13-vuotias Mirella Snellman ei näe mitään, mutta elää keskellä kuvien ja videoiden maailmaa

Näkövammaiset nuoret uhkaavat jäädä ulkopuolelle tärkeästä osasta nuorten yhdessäoloa.

sokeus
Mirella Snellman katsoo kameraan nauraen
Minna-Liisa Riestola / Yle

Puhelin kilahtaa viestin saapumisen merkiksi. What's App-viesti Mirella Snellmanilta. Teinien suosimaan tyyliin viesti ei ole tekstiä vaan lähes reaaliaikainen nauhoite. "Ole nyt hiljaa kun mä laitan viestiä", nauhalta kuuluu ennen kuin Snellman pääsee asiaan. Hän tiedustelee milloin tapaamme. Painan What's Appin mikrofonin kuvaa ja vastaan viestiin myöskin nauhoituksella.

Ääniviestittelymme suurin syy ei ole se, että Snellman on teini. Se johtuu siitä, että hän on sokea. Snellman on ollut sokea syntymästään asti, eikä näe mitään, jos ei lukuun oteta jonkinlaista häivähdystä, jos todella kirkasta valoa osoitetaan suoraan hänen silmiinsä. Snellman ei näe mitään, mutta elää keskellä maailmaa, jossa videot, kuvat ja sosiaalinen media ovat kaikki kaikessa.

Ihan tavallinen puhuva puhelin

Tapaamme Snellmanin kanssa hänen koulunsa pihalla välitunnilla. Snellman on 13-vuotias ja käy Otavan koulun kuudetta luokkaa Mikkelissä. Hänellä on taskussaan kännykkä, koska välitunnilla saa olla. Pyydän häntä näyttämään, miten hän voi käyttää iPhoneaan, kun ei näe mitään.

– Tämä toimii ihan tavallisesti, Snellman sanoo ja vaikuttaa siltä, ettei oikein käsitä miksi ihmeessä toimittaja haluaa nähdä jotain niin tavallista ja tylsää, kuin kännykän käyttö.

Mutta ei puhelin sentään ihan tavallisesti toimi. Esimerkiksi kännykän näyttö koko ajan pimeänä. Snellman koskettaa näyttöä sormellaan pitäen puhelinta lähellä korvaansa. Puhelimesta kuuluu nopeaa, konemaista puhetta, joka jää kesken Snellmanin pyyhkäistessä sormeaan näytöllä antaen puhelimelle uusia komentoja. Näyttää siltä kuin hän liikuttelisi sormeaan näytöllä vauhdikkaasti sinne tänne aivan mielivaltaisesta.

– Tämä toimii muuten normaalisti, mutta se puhuu kaiken. Kaikki näkevät sanoo, ettei tuosta puheesta ymmärrä mitään, mutta kyllä minä ymmärrän. Tätä on ihan helppo käyttää, Snellman sanoo.

Älypuhelimet avasivat uuden maailman sokeille

Älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat tärkeässä roolissa näkövammaisten elämässä, vaikka niiden visuaalisuus tuottaakin päänvaivaa. Mobiililaitteet kosketusnäyttöineen ovat tehneet puhelimista ja tietokoneista helppokäyttöisempiä kaikille, mutta ennen kaikkea näkövammaisille.

– On paljon helpompi skrollata nettisivuja ylös ja alas kosketusnäytöllä kuin naputella nuolinäppäimillä nykäyksen kerrallaan eteenpäin. Myös mobiililaitteiden pienemmät näytöt ovat yksinkertaistaneet puhelinten näyttönäkymää, mikä helpottaa myös meitä näkövammaisia, Näkövammaisten liiton asiantuntija Virpi Jylhä sanoo.

Aiemmin netin palvelut olivat näkövammaisten saatavilla vain sellaisilla tietokoneilla, joissa oli heille tarkoitetut apulaitteet – siis lähinnä kotona. Nyt lähes millä tahansa älypuhelimella voi käyttää Snellmaninkin käyttämää voice over- tai talk back- toimintoa. Myös jotkin sosiaalisen median sovellukset, kuten Facebook, tarjoavat käyttäjälle kuvien sisällön kuunneltavina, esimerkiksi: "Kuvassa on puu ja meri."

Ongelmallista näkövammaisille on kuitenkin tapa, jolla somea käytetään.

– Yhä useammin se sisältö, mitä päivitetään, on kuvia. Jopa tekstit ovat nykyään usein kuvia, kun ihmiset julkaisevat meemejä. Läheskään kaikki sosiaalisen median sovellukset eivät osaa tulkita kuvia lainkaan näkövammaisille käyttäjille, jolloin se päivityksen sisältö jää kokonaan saavuttamatta tai sen eteen pitäisi tehdä kohtuuttomasti töitä, Jylhä sanoo.

"Ei se tunnu kivalta, ettei kuulu joukkoon"

Etenkin nuorten ajanvietto pyörii yhä enemmän kuvien, videoiden ja somen ympärillä. Nuorten kulttuurin muuttuminen entistä visuaalisemmaksi aiheuttaa haasteita näkövammaisten nuorten, kuten Snellmanin elämässä.

– Olen huomannut, että välitunneilla Instat ja Snapchatit on nyt tärkeintä, mitä tehdään. Jonkun verran yritän olla mukana ja katsoa sellaisia videoita, missä on audio, mutta jään usein ulkopuolelle ja muut katselee videoita keskenään. Ei se tunnu kivalta, kun tuntuu, ettei kuulu joukkoon, Snellman sanoo.

Snellman käy tavallista alakoulua osana näkevää oppilasjoukkoa. Snellman kertoo, että hänellä kolme ystävää, joiden kanssa hän viettää aikaa koulussa ja vapaa-ajalla.

– Minulla ei ole paljon kavereita, koska nykyään tyttöjen suurinta huvia on laitella toisilleen kuvia itsestään. Sellaisia, että "Kato, mulla on yhdistyneet kulmakarvat, kamalaa!". Se ei oikein ole mun juttu, Snellman kikattaa.

Välitunneilla Snellman ja hänen kaverinsa juttelevat asioista sen sijaan, että katsoisivat videoita. Snellman toivookin, että kännykkä kiinnostaisi vähemmän muitakin teinejä.

Lontoosta talteen katujen äänet

Kysyn voisimmeko me näkevät tehdä jotain, että sokeatkin pääsisivät jotenkin osaksi kuvien maailmaa.

– Ei mua saa näkemään kuvia, vaikka tekisi mitä. Mutta mun mielestä vähän voisi jättää sitä puhelinta pois ja tehdä jotain muutakin.

Snellman ei ole Facebookissa eikä Snapchatissa, Instagramista nyt puhumattakaan. Kuvat eivät kiinnosta, kun niitä ei näe. Ulkomaanmatkoiltakaan Snellman ei ota muistoksi kuvia vaan seisoo esimerkiksi kadunkulmassa ja nauhoittaa talteen ääntä. Myöhemmin hän kuuntelee, miltä Lontoo kuulosti.

– Kuuntelen kyllä joskus videoita netistä ja Netflixiä. Ja onhan se What's appkin sellainen, että sillä voi ottaa nopeasti yhteyttä. Mutta ei se ole minulle mikään elinehto, että pitää olla koko ajan puhelimessa kiinni.

Kello soi ja Snellman lähtee kaverinsa käsipuolessa ruotsin tunnille. Tehtävänä on kuvata tabletilla video kaverin kanssa ruotsiksi käydystä keskustelusta. Koulukirjat ovat pistekirjoitusta. Tabletilla ei ole Snellmanille niin väliä.