Intiaanipäällikkö Keltainen sulka pääsi museon kokoelmista takaisin hautaan

Wampanoag-heimon päällikkö rakensi vuosikymmenien rauhan intiaanien ja eurooppalaisten uudisasukkaiden välille.

intiaanit
Puukaiverruskuva lattialla istuvista miehistä, joiden ympärillä seisoo ja istuu intiaaneja ja englantilaisia.
Luultavasti 1800-luvun näkemys rauhan solmimisesta eli intiaanipäällikkö Massasoitista ja englantilaisten johtajasta John Carverista polttamassa rauhanpiippua.Sutro Library / Kalifornian osavaltiokirjasto

Intiaanipäällikkö, joka 1600-luvulla otti rauhallisesti vastaan Amerikan eurooppalaiset tulokkaat, on päässyt takaisin haudan lepoon ja saanut mukaansa myös alkuperäiset hauta-aarteensa.

Wampanoag-heimo eli "ensimmäisen valon kansa" jäljitti pitkään päällikkönsä Massasoit Ousamequinin jäänteitä sekä haudan esineistöä.

Massasoit, "Keltainen sulka", oli saanut viimeiselle matkalleen mukaansa muun muassa koristeellisen piipun, veitsen, helmiä ja nuolenkärkiä. Hänen hautansa tuhoamisen jälkeen ne päätyivät vieraisiin käsiin ja lopulta lahjoituksina museoihin.

Haudat hävitettiin rautatien alta

Massasoit solmi rauhansopimuksen historiallisella Mayflower-laivalla tulleiden englantilaissiirtolaisten kanssa vuonna 1621. Rauhaa kesti hänen kuolemaansa asti ja vielä vuosikymmen sen jälkeenkin.

Sopimuksen mukaan osapuolet eivät varastaneet toisiltaan tai käyneet toistensa kimppuun. Sopimuskumppania luvattiin myös puolustaa hyökkääjiä vastaan.

Heimoaan miltei puoli vuosisataa johtanut Massasoit haudattiin vuonna 1665 kukkulan laelle Watteniin Rhode Islandiin. Pari sataa vuotta myöhemmin alueen poikki rakennettiin rautatie ja hautausmaa hävitettiin.

Kymmenille uusi hautarauha

Vuonna 1990 Yhdysvalloissa tuli voimaan laki, joka vaatii museoita palauttamaan Yhdysvaltain alkuperäisasukkaiden vainajat ja esineet heidän jälkipolvilleen.

Heimonsa puolesta Massasoitia etsinyt historioitsija Ramona Peters kertoo työn olleen laista huolimatta hankalaa museoiden vastahangan vuoksi. Massasoitin tapauksessa neuvotteluja oli käytävä seitsemän museon kanssa.

Wampanoagit ovat nyt saaneet takaisin kaikkiaan lähes 660 hautaesinettä ja pitäneet uudet hautajaiset yli 40 esivanhemmalleen.

Puupiirros, jonka keskellä sulkapäähineeseen pukeutunut intiaanipäällikkö ja puritaaniasuinen englantilainen. Ympärillä intiaaneja ja uudisasukkaita.
1850-luvun näkemys rauhan ajasta Massasoitin johtamien wampanoagien ja eurooppalaisten tulokkaiden välillä. USA:n kongressin kirjasto

Sota viitoitti sortopolitiikan

Myös Massasoit haudattiin viime viikolla samalle paikalle, jossa hänen alkuperäiset hautajaiset olivat yli kolme vuosisataa sitten.

– Hän on merkkihenkilö maamme historiassa. Hänellä oli visio siitä, miten voisimme elää yhdessä, Peters kommentoi Cape Cod Today (siirryt toiseen palveluun) -lehdelle.

Kymmenen vuotta Massasoitin kuoleman jälkeen puhkesi kuitenkin Kuningas Philipin sota. Keskinäisen kaupankäynnin vääristyminen yhä enemmän englantilaisten hyväksi ja heidän levittäytymisensä uusille alueille johti alkuasukkaiden rajuun kapinaan ja lopulta sotaan.

Vuosina 1675–1676 käytyä sotaa johti Massasoitin poika Metacomet, joka oli rauhan aikana ottanut myös englantilaisen nimen Philip. Hänet mestattiin, ja antautuneet intiaanit joutuivat orjiksi. Sodan tulos paalutti pohjan valtion intiaanipolitiikalle.

Lähde: AP, Yle Uutiset