Toimittajalta: kuinka heroinisti kesytetään?

Toimittaja Satu Miettinen tapasi 14 vuotta sitten miehen, joka oli menossa kohti hautaa. “Sossun tädistä” tuli hänelle pelastusrengas.

A-studio
A-studio: Toni on entinen linnakundi ja heroinisti. Yksi hänen pelastusrenkaistaan on ollut "sossun täti" Kirsi
A-studio: Toni on entinen linnakundi ja heroinisti. Yksi hänen pelastusrenkaistaan on ollut "sossun täti" Kirsi

On syksy 2003.

Minä ja kuvaaja avaamme huumeneuvontapisteen oven. Teemme reportaasia helsinkiläisistä narkomaaneista. Treffipaikaksi on sovittu Helsingin Vinkki Toisella Linjalla.

Radiossa soi vuoden kovin hitti, The Rasmuksen In the Shadows. Enteellistä. Tuntuu, että olemme itsekin varjoissa.

Silloin en vielä tiennyt, että tällä keikalla törmäisin mieheen, jota kuvaisin vuosia myöhemmin Sörkan vankilan edessä, lähes tippa linssissä.

Jututan Vinkissä sosiaalityöntekijä Kirsi Marttista. Tällä “sossun tädillä” on hersyvä nauru ja hurtti huumori. Hänellä on juuri sellainen rento mutta vakuuttava ote, jolla saisi minut ostamaan vaikka käytetyn pesukoneen.

Kirsille on tulossa asiakas, hänelle kuvaaminen on ok. Pääsemme seuraamaan tilannetta, jossa 26-vuotias, katkopaikkaa odottava Subutex-koukussa kärvistelevä narkomaani tulee sosiaalityöntekijän pakeille. Juuri tälläisten arkisten asioiden selvittely on sosiaalityöntekijän työn peruskauraa.

Mä luulin, että Toni on jo kuollut.

Asiakas on pitkänhuiskea mies. Hänellä on yllään villapaita ja farkut, eikä hän näytä katuojasta nousseelta. Vain tuskaiset silmät paljastavat nuoren miehen narkomaaniksi.

Ihan ensiksi hänen on soitettava. Mies odottaa pääsyä katkolle, joten tarkistussoitto on tehtävä joka aamu. Omaa puhelinta ei ole. Eikä ole katkopaikkojakaan. Ei tänäänkään.

Kirsi Marttiselle mies on tuttu vuosien takaa. Ensi kerran he törmäsivät ehdonalaisvalvonnassa, myöhemmin huumekatkolla. Entinen koripallolupaus, nuorena SM-tasolla pelannut mies on nimeltään Toni Nyman. Kirsille ovat jääneet mieleen hyvät käytöstavat ja se, että Toni piti kiinni sovituista tapaamisista.

Keväällä 2017 entinen pelikaveri muistelee nuorta Tonia näin:

– Hän oli kovapäisin tyyppi, jonka mä tunnen. Niin pelikentällä kuin siviilissä. Huumeaikoina arvaamaton ja väkivaltainen. Mä luulin, että Toni oli jo kuollut.

Niin luuli moni muukin.

Lapsuudenystävät muistavat käännekohdan. Oltiin Ruotsin Södertäljessä, pohjoismaisessa koristurnaksessa. Siellä Tonin oikean jalan eturistiside napsahti poikki ja polven nivelkierukka repesi. Vamma oli vakava. Niin vakava, että lääkärin mukaan sillä jalalla ei enää pelattaisi.

Se oli megaluokan pettymys, olisi ollut kenelle tahansa seitsentoistakesäiselle. Koulukaan ei sujunut ja yläasteella nuori mies joutui tarkkikselle. Tuttavapiiriin alkoi hiipiä varastelevia, pilveä polttavia tyyppejä. Entiset koriskaverit menivät lukioon.

Sitten sattuma puuttui peliin.

En osannu ite piikittää, joten kaveri auttoi.

Toni oli menossa kuntouttamaan polveaan Töölön suuntaan, mutta hyppäsi bussista Sörnäisissä. Siellä hän törmäsi yhteen pilveä polttavista kavereistaan.

– Se kysyi, haluanko kokeilla heroiinia. Mentiin Sörkan aseman vessaan. En osannut ite piikittää, joten kaveri auttoi.

Siitä yliannostuksesta alkoi lähes viidentoista vuoden noidankehä. Heroiinia, Subutexia, amfetamiinia. Huumeluukkuja. Porttikongeissa odottelua. Katkokierre. Rikoksia ja pahoinpitelyjä. Oikeudenkäyntejä. Toni on istunut vankilassa yhteensä yhdeksän vuotta ja velkoja on ulosotossa edelleen.

On kevät 2017.

Olen kuvaajan kanssa passissa Sörkan vankilan edessä. Kevään valo on kova, katupöly nousee nieluun Ristikkokadulta. Tuulee. Korvamatona soi Haloo Helsingin Hulluuden Highway. Odotamme.

Tarkoitus on kuvata Kirsin ja Tonin tapaaminen. Viimeksi he ovat nähneet 12 vuotta sitten. Silloin Kirsi saattoi Tonin Sörkan vankilaan. Tonilla oli matkatelkkari kainalossa ja Subutexia takapuolessa. Tuomiosta tuli pitkä.

Mustakin tuli jotakin.

– Onks se se, kysyy Toni minulta.

Saan pian todistaa yhtä toimittajanurani liikuttavimmista kohtaamisista.

Toni ja Kirsi halaavat.

– Työvoitto, sanoo Kirsi.

Tonilla on pala kurkussa:

– Mustakin tuli jotain.

Niinpä.

Koris ja Kirsi.

Ne ovat olleet Tonin ripustuskoukkuja takaisin elämään.

Hän on ollut viisi vuotta ilman huumeita, eikä juo edes keskikaljaa.

– Mihin mä sitä tarvitsisin? hän kysyy.

Raitistuttuaan Toni ryhtyi etsimään elämäänsä asioita, jotka olivat tuottaneet hänelle iloa lapsuudessa. Tärkein oli koripallo.

Urheilukentältä löytyi myös kihlattu, 186-senttinen lentopalloilija, Tonin tuleva vaimo.

Toni kutsui Kirsiä varaäidikseen. Vaikka tapaamisia oli vuosien varrella vain muutamia, side säilyi. Niiden välissä Toni soitteli. Ja aina, kun se oli mahdollista, Kirsi valoi mieheen uskoa. Myrskyävällä merellä hän oli Tonille majakka kohti valoa.

– Jotenkin sen tajusi, että hän halusi elämältä parempaa. Ja minä taas halusin sanoa, että se on mahdollista, sanoo Kirsi.

Eikä siinä kaikki.

Kirsi antoi esimerkillään Tonille myös ammatin. Toni opiskelee nyt nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaksi oppisopimuksella ja on töissä alaikäisten maahanmuuttajien perheryhmäkodissa.

Kirsi kutsuu Tonia kollegakseen. Autetusta tuli auttaja.

– Vaikka sille puhu mitä shaibaa, niin se ei dumannu. Se vaan kuunteli. Ja oli siinä hetkessä läsnä turvallisena aikuisena.

Sellaisella asenteella Tonikin aikoo työnsä hoitaa.

Lisää aiheesta A-studiossa 19.4.2017 kello 21.05.