Suomen suurimman synnytyssairaalan sisäilmaongelmien laajuus selviämässä – "Moni on sairastunut, mutta asiasta ei uskalleta puhua"

Laaja selvitys Kätilöopiston sairaalarakennuksen kunnosta valmistuu ensi viikolla.

sisäilmaongelmat
Kätilöopiston sairaala.
Kätilöopistolla on synnytetty 1960-luvulta lähtien. Kai Gustafsson / AOP

Suomen suurimman synnytyssairaalan Kätilöopiston sisäilmaongelmien laajuus on selviämässä lähipäivinä. Useat sairaalan työntekijät ovat vuosien varrella valittaneet sisäilman aiheuttamista oireista. Yle kertoi tilanteesta viime vuoden lopulla.

HUS on tilannut rakennuksesta korjaustarveselvityksen oireilun tarkemman syyn selvittämiseksi. Tuloksia selvityksestä on luvassa ensi viikon alussa – ja henkilökunnalle niistä kerrotaan keskiviikkona.

Astma pahenee työpaikalla

Ylen saamien tietojen mukaan tilaisuuteen on tulossa useita talon sisäilmasta sairastuneita kätilöitä. Kätilö Outi Arjakari sanoo itse sairastuneensa syksyllä 2015 astmaan.

– Viiden viikon puhallusmittauksessa selvisi, että minulla on työpaikan pahentama astma. Eli se pahenee töissä ollessa ja lomilla taas helpottaa.

Alkuun avun saaminen oireiluun tuntui Arjakarista vaikealta.

– Tuntui, että joutui itse selvittelemään ja suuttumaan ja hermostumaan, että sai tutkimuksia. Mutta puhallusmittausten jälkeen työterveyshuolto on toiminut todella hyvin.

Kätilöt päivittelevät sairastuneiden määrää

Arjakari siirrettiin lopulta työskentelemään Naistenklinikalle. Kätilöopiston lapsivuodeosastolta on hänen mukaansa siirtynyt pois muutamia muitakin, koska he eivät enää ole voineet työskennellä siellä.

– Jotenkin tuntuu, että moni on sairastunut, mutta asiasta ei uskalleta puhua. Ihmiset tuntevat toisiaan ja tietävät ympäri taloa olevan sairastuneita, mutta yrittävät yksin viedä asioita eteenpäin, Arjakari toteaa.

Nyt sairastuneet ovat kuitenkin alkaneet lyöttäytyä yhteen. Keskustelua kätilöiden uudessa Facebook-ryhmässä voi Arjakarin mukaan kutsua kuohuvaksi.

– Siellä on nyt 35 henkilöä ja koko ajan tulee lisää. Moni on kiitellyt, että ryhmä on perustettu ja päivitellyt sitä, että meitä todella on paljon. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon siinä sairaalassa on sairastuneita, mutta todellista lukua emme saa mistään.

Kätilöopistolla vuoteen 2016 asti työskennellyt Annika Rönneberg puolestaan sanoo, että HUS on sairastuneiden kätilöiden mielestä vähätellyt asiaa jo pidemmän aikaa. Myös hänen omat oireensa pahenivat ja lisääntyivät vuosien myötä.

"Näyttää, että näitä ongelmia on ollut tavallista enemmän"

HUS-Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Ingemar Borgman sanoo, ettei itsekään vielä tiedä tutkimuksen lopullisia tuloksia. Mahdollisista jatkotoimenpiteistä päätetään ongelmien vakavuuden ja laajuuden selvittyä.

Myöskään Hyksin naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen ei vielä suostu spekuloimaan tutkimuksen mahdollisilla seurauksilla. Hänen mukaansa henkilökunnan oirehtimiseen on kuitenkin suhtauduttu vakavasti.

– Kaikki ne kohteet, joissa sisäilmaongelmia on ollut, on tutkittu ja selvitetty. Muutostöitä on tässä vuosien mittaan tehty lukuisia.

Hän kuitenkin myöntää, että ongelmat ovat lisääntyneet entisestään.

– Olen itsekin tämän vuoden ajan istunut mukana sisäilmakokouksissa siitä syystä, että näyttää, että näitä ongelmia on ollut tavallista enemmän.

HUS-Tilakeskuksen kiinteistöjohtajan Hannu Lähteenmäen mukaan mitään valmisteluja väistötilojen etsimiseksi ei ole aloitettu. Kätilöopistolla hoidetaan tällä hetkellä 5500 synnytystä vuodessa.

HUS on Kätilöopiston tiloissa vuokralla ja rakennuksen omistaa Helsingin kaupunki.