Ruustinnan erikoinen harrastus on olla tummien tuntojen tulkki – saarelaiset antavat kasvot surulle, häpeälle ja insestille

Perämeren satujen saarella syntyy vaikuttavaa teatteria.

tunteet
Hailuotolaisia naisia näytelmästä Seitsemän naista ristillä.
Seitsemän naista ristillä on hailuotolaisten naisten vaikuttava esitys. Häpeän miehissä päärooleissa vaikutuksen tekivät hailuotolaiset miehet.Timo Nykyri

HailuotoKäsikirjoittaja-ohjaaja Anne-Maria Haapala on luonut yhdessä saarelaisten kanssa Hailuodon kirkkoon elämän vaikeista puolista kertovia vaikuttavia näytelmiä.

Haapalaa voisi tituleerata myös ruustinnaksi, vaikka hän ei sitä itse teekään. Hän on Hailuodon kirkkoherran Timo Juntusen puoliso.

Amatöörin esitys koskettaa

Anne-Maria Haapala on käsikirjoittanut ja ohjannut Hailuodon kirkossa ja muutamassa muussakin kirkossa esitettyjä näytelmiä, joiden näyttelijät ovat amatöörejä ja juuri siksi taitavia tulkitsemaan vaikeita asioita näyttämöllä.

Tissitön nainen. Menin uimahalliin. Siellä minä katselin rintoja, uin ja itkin.

Rintasyöpää sairastava Kaisa

Toissa pääsiäiseksi Hailuodon kirkkoon valmistui Haapalan käsikirjoittama ja ohjaama Seitsemän naista ristillä. Siitä osa esitettiin vain tätä juttua varten.

Näytelmä kertoo naisten kokemasta surusta, erosta, kuolemasta, pelosta, epätoivosta, ymmärtämättömyydestä ja surevan ihmisen kohtaamisen vaikeudesta.

Tippa tuli silmään esityksen demonstraatiossa toimittajalle ja kuvaajalle siinä missä esiintyjillekin.

Haapalan muidenkin näytelmien nimet ovat runollisia kuten Häpeän miehet ja Serkkuni Mikael.

Ne käsittelevät miesten yksinäisyyttä ja häpeää.

Mistä kirkossa saa puhua

Haapala haluaa pohtia kirkon roolia ihmisen elämässä ja sitä minkälaisia asioita kirkossa voi käsitellä ja miten.

Viime keväänä Hailuodon kirkossa nähtiin Häpeän miehet, näytelmä jossa puheenvuoron saavat muun muassa leski, sotainvalidi, homo, työtön ja maahanmuuttaja.

Näytelmässä käsiteltiin häpeän kokemuksia ja seurauksia suomalaisten miesten näkökulmasta.

Minä puristan kädet nyrkkiin pöydän alla ja hymyilen. Vaikka tekisi mieleni huutaa, että haistakaa v***u.

Lapsettomuudesta kärsivä Marika

Hailuodossakaan kaikki kirkkoneuvoston jäsenet eivät ole katsoneet hyvällä silmällä teatteria kirkossa. Siksikin Häpeän miesten uusi tuleminen koettiin mantereella, Oulun Oulujoen kirkossa tuomiorovasti Satu Saarisen ollessa vielä Oulujoen seurakunnan kirkkoherra.

Hailuodon kirkon alttari.
Suomen vanhin puukirkko, Hailuodon kirkko paloi vuonna 1968. Sen tilalle rakennettiin uusi teräsbetonirakenteinen kirkko, jonka erikoisuus on lasisesta päädystä avautuva luonnon alttaritaulu jota hallitsevat saaren ikipetäjät. Vanhasta on kertomassa palaneesta kirkosta pelastettua irtaimistoaTimo Sipola / Yle

Seitsemän naista ristillä nähtiin viimeksi aprillipäivänä Oulun Karjasillan kirkossa tänä keväänä.

Teatteria Muonion lapsuudenkodista saakka

Anne-Maria Haapala on tehnyt teatteria Muonion lapsuudenkodistaan saakka. Nykyisin hän on siviiliammatiltaan Oulun ammattikorkeakoulun viestintäjohtaja. Hailuodon kirkkoherran Timo Juntusen puolisona Hailuodon erikoinen kirkko on tullut hänelle tutuksi.

Pariskunta käsikirjoitti alun perin yhdessä ensimmäisen näytelmän kahdesta syrjään jääneestä papista, joista toinen sokeutui ja toinen löysi naisen itsestään.

Seitsemän naista ristillä lähti syntymään sen jälkeen kun Haapala tapasi joukon surupukuisia naisia uimarannalla Hailuodossa.

– Aloin miettiä mitä näyn taustalla oli. Tähän liittyi myös voimakas henkilökohtainen surun kokemus. Oma äitini oli sokeutunut. Minä vein hänet uimaan ja pakotin olemaan rohkea, että heittäydy sinne veteen. Sitten tajusin, mikä minä olen sanomaan sellaista toiselle, joka on menettänyt näkönsä, kertoo Haapala.

Ystävät soittelevat harvakseltaan. Sanovat etteivät tiedä tulla käymään, kun eivät tiedä Paavon vointia.

Muistisairaan miehensä omaishoitaja Kirsi.

Tarina rannalla olleiden surupukuisten naisten takana selvisi sekin ja muuttui osaksi näyttämöteosta.

Suru on hyvin henkilökohtainen kokemus

Hailuotolaisten itsensä peliin panneiden amatöörinäyttelijöiden kautta surun ja häpeän kasvot tulevat hyvin henkilökohtaiseksi, ja tuo heidän tunteensa katsojan iholle.

– Nämä naiset heittäytyvät tähän sellaisina kuin ovat, omien arjen ilojen ja murheiden keskeltä. Tulevat ja tekevät tätä tosi aidosti ja sydämellä, muotoilee Seitsemän naista ristillä -näyttelijöiden tapaan teatterintekijänä itseoppinut Haapala.

Haapala näkee surun enemmänkin prosessina kuin tunteena.

Mulla on vielä isän ääniviestejä ja sähköposteja ja kaikenlaisia posteja tallessa.

Vanhempansa menettänyt Teija.

- Suru antaa tilaa elämälle. Elämä ei pääty suruun. Huominen tulee aina. Toisilla se kestää lyhempään, toisille pidempään. Tässäkin on naisia joilla suru on hyvin eri vaiheissa. Rintasyöpää sairastava menee huomenna pelkäämäänsä leikkaukseen, eronnut nainen tajuaa selviävänsä hengissä eronkin yli ja abortin juuri tehneellä naisella on kaikki vielä hyvin kesken.

Surevan ihmisen kohtaaminen on monelle vaikeaa

Sairaalapappi yrittää tulla puhumaan raamatunlausein abortin tehneelle, mutta nainen keskeyttää hänet.

Varsinkin näin pääsiäisenä minä ajattelen, että eiköhän kärsivä ihminen mahdu sen kärsivän Kristuksen rinnalle

Anne-Maria Haapala

– Naiseen koskee eikä hän halua kuulla liturgista puhetta. Hän itkee myös sitä, että hänestä ei ole kromosomihäiriönsä vuoksi äidiksi, avaa Haapala.

– Me helposti täytetään omilla kertomuksilla toisten tarinoita, sanoitetaan toisen suru, tehdään se tyhjäksi tai suljetaan ovi niin kuin muistisairaan omaishoitajan tapauksessa. Että kukaan ei käy katsomassa koska pelkää omia tunteitaan. Surevan ihmisen kohtaamiseen ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Jos ei muuta osaa, niin on sitten vaikka hiljaa siinä rinnalla, sanoo Haapala.

Osallistavaa teatteria

– Nämä eivät ole varsinaisia kirkkonäytelmiä ja näissä on mukana monenlaisia ihmisiä. On ihmisiä jotka eivät kuulu kirkkoon, on tunnustavia kristittyjä ja epäileviä. He kokevat, että kirkko on hyvä paikka tuoda esiin tällaisia asioita. Kyllä kirkkoon täytyy ihmisen kokoinen elämä mahtua, linjaa Haapala.

Aivan ongelmatonta Haapalan ohjaaminen näytelmien esittäminen Hailuodon kirkossa ei ole ollut ja Hailuodon kirkon ohella esityspaikkoina ovat siis vaihdelleet myös Oulujoen ja Karjasillan kirkot.

– Tuli tällaisia kommentteja, että sopiiko taide ja teatteri kirkkoon. Varsinkin näin pääsiäisenä minä ajattelen, että eiköhän kärsivä ihminen mahdu sen kärsivän Kristuksen rinnalle. Nämä naiset eivät puhu hiljaa surustaan vaan haastavat yleisöä ja kirkon työntekijöitä, sanoo Haapala.

Tummien tunteiden tulkki

Haapalan kirkossa kerrottavien tarinoiden aihepiiri on laaja. Naisten surun ja miesten häpeän jälkeen tekeillä on kolmas teos, joka käsittelee vahvaa tabua eli insestiä.

Miksi sinun täytyy näin tummia aiheita käsitellä?

Minun mies sanoi kerran oma-aloitteisesti rakastavansa minua.

Eronnut Virve

– Nämä ovat vain alkaneet syntyä minulle täällä Hailuodossa, kun olen tänne muuttanut. Täällä on levollista, tilaa ja aikaa miettiä isoja ja vaikeitakin asioita rannan äärellä.

Haapala kokee myös oman elämäntilanteensa sellaiseksi, että hän pystyy katselemaan vaikeita asioita myös kaukaa ja käsittelemään niitä.

–Täällä on valtavan hienoja ja rohkeita ihmisiä. Olen jotenkin nöyrän kiitollinen, kun nämä aina luottaa ja lähtee mukaan.

Satujen saarelta eivät aiheet lopu

Seuraavaksi agendalla on siis insesti.

– Se lähti mustapukuisen morsiamen kuvasta. Siinä on valtavan pohjatyön tarve. Teen taustatyötä tällä hetkellä ja toivon että onnistuisi saada apurahaa kirjoittamiseen.

Jossain tulevaisuudessa väikkyy myös tarina yhteisön ulkopuolella joutuneen transvestiitin kohtalosta.