Koe uusi yle.fi

"Lähdemme viemään Suomea maailmankartalle" – Kuusi nuorta nappasi paikan robotiikan MM-kilpailuista

Kuusi oppilasta kilpailee pian ainoana Suomesta robotiikan MM-kilpailuissa Yhdysvalloissa. Paikka MM-kisoihin aukeni SM-kilpailujen voiton myötä.

robotit
Kuvassa vasemmalta Aulikki Kalliokoski (Orimattilan yhteiskoulu), Jeremiah Allred (Riihimäen Harjunrinteen koulu), Eemil Lähteenmäki (Harjunrinteen koulu) ja Aapo Rutila (Orimattilan yhteiskoulu). Kuvasta puuttuvat Helmi Niemi ja Jenny Heikkilä Orimattilan yhteiskoulusta
Markku Lähdetluoma / Yle

8-luokkalainen Eemil Lähteenmäki on innoissaan. Riihimäen Harjunrinteen koulussa opiskelevalla nuorella on edessä robotiikan MM-kisat. Hän lähtee sinne viiden muun oppilaan kanssa.

Nuoret ovat treenanneet paljon. On harjoiteltu robotilla taitoajoa, ohjelmointia ja yhdessä tiiminä työskentelyä kilpailutilanteessa.

MM-kilpailuihin lähdetään aivan uudella robotilla, joka kootaan ennen lähtöä uusista osista.

– Lista on tosi pitkä. Ihan kaikennäköistä on saanut treenata, Lähteenmäki kertoo tulevista kisoista.

Lähteenmäki kiinnostui robotiikasta alakoulun kuudennella luokalla, kun legot kävivät tylsiksi.

– Kävimme teknisen työn tunnilla katsomassa robotteja ja innostus lähti siitä.

Välitunnit kuluvat näillä kuudella oppilaalla robotiikan parissa. Lähteenmäki kertoo, että he suunnittelevat koko ajan erilaisia robotteja ja parantelevat niitä jatkuvasti.

– Jos se ei välttämättä ensimmäisellä kerralla onnistu, niin sitten kokeilemme uudestaan ja uudestaan.

Tuo mukanaan esiintymisvarmuutta

Kisoihin oppilaiden mukaan lähtevä Orimattilan yhteiskoulun opettaja Markus Parviainen kertoo, että menestys SM-turnauksessa Riihimäellä toi paikan USA:n Kentuckysta Louisvillesta.

– Kilpailutoiminta antaa näytön paikkoja ja esiintymisvarmuutta oppilaille, jotka eivät muissa oppiaineissa pääse esille.

Parviaisen mukaan oppilaat ovat päässeet mukaan kilpailemaan oman motivaation ja sitoutumisensa kautta.

– Oppilaat ovat käyttäneet omaa aikaansa valtavasti ja osoittaneet paikkansa joukkueessa. Lähdemme myös opetuksenjärjestäjänä oppimaan ja luomaan kansainvälisiä kontakteja.

Orimattilan yhteiskoulusta kisamatkalle lähtevät Aulikki Kalliokoski, Aapo Rutila, Helmi Niemi ja Jenny Heikkilä. Riihimäen Harjunrinteen koulusta joukkuetta vahvistavat Eemil Lähteenmäki ja Jeremiah Allred.

Tärkeämpi osa opetusta

Parviaisen mukaan opetuksessa on painotettu ohjelmointia ja robotiikkaa yhä enemmän. Koulussa on erillinen robotiikkakerho. Koko Suomessa niitä on jo yli kaksisataa.

Orimattilan yhteiskoulussa robotiikka ei ole erillinen oppiaine, vaan sitä sovelletaan muiden aineiden opetuksessa: käsityössä, teknisessä työssä, tietotekniikassa, matematiikassa ja fysiikassa.

– Oppilaat pystyvät hyödyntämään luonnontieteellistä ajattelua ja muissa oppiaineissa kartutettua tietoa, mutta olemme lähteneet käsityön pohjalta liikkeelle. Siellä laiterakentelu ja ohjelmointi ovat olleet jo pitkään oppisisällöissä.

Orimattilan yhteiskoulussa robotiikkaa on opiskeltu laajalti eri oppiaineiden sisällä.

Parviainen kertoo, että robotiikan MM-kisoihin pääseminen on ainutlaatuista, sillä kuuden hengen joukkue on ainoa Suomesta mukaan lähtevä joukkue.

– Lähdemme viemään Suomea maailmankartalle, Parviainen iloitsee.