1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kunnanvaltuustot

Vihreiden vaalimenestys tuo muutoksia Turun päätöksentekoon – ainakin yksi lasikatto rikkoutuu

Turun uuden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja valitaan vihreiden riveistä. Puolueen ryhmänjohtaja toivoo, että tehtävään valitaan nainen.

Kunnanvaltuustot
Turun kaupunginvaltuuston kokous.
Turun valtuuston kokous polkaistiin käyntiin Maamme-laululla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.Yrjö Hjelt / Yle

Kesäkuun alussa aloittavan Turun uuden valtuuston kaksi suurinta puoluetta, kokoomus ja vihreät, vannovat yhteistyön nimeen. Puolueiden ryhmäjohtajien mielestä erimielisyyksien ei saa antaa jarruttaa Turun kehittämistä.

Suurinta kiistaa on odotettavissa kaupunkisuunnittelun osalta. Esimerkiksi Kakolanmäen ja Ruusukorttelin korkea rakentaminen on aiheuttanut kitkaa puolueiden välillä.

Päätöksenteko uusiksi

Huhtikuun kuntavaalien jälkeen moni vihreä totesi, että nyt kaupungissa koittaa punavihreä aika ja että Turun päätöksenteko pantaisiin uusiksi.

Vihreiden ryhmänjohtaja Niina Ratilainen toteaa, että vihreät haluavat tuoda muutoksia Turun kaupunkisuunnitteluun.

– Vihreiden haluna ei ole mitenkään se, että neljään vuoteen ei tehtäisi yhtään mitään. Yhteisiä asioita löytyy varmasti jatkossakin. Niistä asioista väännetään, jotka eivät ole yhteisiä, ja katsotaan, kuka voittaa.

– Yksi keskeinen hanke on varmasti raitiotie. Myös kokoomuksesta itsestään on kiinni, miten heidän kaupunkisuunnittelun näkökulmansa asettuu. Jää nähtäväksi, mitä kokoomus haluaa.

Politiikassa on lopulta kyse siitä, että tehdään yhdessä kompromisseja, jotta saadaan jotain aikaiseksi.

Lauri Kattelus

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Lauri Kattelus myöntää, että hänen puolueellaan ja vihreillä on ollut eriäviä näkemyksiä eri kaavahankkeista. Hän kuitenkin uskoo, että uuden valtuuston suurimmat puolueet osaavat löytää myös yhteisen sävelen.

– Politiikassa on lopulta kyse siitä, että tehdään yhdessä kompromisseja, jotta saadaan jotain aikaiseksi.

Tavoitteena ensimmäinen naispuheenjohtaja

Yksi asia, josta ainakin kokoomuksen ja vihreiden ryhmänjohtajat ajattelevat samalla tavalla, on Turun uuden valtuuston puheenjohtajan valinta.

Sekä kokoomuksen Lauri Kattelus että vihreiden Niina Ratilainen toivovat, että puheenjohtajaksi valitaan nainen.

Valtuuston puheenjohtajaksi pitäisi valita nainen. Tämä lasikatto on Turussa kokonaan rikkomatta.

Niina Ratilainen

Puheenjohtajaksi on perinteisesti valittu valtuuston toiseksi suurimman puolueen edustaja, joten tällä kertaa paikka menisi vihreille.

– Itse pidän kiinni siitä, että valtuuston puheenjohtajaksi pitäisi valita nainen. Tämä lasikatto on Turussa kokonaan rikkomatta. Nyt on sen aika, ja meillä on paljon päteviä henkilöitä siihen tehtävään, Ratilainen toteaa.