Tuore raportti hehkuttaa: Positiiviset talousnäkymät vallanneet lähes koko Suomen

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman katsauksen mukaan kasvun veturina toimii lounaisrannikon vientiteollisuus.

taloudelliset ennusteet
Mercedes-Benzin A-sarjan autojen valmistusta Uudenkaupungin autotehtaalla. UUSIKAUPUNKI
Mercedes-Benzin A-sarjan autojen valmistusta Uudenkaupungin autotehtaalla.Ari Welling / Yle

Positiiviset talousnäkymät jatkavat kirkastumista, arvioivat Ely-keskukset tänään tiistaina julkaistussa raportissa (siirryt toiseen palveluun).

Työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta tehdyn raportin mukaan käänne parempaan tapahtui vuosi sitten ja nyt positiivinen kehitys on vallannut lähes kaikki Suomen alueet.

Ely-keskusten ja keskeisten aluekehittäjien näkemyksiin perustuvan raportin mukaan kasvun veturina toimii lounaisrannikon vientiteollisuus. Vahvimmat kehitysnäkymät ovat Varsinais-Suomessa, josta puhutaan jo positiivisen rakennemuutoksen alueena.

Uudenkaupungin autotehtaalle haetaan työvoimaa ympäri maata. Uusia työntekijöitä on tarkoitus palkata yli tuhat.

Valmet Automotiven rekrytointikiertue Mikkelin torilla.
Valmet Automotiven rekrytointikiertue Mikkelin torilla.Esa Huuhko / Yle

Suomi on myös rohmunnut uusia laivatilauksia meriteollisuuteen. Ely-keskusten mukaan laivanrakentamisen lisäksi uusia avauksia on tullut suunnitteluun ja kehityspuolelle.

Raportin mukaan positiivisia kasvunäkymiä on myös Kainuussa ja Keski-Suomessa muun muassa kaivosteollisuuden positiivisten merkkien ja biotalouden investointien takia. Keski-Suomessa nosteessa ovat myös teknologiateollisuus ja ICT-ala.

Vahvoja odotuksia on myös matkailussa. Etenkin Lapin matkailu kasvaa vauhdilla.

Kaupan alalla näkymät ovat sen sijaan edelleen varovaiset ja rakennemuutos jatkuu. Rakentamisen piristyminen näkyy varsinkin maakuntakeskuksissa.

Katsauksessa huomautetaan, että työttömyys on kääntynyt laskuun, ja myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan myös lähitulevaisuudessa. Useimmilla alueilla myös pitkäaikaistyöttömyys on lähtenyt laskuun. Samalla työvoimaa on yhä vaikeampi löytää ja rekrytointiongelmia on monilla alueilla yhä enemmän.

Ely-keskusten yhdessä keskeisten aluekehittäjien kanssa tekemässä Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksessa käydään kaksi kertaa vuodessa läpi kunkin Ely-keskusalueen nykytila ja lähiajan näkymät. Tuoreen katsauksen arviot on tehty tämän vuoden maaliskuun aikana.