1. yle.fi
  2. Uutiset

Daily Mail pyytää anteeksi vääriä väitteitään Melania Trumpista

Brittilehti maksaa Trumpille myös korvauksia, joiden määrää ei ole kerrottu.

Melania Trump
Melania Trump istuu yleisön joukossa.
Chip Somodevilla / EPA

Yhdysvaltain presidentin puoliso Melania Trump ja brittilehti Daily Mail ovat sopineet kiistansa lehden Trumpista esittämistään väitteistä.

Daily Mail pyytää Trumpilta anteeksi (siirryt toiseen palveluun) ja peruu väitteensä sanoen, etteivät ne pidä paikkaansa.

Lehti maksaa Trumpille myös korvauksia, joiden määrää ei ole julkistettu.

Trump on hyväksynyt anteeksipyynnön.

Trump haastoi lehden oikeuteen elokuussa 2016 julkaistusta artikkelista, joka käsitteli hänen malliuraansa. Artikkelissa kyseenalaistettiin Trumpin ura ammattimallina ja väitettiin hänen tarjoavan muitakin palveluja. Todisteita ei kuitenkaan esitetty.

Melania Trumpin asianajajat sanoivat, että halventavat väitteet vahingoittavat tämän mahdollisuuksia rakentaa liiketoimintaansa.

Lähteet: Yle Uutiset

Lue seuraavaksi