Hybridikeskukselle väliaikainen johtaja – vuosien kokemus muun muassa suposta

Hybridiuhkien torjumiseen erikoistuvan eurooppalaisen keskuksen perustamisen valmistelijat jatkavat hankkeen johdossa.

Hybridisodankäynti
Matti Saarelainen.
Matti Saarelainen.Valtioneuvosto

Suomeen perustettavan hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtokunta nimitti keskiviikon järjestäytymiskokouksessaan keskukselle väliaikaisen johtajan. Keskuksen johtoon tulee hankkeen projektipäällikkönä toiminut Matti Saarelainen.

Saarelainen on aiemmin toiminut muun muassa Ulkomaalaisviraston johtajana ja suojelupoliisissa osastopäällikkönä.

– Hybridikeskusta ei ole suunnattu ketään vastaan tai sitten kaikkia niitä vastaan, jotka pyrkivät vahingoittamaan valtiota hybridikeinoilla, Saarelainen vakuuttaa.

– Ennen kaikkea tarkoitus on kohottaa oman maan ja kaikkien jäsenmaiden valmiuksia vastata hybridiuhkiin ja poistaa niitä haavoittuvuuksia, joita hybridioperaatioissa voidaan käyttää.

Johtokunnan puheenjohtajaksi EU-alivaltiosihteeri

Hybridikeskuksen johtokunnan puheenjohtajaksi jäsenmaat nimesivät EU-asioiden alivaltiosihteeri Jori Arvosen, joka näin jatkaa tehtäviään hankkeen valmistelussa.

– Kaikki jäsenmaat lähtevät siitä, että Saarelainen jatkaa tehtävässä sitten, kun toiminta muuttuu väliaikaisesta pysyväksi, Arvonen sanoo.

Suomi vastaa käynnistyskuluista

Hybridikeskuksen tämän vuoden käynnistyskuluista vastaa Suomi. Ensi vuonna noin 1,5 miljoonan euron vuosikuluista keskuksen isäntämaan eli Suomen on tarkoitus maksaa puolet ja toinen puoli on määrä kerätä jäsenmaksuilla.

Keskuksen perustamisasiakirjan allekirjoittivat Suomi, Ruotsi, Iso-Britannia, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Paikalla olivat myös EU:n ulkosuhdehallinnon ja Naton edustajat.

Heinäkuussa mukaan on tulossa lisää EU:n ja Naton jäsenvaltioita.

Helsinkiin sijoittuva keskus pyrkii muun muassa tutkimuksen ja koulutuksen avulla parantamaan valmiuksia nykyaikaisen informaatiovaikuttamisen ehkäisyyn.

Juttua täydennetty 16.10 Saarelaisen ja Arvosen kommenteilla