"Rakkaustohtori": Sydänsurut ovat yhtä stressaavia kuin loppuunpalaminen

Rakkaustohtoriksi tituleerattu lääkäri ja yrittäjä Emilia Vuorisalmi sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että sydänsurujen fyysiset oireet pitäisi parantaa kunnolla.

Aamu-tv
Emilia Vuorisalmi
Rakkaustohtoriksi kutsuttu lääkäri Emilia Vuorisalmi kertoi miten rakkaus tai sen kariutuminen vaikuttavan ihmiseen fyysisesti.

– Rakkaus on poikkitieteellistä. Siinä on psykologiaa, evoluutiobiologiaa, neurotieteitä ja kemiaa, lääkäri ja yrittäjä Emilia Vuorisalmi sanoo.

Vuorisalmen mielestä työ-burnoutista eli loppuunpalamisesta puhutaan paljon, mutta sydänsurujen aiheuttama burnout jätetään käsittelemättä.

– Rakkaus voi aiheuttaa riippuvuutta. Siinä on suuria yksilöllisiä eroja, ja riippuvuuteen vaikuttaa esimerkiksi se, miten tasapainossa elämä muuten on, Vuorisalmi sanoo. Jos siis elämästä puuttuu muita "onnellisuuskemikaalipalasia", ihminen on tavallista alttiimpi rakkaudelle.

Rakastuneen käyttäytymistä on usein verrattu huumeriippuvuuteen.

– Rakkauden huumassa dopamiini[hormoni] ottaa vallan ja sumentaa järjen. Ajattelemme samaa asiaa 95 prosenttia päivästä ja teemme melkein mitä vain, jotta saamme voitetuksi rakkauden kohteen puolellemme.

Rakkauden kolme vaihetta

Ensin rakkaudessa on Vuorisalmen mukaan ihastumisvaihe, jossa jylläävät sukupuolihormonit. Seuraavaksi koittaa rakastumisen huumavaihe, jolloin mielihyvähormoni dopamiini ottaa vallan.

Dopamiini aiheuttaa rakkauden alkuvaiheisiin kuuluvan epävarmuuden tunteen, kun mielialaan vaikuttava serotoniinihormonin taso laskee.

– Sitten tulee kiintymisvaihe, joka on varsinaisen rakastamisen vaihe, ja se onkin haastavin. Dopamiinitaso on laskenut ja on tullut jo turvallisuudentunne.

Loputtomien mahdollisuuksien illuusio

Niin kutsutulla Tinder-sukupolvella on Vuorisalmen mielestä illuusio loputtomista mahdollisuuksista.

– Kun tulee epävarmutta, heitetään hanskat tiskiin, ja ei kun seuraavaa kehiin. Tässä voi olla kyse rakastumisaddiktiosta.

Torjutuksi tuleminen on kuin isku vatsaan

Jos rakkauden kohteen menettää huumavaiheen huipulla, vieroitusoireet voivat olla hyvin voimakkaita ja kuluttavia.

– Elimistö tekee kaikkensa voittaakseen sen toisen vielä takaisin puolelleen. Silloin myönteinen keskittyminen muuttuu negatiiviseksi. Valvotaan ja mietitään sitä toista henkilöä ja stalkataan sitä ehkä jossain Facebookissa.

Vuorisalmen mukaan on tutkittu, että rakastumisen huumavaiheessa kortisoli- eli stressihermonipitoisuudet voivat nousta jopa 40 prosenttia.

– Samalla tavalla voidaan ajatella, että epätoivoisessa erovaiheessa stressihormonit ovat tosi korkealla. Fysiologisesti saatamme oireilla erittäin voimakkaasti.

Sydänsurut voivat vaikuttaa fyysisesti samalla tavalla kuin voimakas lyönti vatsaan.

– Aivokuvissa ne näkyvät hyvin samalla tavalla. Torjutuksi tuleminen aiheuttaa fyysistä kipua. Joku voi oksentaa, jos saa toisen kiinni pettämisestä.

Ratkaisu: Kuuntele kipua

Vuorisalmi neuvoo sydänsuruista kärsiviä miettimään, mistä itse saa hyviä kemikaaleja. Hänen mielestään voi aloittaa vaikka siitä, mistä on lapsena nauttinut, ja ottaa pikkuhiljaa askelia eteenpäin.

– Onko se taide, liikunta tai ystävät? Mistä tulee turvallisuudentunne? Kivun kuuntelu johdattaa oikeaan suuntaan ja helpottaa fyysisiinkin oireisiin.