Simo Laine. Hyvissä olosuhteissa, muovien alla lämpimässä, tomaatin siemenetkin itävät kolmessa päivässä.

– Ja pääsiäinen on niin pitkä, että jos ei vihreää saa ihan ensimmäiseksi päiväksi, niin toisena tai kolmantena päivänä on jo ainakin jotain vihreää lautasella, Laine lohduttaa.