Pohjois-Korean laukaisema ohjus ehti lentää vain muutamia sekunteja – tämä tiedetään viime yön kokeesta

Pohjois-Korean epäonnistuneen ohjuskokeen tapahtumakulkua selvitellään vielä. Nämä asiat tiedetään jo nyt.

Pohjois-Korea
Juhlaparaati Pjongjangissa.
Pohjois-Korea juhlii perustajansa Kim Il-sungin syntymän 105-vuotispäivää. Samalla armeija esitteli aseistustaan juhlaparaatissaan.How Hwee Young / EPA

Pohjois-Korea teki viime yönä epäonnistuneen ohjuskokeen, mutta amerikkalaislähteiden mukaan ohjus ehti lentää vain hetken.

Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa parhaillaan oleva Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen kertoo, että pohjoiskorealaiset eivät itse tiedä ohjuskokeesta. Paikallinen media ei ole kertonut epäonnistuneesta kokeesta mitään.

Maailman sulkeutuneimmasta valtiosta on vaikeaa saada luotettavaa tietoa, joten tapahtumakulkua tutkitaan vielä. Tämä tiedetään kuitenkin jo nyt.

Millaisen ohjuksen Pohjois-Korea yritti laukaista?

Yhdysvallat on arvioinut, että ohjus ei todennäköisesti ollut mannertenvälinen (siirryt toiseen palveluun), mutta asiaa selvitellään vielä.

Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen ulkopoliittinen neuvonantaja kertoi nimettömästi uutistoimisto Reutersille, että ohjus ehti lentää vain neljästä viiteen sekuntia.

Kyseessä on voinut olla nesteellä täytetty Scud-ohjus, mutta varmaa tietoa ohjuksen mallista ei vielä ole.

Etelä-Korean televisiosta näytetään Pohjois-Korean ohjuskoetta lokakuussa 2016.
Etelä-Korean televisiosta näytetään Pohjois-Korean ohjuskoetta lokakuussa 2016.Jeon Heon-Kyun / EPA

Miksi Pohjois-Korea teki nyt ohjuskokeen?

Pohjois-Korea on uhmannut kansainvälistä yhteisöä ja YK:n päätöslauselmia aiemminkin ohjus- ja ydinkokeillaan. Kokeet ovat ajoittuneet usein merkkipäivien yhteyteen – niin myös nyt.

Pohjois-Koreassa vietettiin lauantaina maan perustajan Kim Il-sungin syntymän 105-vuotispäivää. Juhlapäivän paraateissa Pohjois-Korea esitteli muun muassa uusia pitkän kantaman Pukguksong 2 -ohjuksiaan.

Koe liittyy todennäköisesti myös Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen Aasian-kiertueeseen, jonka hän aloitti tänään sunnuntaina Etelä-Koreasta.

Pohjois-Korea on uhannut jatkuvasti Etelä-Koreaa sekä Yhdysvaltoja iskuilla. Pohjois-Korea syyttää niitä yrityksistä kaataa sulkeutuneen maan hallinto. Ohjuskokeilla se luo painetta vihollistensa suuntaan ja hakee itselleen alueellista huomiota sekä arvovaltaa.

Syynä lienee myös sisäpolitiikka. Pohjois-Koreaa johtava Kim Jong-sun luo kokeilla kuvaa itsestään uhmakkaana ja vahvana johtajana.

Missä vaiheessa Pohjois-Korean ohjusohjelma on?

Ydinasevalta Pohjois-Korealla arvioidaan olevan hallussaan (siirryt toiseen palveluun)yli tuhat ohjusta, joiden joukossa uskotaan olevan pitkän kantaman ohjuksia.

Asiantuntija-arvioiden mukaan Pohjois-Korea ei ole toistaiseksi onnistunut kehittämään niin pieniä ydinkärkiä, että ne sopisivat pitkän kantaman ohjuksiin.

Pohjois-Korean on arvioitu kuitenkin kehittäneen ohjuksia, jotka ulottuisivat naapurimaihin Etelä-Koreaan ja Japaniin.

Pohjois-Korea on uhonnut, että se olisi loppuvaiheessa mannertenvälisen ohjuksen kehittämisessä, vaikka asiantuntijat ovat esittäneet epäilyksensä asiasta. Kantama olisi yli 5 500 kilometriä.

Kartta, jossa näkyy Etelä- ja Pohjois-Korean sijainnit suhteessa Japaniin.
Yle Uutisgrafiikka

Miten kokeeseen on reagoitu? 

Nyt seurataan tarkoin etenkin Kiinan ja Yhdysvaltojen reaktioita. Suurvaltojen ulkoministerit ovat puhuneet puhelimitse sunnuntaiaamuna Korean niemimaan tilanteesta, mutta puhelun sisällöstä ei kerrottu julki vielä mitään.

Trumpin hallinnosta on väläytetty jopa mahdollisuutta ennaltaehkäisevälle iskulle, jos Pohjois-Korea valmistautuisi ohjuskokeeseen. Tätä on kuitenkin pidetty epätodennäköisenä, sillä seuraukset olisivat arvaamattomat.

Sunnuntaina Yhdysvaltain hallinnon ensimmäiset reaktiot olivat toppuuttelevat, sillä koe oli mennyt pieleen. Kovista puheistaan tunnettu presidentti Donald Trump ei ole vielä kommentoinut koetta.

Varapresidentti Pence vakuutti sunnuntaina odotetusti Yhdysvaltojen tukea sen liittolaiselle Etelä-Korealle.

Koe ärsyttää todennäköisesti myös Kiinaa. Kiina on harvoja maita, jotka tekevät Pohjois-Korean kanssa yhteistyötä, mutta se on arvostellut ohjus- ja ydinkokeita.

Jännitteet tuskin lientyvät lähiaikoina. Pohjois-Korean on epäilty (siirryt toiseen palveluun) yrittävän vielä kuudetta ydinkoetta tai mannerten välisen ohjuksen laukaisemista.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Korjaus 17.4. kello 12.22. Poistettu tieto, että ohjus olisi lentänyt 60 kilometriä.

Lue Ylen kirjeenvaihtajan Mika Mäkeläisen raportteja Pohjois-Koreasta:

Ylen kirjeenvaihtaja Pohjois-Koreassa: Sodasta ei tietoa, kansa uskoo voittoon

Yle Pohjois-Koreassa: Paikalliset uskovat Yhdysvaltain hyökkäävän, mutta eivät ole siitä huolissaan

Yle Pohjois-Koreassa: Toimittajat herätettiin ennen auringonnousua seuraamaan Kim Jong-unin katujuhlaa