Arttu Sirkka pelaa League of Legendsiä maailmalla: "Treenaan 8-9 tuntia vuorokaudessa 6 päivänä viikossa"

Tietokonepelaaminen ammattilaisena on monen nuoren haave. Arttu Sirkka on tehnyt unelmastaan totta, mutta ei ilman kovaa harjoittelua.

e-urheilu
Arttu Sirkka
Arttu Sirkka on pitkästä aikaa taas Suomessa. Pelaaminen vie nuorukaista maailmalle.Heidi Kononen / Yle

Hämeenlinna23-vuotiaan hämeenlinnalaisen Arttu "Taikki" Sirkan tie e-urheilijaksi on hyvin perinteinen. Pienestä lähtien tietokoneilla pelaamista, jatkuvaa kehitystä ja lopulta päätyminen League of Legends -pelin ammattipelaajaksi. Peliareenat ympäri maailmaa ovat tulleet tutuksi, vaikka usein hän sai kuulla ”siellä se istuu huoneessaan ja pelaa tietokoneella”.

– Kyllä sitä kieltämättä aika monesti kuuli, mutta kun menestystä tuli enemmän, niin viesti muuttui kannustavaksi, Arttu Sirkka kertoo.

Kymmenisen vuotta sitten Arttu löysi League of Legends -pelin ja huomasi olevansa siinä hyvä. Koulupäivien jälkeen ja vapaapäivinä ei tarvinnut pohtia tekemistä, kun hän uppoutui peliin sisään. Kova työ tuotti myös kehittymistä.

– Huomasin, että koulutyön ohella pelatessanikin pärjäsin kohtuullisesti ammattipelaajia vastaan, mutta ei sitä vielä yläasteella miettinyt ammattilaisuutta. Oikeastaan vasta lukion aikana aloin miettiä, että e-urheilu tulee nousemaan tulevaisuudessa aika isoksi, ja tätä voisin tehdä ammatikseni.

Dopingtestauksia ja tulosvastuuta

Usein sanotaan, että työnteko haittaa harrastusta. Artun tapauksessa koulunkäynti haittasi työntekoa.

– Kun sain lukion suoritettua, pystyin lisäämään harjoitusmääriä huomattavasti. Tällä hetkellä treenaan 8-9 tuntia vuorokaudessa kuutena päivänä viikossa, Arttu Sirkka kertoo.

Harjoittelu koostuu peliharjoittelusta, strategiasuunnittelusta, vastustajien pelin analysoimisesta – ja tärkeässä osassa on myös fysiikan treenaaminen.

– Tiimeiltä tulee usein vaatimuksia siihen, miten useasti viikossa täytyy treenata fysiikkaa. Eihän kukaan voi pelkästään istua paikoillaan. Pelaajilla on tietynlainen tulosvastuu, sillä tiimeissä kulkee mukana parhaimmillaan toistakymmentä jäsentä. Tuolloin pitää olla skarppina ja hyvässä kunnossa.

Ammattiurheiluun, myös e-urheiluun, kuuluu lieveilmiönä huipputasolla vilunkipeli. Peleissä avustavia ohjelmistoja löydetään säännöllisesti, siksi suurissa tapahtumissa pelataankin järjestäjien toimittamilla välineillä. Myös erilaiset dopingaineet ovat löytäneet tiensä e-urheiluun. Pelaajia testataankin pistokokein.

– Erilaisia piristeitä ja keskittymiskykyyn vaikuttavia aineita on testeissä jäänyt kiinni. Turnauksissa ja peleissä liikkuu suuret palkintorahat, joten monenlaisia yrittäjiä riittää, Arttu Sirkka pohtii.

Unelmat idässä

Kisat vievät jatkuvasti ulkomaille. Viime vuoden puolella Arttu pelasi Yhdysvalloissa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja kaikissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi marraskuussa Arttu Sirkka oli mukana maailman suurimmassa DreamHack Winter 2016 -verkkopelitapahtumassa – ja voitti tanskalaisjoukkue Tricked Esportsin riveissä tapahtuman League of Legends -turnauksen.

Tänä vuonna matkustuskilometrejä on tullut vähemmän, mutta Turkissa ja Italiassa on mennyt koko alkuvuosi. Vasta pääsiäisviikolla Arttu pääsi ensimmäistä kertaa Suomeen ja Hämeenlinnaan.

– Tekee hyvää olla välillä kotona. Näkee kavereita pitkästä aikaa ja saa vähän ladata akkuja. Viimeistään loppukesästä pelit taas jatkuvat.

Arttu Sirkka pelaa jungle-roolia ja niin sanottua ykkösdivaria eli Challenger-sarjaa. Pääsarja on LCS-liiga eli League Championship Series. Sinne pääsy on Sirkan tavoitteena, vaikka sinne pääsy on vaikeaa. Ammattilaisura on kuitenkin kestänyt vasta kolmisen vuotta ja pelivuosia on vielä paljon edessä.

– Etelä-Korea on e-urheilun huippupaikka. Siellä se on uskomattoman suosittua ja pelaajien taso on korkea. Olisi hienoa päästä pelaamaan sinne.