Pääsiäisen menoliikenne vilkkaimmillaan – Joutsassa vakava kolari

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti henkilöautojen törmättyä toisiinsa Nelostiellä Joutsassa.

Pääsiäisliikenne
Aamuliikennettä Tuusulanväylällä Helsingissä 17. maaliskuuta 2017.
Liikennettä Tuusulanväylällä.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan.

Liikenneviraston arvion mukaan tänään kiirastorstaina on menoliikenteen vilkkain päivä, ja liikennettä on runsaasti iltaseitsemään asti.

Nelostiellä liikenne on ruuhkautunut, sillä Joutsassa, Mäntsälässä, Keravalla ja Järvenpäässä on sattunut onnettomuuksia, joissa on loukkaantunut henkilöitä.

Joutsassa kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti henkilöautojen törmättyä toisiinsa Nelostiellä. Onnettomuus sattui hieman ennen iltapäivä kolmea Nelostien ja Pertunmaantien risteyksessä. Toisessa autoista oli yksi ihminen ja toisessa kolme. Pelastustyöt ovat päättymässä, mutta poliisi ohjasi paikalla liikennettä vielä 16.30:n aikaan.

Pääsiäisen liikenteessä on odotettavissa lumikuuroja, mutta ajokeli ei ole muuttumassa huonoksi. Autoliiton tiepalvelu päivystää liikenteessä pääsiäismaanantaihin asti.

Milloin kaupat, alkot ja postit ovat auki pääsiäisen aikana? Kaipaatko vinkkejä menoliikenteesen? Mitä poikkeusvuoroja on bussiliikenteessä tai junien aikatauluissa? Lue lisää Ylen pääsiäismuistiosta.