1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. merimetsot (suku)

Vanhat pesät pudotettiin puista – Merimetsojen häätäminen Onkikarilta alkoi

Merimetsot häädetään poistamalla vanhat pesät ja lisäämällä ihmisen läsnäoloa. Vaasan saaristossa Onkikarilla pesi viime kesänä satoja merimetsopareja.

Merimetson pesiä poikasineen. (arkistokuva) Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Merimetsokantojen häätäminen Onkikarilta Vaasan edustalta on alkanut eilen maanantaina.

Merimetsot häädetään poistamalla vanhat pesät, jotka on nyt tiputettu alas puista.

Myös ihmisen läsnäolon saarella, uskotaan estävän lintujen pesintää. Saarella on tarkoitus käydä säännöllisesti nyt muutaman viikon ajan niin, että linnut huomaavat, että Onkikari ei ole rauhallinen pesimispaikka.

Vaasan kaupungin ympäristötoimenjohtaja Christer Hangelin kertoo, että merimetsojen häätämisen suorittaa Suomen ympäristökeskuksen valtuuttama merimetsotutkija. Tarkoitus on, että muita lintuja ei häiritä samalla.

Poikkeuslupa ELY-keskukselta

Vaasan kaupunki sai ELY-keskukselta poikkeusluvan Onkikarin merimetsoyhdyskunnan häätämiseen, sillä kaupunki pystyi osoittamaan ongelman vakavuuden sekä sen, että esimerkiksi hajuhaitat ja puuston kuoleminen johtuivat merimetsosta. Merimetsojen häätäminen ilman ELY-keskuksen lupaa on kiellettyä.

Onkikarilla pesi viime kesänä satoja merimetsopareja.