Eva Wahlströmin kolumni: Tunnista ja tunnusta pelkosi, saat siitä voimaa

Pelon voi kääntää myös voimavaraksi. Eva Wahlström kirjoittaa pelkäävänsä lähes aina nyrkkeilykehään noustessaan. Wahlström uskoo pelon olevan osa ihmisyyttä, ja se antaa hänelle järjettömästi voimaa ja energiaa.

pelko
Eva Wahlström
Petteri Sopanen / Yle

Minulta on usein kysytty pelottaako koskaan nousta nyrkkeilykehään? Vastaus on kyllä. Lähes joka kerta. Joskus saatan valvoa useita öitä ennen ottelua kuunnellessani ääntä päässäni joka toistaa, ettei mikään voima maan päällä saa minua ottelemaan.

Vaikka sitä ei uskoisi, olen pohjimmiltaan jännittäjä, ja pelkään paljon asioita. Minulla on mielikuvitus, joka luo vaaroja joka nurkan taakse, ja keho joka reagoi herkästi jännittäviin tilanteisiin. Vaikka olen nyrkkeilyt kaksikymmentä vuotta, saatan välillä jopa jännittää harjoituksia, kuten muitakin arkisia tilanteita. Ja otteluissa, niissä on oikeasti paljon pelättävää. En minä silti pelkää kipua enkä häviötä vaan sitä, että tuotan pettymyksen tiimilleni.

Mutta minua pelottaa vielä enemmän ajatus, että jättäisin asioita tekemättä, koska pelottaa. En tiedä kuinka monta kertaa olen sanonut itselleni, kun on tehnyt mieli antaa periksi, että tyttö pieni, pure hampaat yhteen ja risti kätesi, mutta älä lakkaa etenemistä.

Oma ekaluokkalainen poikani on myös kova jännittämään uutta ja keksii helposti syitä miksei huvita mennä Linnanmäelle tai ampumaan uuden vuoden raketteja. Olen usein saanut kuulla, että olemme kovin erilaisia, koska minä uskallan mitä vaan. Mutta me olemme kuitenkin ihan samanlaisia. Sanon samaa hänelle niin kuin itsellenikin; rohkeus palkitaan aina.

Peloista saa ja kannattaa puhua

Minusta rohkeus ei silti ole sitä, että uskaltaa tehdä mitä vaan. Sehän on silkkaa tyhmyyttä. Rohkeus on sitä, että tiedostaa mahdolliset vaarat, osaa minimoida riskit, ja sen jälkeen toimii harkitusti vaikka pelottaisikin.

Kun kuuluin Suomen maajoukkueeseen kymmenisen vuotta sitten, vietin paljon aikaa Ruotsin maajoukkueen kanssa ja opin heiltä korvaamattomia asioita. Yksi oli se, että peloista saa ja kannattaa puhua. Sekin vaatii rohkeutta, että myöntää, että nyt pelottaa. Se oli uutta, sillä olin oppinut siihen, että nyrkkeilijähän ei pelkää eikä ainakaan myönnä, jos niin tekee.

Ruotsin joukkueen kanssa keräännyttiin iltaisin hotellihuoneeseen, ja jokainen nyrkkeilijä kertoi vuorotellen mikä oli parasta kunakin päivänä. Silloin myös puhuttiin siitä mikä jännitti tai pelotti tulevina päivinä. Kun peloista puhui ääneen ja toi päivänvaloon, ne muuttivat muotoaan ja kutistuivat.

Tämä oli tärkeä oppi. Pelko on nimittäin vahva tunne, niin vahva, että se aina löytää tiensä ulos. Tukahdutettuna se ilmenee mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Tuolloin saattaa ilmetä aggressiivisuutta, ylisuojelevaisuutta, mustasukkaisuutta, muiden mollaamista, kiusaamista, rasismia, lamaantumista tai syrjäytymistä.

Kertaan lyhyesti pelon anatomiaa. Ihmisen hermosto jaetaan somaattiseen ja autonomiseen hermostoon, jossa somaattinen hermosto tarkoittaa tahdonalaista hermostoa, ja autonominen hermosto taas on suurelta osin tahdosta riippumaton. Sydän lyö, hikoiluttaa, ruuansulatus toimii ja niin edelleen. Tämä osa hermostosta jaetaan sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Jälkimmäinen rauhoittaa elimistöä. Sympaattinen hermosto puolestaan toimii kun kohtaat pelon herättävää impulssia kuten kohdatessa jonkinlaisen kriisin, pelästyt tuulilasiin osuvaa kiveä tai valmistaudut pitämään esitelmää.

Ennen kun aivot ehtii edes tietoisesti rekisteröidä mitä tapahtuu, alitajunnan keskukset lähettävät viestin sympaattisen hermoston kautta viestin kehon läpi. Nyt tapahtuu jotain mihin tarvitaan lähes yliluonnollisia voimia! Vereen virtaa hormoneja, sokeria ja rasvahappoja, jotta tarpeen tullen olisi ylimääräistä energiaa. Lihasten ja ihon verenkierto vilkastuu, sydän alkaa jyskyttää. Kaikki tämä, jotta olisimme valmiina taistelemaan tai pakenemaan.

Minulle avain on se, etten pelkää pelon tunnetta, vaan sytyn siitä

Kun ymmärtää pelon ja jännityksen anatomiaa, ymmärtää myös, että tämä kehon reaktio on huikea voimavara, kun sen saa suunnattua oikein. Minulle avain on se, etten pelkää pelon tunnetta, vaan sytyn siitä. Kehon reaktio kertoo minulle, että olen oikeassa paikassa, olen tekemässä jotain millä on minulle suurta merkitystä.

Kun jännitys iskee, sydän alkaa tykyttää ja vatsassa alkaa kiertää. Silloin hengitän syvään, hymyilen sisäisesti ja toivotan jännityksen tervetulleeksi. Ajattelen, että jännitys on hyvä ystävä, joka tulee, koska se haluaa tehdä minusta paremman. Se auttaa sydäntä pumppaamaan verta lihaksiin, jotta ne toimisi tehokkaammin. Se laajentaa keuhkojani, jotta saan paremmin happea. Se selventää näkökenttääni ja terävöittää aisteja jotta reagoisin paremmin. Se tyhjentää suolen, jotta liikkuisin kevyemmin. Sanon silloin, että kiitos. Hengittäessäni ulos, päästän jännityksestä irti. Päästän sen jatkamaan matkaa, samalla tavalla kun kaikenlainen roskapuhe tulee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Haluaisinko oppia nyrkkeilemään ilman jännitystä? En. Se on järjettömän iso voimavara. Kieltämättä tunne ottelun jälkeen, kun on voittanut itsensä, on korvaamaton. Pelko on välillä aiheellinen ja sillä on paikkansa. mutta monesti tunteet ottavat ylivallan meidän ymmärtämättä miksi.

Pelko on jollain tavalla läsnä elämässämme syntymästä kuolemaan. Kannattaakin uskaltaa myöntää, että joskus pelottaa. Pelko on osa ihmisyyttä. Kun sen muistaa, saattaa myös ymmärtää tai auttaa ymmärtää ihmisten väliin omituista käyttäytymistä.

Eva Wahlström

Kirjoittaja on ammattinyrkkeilyn maailmanmestari, taideopiskelija ja äiti. Wahlströmin vahvuudet ovat rohkeudessa ja heittäytymisessä. Heikkoudet löytyvät keittiön puolella.