Syyttäjä: 23 bussia Turussa polttanut aiheutti 1,8 miljoonan euron vahingot

Turun Runosmäessä viime syksynä bussivarikon sytyttämisestä epäillylle miehelle vaaditaan ehdotonta vankeutta.

Kotimaa
Ilmakuva, jossa palaneita linja-autoja tuhopolton jäljiltä.
Poliisi

Syyttäjä vaatii kolmikymppiselle miehelle ehdotonta vankeutta muun muassa 23 bussin polttamisesta Turun Runosmäessä. Rikosnimikkeenä on törkeä vahingonteko.

Palo sytytettiin Linjaliikenne Nyholm Oy:n varikolla, jossa autot olivat hallirakennuksen katoksessa ja sen läheisyydessä. Linja-autot ja katos tuhoutuivat tulipalossa kokonaan.

Syyttäjä arvioi vahinkojen arvoksi ainakin 1,8 miljoonaa euroa.

Poliisi kertoi aiemmin, että mies oli osittain tunnustanut teon. Poliisin mukaan mieheltä myös löytyy vastaavaa rikostaustaa.

Syyttäjä: Mies tunkeutui asuntoon ja ryösti aseella uhaten

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta myös törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Syyttäjän mukaan mies oli tunkeutunut lukitsemattoman parvekkeen oven kautta asuntoon ja vienyt muun muassa asunnonhaltijan hajuveden, lonkerojuomia ja pankkikoodit.

Uhri sattui kuitenkin tulemaan kotiin kesken teon. Syytteen mukaan syytetty otti silloin esiin pistoolin, osoitti sillä uhria ja sanoi, ettei poliisille pitäisi soittaa.

Syytetty itse on kertonut, että hänellä oli kuula-ase. Poliisin takavarikkoon päätyi kuitenkin toimiva pistooli, minkä vuoksi miestä syytetään myös ampuma-aserikoksesta.

Syyte myös törkeästä vapaudenriistosta

Samainen uhri joutui syyttäjän mukaan myös törkeän vapaudenriiston uhriksi. Mies vaati uhria ajeluttamaan häntä autolla. Kun tämä ei suostunut, tehosti syytetty syyttäjän mukaan vaatimusta osoittamalla uhria aseella.

Syyttäjän mukaan syytetty piti asetta sylissään piippu kohti uhria matkalla Turun Vahdontien vieressä olevalle parkkipaikalle.

Syyttäjä kirjoittaa miehen sanoneen, ettei uhrin kannata tehdä mitään tyhmää, koska tällä on koko elämä edessä.