Kylmä sää lykkää katujen puhdistusta Kuopiossa

Viime keväänä hiekkaa päästiin puhdistamaan jo kymmenes huhtikuuta, mutta tänä vuonna yöpakkaset ovat viivästyttäneet hiekan poistoa.

pysäköinti
Katujen putsausta
Merja Siirilä / YLE

Katupöly kiusaa tänä keväänä Kuopion keskustassa poikkeuksellisen pitkään. Kuopion kaupunki tiedottaa, että katujen tehopesu aloitetaan ensi sunnuntaina 23. huhtikuuta aamuyöllä kello kahdelta. Työn alkaminen myöhästyy, jos on yöpakkasta. Mikäli työ jää kesken, sitä jatketaan maanantaina.

Viime vuonna hiekanpoisto oli jo kymmenes huhtikuuta. Ylläpitopäällikkö Pekka Kilpimaa arvioi, että vaikka huhtikuu on jo pitkällä yöpakkasten takia joudutaan vielä paikoin hiekoittamaan Kuopion keskustassa.

Kuopion kaupungilta muistutetaan, että puhdistusten aikaan keskustassa liikennöintiä kannattaa välttää. Pysäköintiin on tarjolla kaupungin paikoitusalueita sekä yöllä että päivällä. Pysäköintiä ohjataan väliaikaisilla liikennemerkeillä, joita noudattamalla välttyy siirroilta ja lisämaksuilta.

Pysäköinti on kielletty liikennemerkeillä osoitetuilla puhdistusalueilla, joille pysäköinnistä sakotetaan. Puhdistettavalle alueelle jätetyt autot myös siirretään pois auton omistajan kustannuksella.

Täällä saa pysäköidä

Kaupunki tarjoaa maksutta pysäköinnin Haapaniemenkadun pysäköintitalossa perjantaista kello 16:sta maanantaihin kello 10:een, Maaherrankadun pysäköintitalon ylätasossa perjantaista kello 16:sta maanantaihin kello 8:aan sekä toriparkissa lauantaista kello 18:sta maanantaihin kello 10:een saakka.

Pysäköinti ilman sakotusvaaraa on sallittua perjantaista kello 15:stä maanantaihin kello 12:een Musiikkikeskuksen P-alueella, yhteiskoulun viereisellä hiekkakentällä Kirkkokadun puolella, Väinölänniemen tenniskentän rannan P-alueella, sataman kaikilla P-alueilla sekä Vuorikadun pysäköintialueella perjantaista kello 16:sta maanantaihin kello 10:een.

Lisäksi pysäköinti on sallittu rännikaduilla puhdistuksen aikana puhdistusalueilla perjantai-iltapäivästä maanantaihin keskipäivään.