Turun birgittalaisluostarissa asuva sisar Marja-Liisa rakastaa Jumalaa ja fanittaa Almaa

Turussa on toiminut katolinen seurakunta vuodesta 1926. Sisar Marja-Liisa teki luostarilupauksen parikymppisenä.

nunnat
nunna
Birgittalaissisarien luostarin sisar Marja-Liisa on juuri antanut ikuisen lupauksen olla birgittalaisluostarin sisar. Johanna Manu / Yle

Kun sisar Marja-Liisa parikymppisenä teki luostarilupauksen, se oli äidille aluksi kova paikka. Isä suhtautui asiaan tyynesti, sillä eräs sisarista oli jo ehtinyt hänen kanssaan keskustelemaan.

Sisar Marja-Liisan kotiseudulla Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavan Alahärmässä, nunnia näkyy lähinnä elokuvissa. Enimmäkseen körttitaustaisella alueella katolinen kirkko on melko vieras.

– Siellä ei paljon nunnia näe, ei tänäkään päivänä, Marja-Liisa naurahtaa.

Sisar Marja-Liisa päätyi sisareksi monen sattuman kautta. Lukion jälkeen vietetty välivuosi tönäisi Marja-Liisaa jo hiljalleen kohti luostarielämää, mutta varsinaisen päätöksen hän teki joitain vuosia myöhemmin. Nykyään hän toimii enimmäkseen Roomassa Pyhän Birgitan talossa.

Ikuisesta lupauksesta tuli juuri kuluneeksi 17 vuotta. Lupaushetkellä luostari antaa sisarelle merkiksi kultaisen sormuksen.

Ensimmäinen lupaus annetaan noviisivuoden jälkeen, ja siitä menee 5–6 vuotta ikuiseen lupaukseen. Kaikkiaan sisar Marja-Liisan tie nunnaksi alkoi vuodesta 1994, kun hän virallisesti meni sisälle luostariin.

Äiti Teresa löytyi Turusta

Koulussa tehty tutkielma Kalkutan Äiti Teresasta oli alullepanija sisar Marja-Liisan tielle kohti luostarielämää. Aikeena oli lukion jälkeen lähteä Intiaan tapaamaan Äiti Teresaa, joka otti opiskelijoita vapaaehtoistyöhön. Intiaan asti sisar ei koskaan päässyt. Sen sijaan tie vei Turun birgittalaisluostariin hyytävän kylmänä marraskuun pakkaspäivänä vuonna 1989.

rukousnauha käsissä
Nunnan taskusta löytyy rukousnauha.Johanna Manu / Yle

Sisar Marja-Liisa oli perinteisellä shoppailureissulla kummitädin luona Turussa. Hän sai ajatuksen, että suuresta kaupungista on löydyttävä katolinen kirkko. Sieltä hän pyytäisi apua, että pääsisi Intiaan Äiti Teresan luo.

Puhelu kirkkoherralle jäi, kun hänen numeronsa alapuolella oli Turun birgittalaisluostarin puhelinnumero. Samana päivänä sisar soitti luostarin ovikelloa, ja oven avasi yllättäen Äiti Teresa. Tämä Teresa oli tosin italialaissyntyinen, mutta sisar Marja-Liisalle se riitti.

– Löysin oman Äiti Teresan.

Sama Jumala Alahärmässä kuin maailmalla

Teresan avulla sisar Marja-Liisa sai paikan Englannista, missä hän teki vapaaehtoistyötä. Matkasta tuli käänteentekevä, sillä Englannissa sisar kävi ensimmäisessä messussaan.

– Huomasin, että siellä on ihan sama Jumala, johon olen oppinut luottamaan Alahärmän kirkossa.

Tie vei Englannista Jyväskylään opiskelemaan kasvatustiedettä kristilliseen opistoon. Monena viikonloppuna hän auttoi sisaria, ja ystävyys Turun luostariin kasvoi. Sisaret tulivat apuun, kun sisar Marja-Liisa aloitti sairaanhoitajan opinnot Turussa tarjoten hänelle majoitusta opiskelijakodissa.

Opintojen ohessa oli luontevaa auttaa sisaria, ja vuoden jälkeen päätös kääntyä katoliseksi syttyi. Vielä siinä vaiheessa sisar ei voinut kuvitellakaan, että hänestäkin tulisi nunna.

nunna sytyttää kynttilää
Johanna Manu / Yle

– Olin jo osa perhettä, mutta sanoin aina, että ei missään tapauksessa. He olivat minulle niin pyhiä, jollain tavalla saavuttamattomia. Heidän elämänsä näytti liian kurinalaiselta.

Kurinalaista ja työntäyteistä nunnien elämä onkin, mutta myös yllättävän rentoa.

Rokkia ja poppia buutsit jalassa

Jos nunnan elämästä on mielikuva köyhästä ja hiljaisesta elämästä vetoisassa luostarissa, se on ainakin Turun birgittalaissisarien luostarissa kaukaa haettua. Auringonvalossa kylpevässä salissa ottaa vastaan leveästi hymyilevä italialaisnunna ja suomalainen sisar Marja-Liisa paljastuu puheliaaksi pohjalaiseksi.

Vieraidenkaan ei tarvitse olla hissukseen, vaikka tyyni ympäristö rauhoittaa.

– Tunnen, että saan olla oma itseni. Varsinkin Roomassa pohjoismaalaisena ja täälläkin tullaan niin eri kulttuureista, että varmasti huomaa minun tulevan pohjoisesta. Kaipaan omaa tilaa.

Tykkään kuunnella Nightwishia ja Almaa. Hän on aivan huippu! Tosi hyvää musiikkia.

sisar Marja-Liisa

Vapaapäivinä sisar etsiikin usein tyhjän kirkon, missä istua. Sillä ei ole väliä, mikä kirkko on kyseessä. Risti katolla riittää.

Jos sisar kaipaakin omaa tilaa ja rauhaa, halajaa hän myös kunnon konserttiin. Ja silloin mieluiten voisi soida Nightwish tai Alma.

– Tykkään kuunnella Nightwishia ja Almaa. Hän on aivan huippu! Tosi hyvää musiikkia.

Keikoilla joraava nunna olisikin varmasti huomiotaherättävä näky, mutta sisar haaveilee heittävänsä silloin täysin vapaalle. Päälle tavalliset vaatteet ja jalkoihin jotain aivan erityistä.

– Jos pääsisin näihin kahteen konserttiin niin voisin pukeutua tavallisesti ja lainaisin hyvän ystäväni tekemiä buutseja.

Lomalla nunna voi käyttää siviilivaatteitaan. Sisar Marja-Liisa käyttää kotiseudullaan usein siviilivaatteita, mutta viihtyy myös nunnan asussaan.

Kohtaamisia kruununprinsessasta kerjäläisiin

Sisar Marja-Liisa kohtaa päivittäin ihmisiä ympäri maailmaa erilaisilla taustoilla. Jokainen kohtaaminen on tärkeä, mutta hän myöntää, että kruununprinsessa Victorian ja kolmen eri paavin tapaamiset ovat olleet työn hohdokkaimpia kohtaamisia.

– Ne ovat olleet vaikuttavia hetkiä, ja jokainen kerta on erilainen. Kun pääsee kättelemään ja saa siunauksen, niin joka kerta se sykähdyttää. Samalla voi pyytää esirukousta ja paavin siunausta.

Sisar tapaa lähes päivittäin myös kodittomia. Heille pienikin ruoka-apu luostarista on tärkeä. Joskus käy myös niin, että kadun asukkaat tuovat luostarille ruokia tai tavaroita, joita itse eivät voi käyttää tai kantaa.

Aikoinaan Kauhavan juna-asemalla sisar kohtasi romaneja. Hänen lähdettyään he intoilivat sisaren isälle, mikä onnen päivä heillä oli, kun he kohtasivat oikean nunnan.

– Heille se tapaaminen oli jotenkin onnea ja siunausta tuova.

nunna ja nunnapatsas
Sisar Marja-Liisa Pyhän Birgitan patsaan luona Turun birgittalaissisarien luostarin pihalla. Johanna Manu / Yle

Kriisit muistuttavat kutsumuksesta

Kriisejäkin on ollut. Sisar Marja-Liisa myöntää, että joskus tekisi mieli heittää huntu pois ja olla ihan tavallinen. Tällaisina hetkinä hän yrittää palata siihen hetkeen, kun päätti ryhtyä nunnaksi.

– Mietin, että mikä sai ensimmäisellä kerralla rakastumaan Jumalaan niin paljon, että haluaa antaa hänelle koko elämän. Voima tulee sieltä.