Tutkijat selvittivät Kenian ihmissyöjäleijonien salaisuuden

Vuoden 1898 tapahtumista on tehty elokuvia ja kirjoitettu lukuisia kirjoja.

leijona
Henry Pattersson ja ensimmäinen tapettu leijona.
Henry Pattersson ja ensimmäinen tapettu leijona.The Field Museum

Vuonna 1898 kaksi urosleijonaa levitti kauhua Tsavossa Keniassa, missä rakennettiin Kenian ja Ugandan välistä rautatietä.

Kymmenen kuukauden aikana ihmisen lihaan mieltyneet leijonat surmasivat ainakin 35 ihmistä. Joidenkin lähteiden mukaan luku on paljon korkeampi, jopa 135.

Leijonat saivat pahaenteiset nimet "Haamu" ja "Pimeys". Eläimet hallitsivat Tsavon yötä aina siihen asti, kunnes rautatieinsinööri ja eversti John Henry Pattersson sai ammuttua ne kahden viikon välein vuoden 1898 joulukuussa.

Seuraavina vuosikymmeninä Tsavon leijonista julkaistiin useita kirjoja, joista yhden kirjoitti Pattersson itse.

Ihmissyöjäleijonat kiinnostivat myös elokuvantekijöitä: esimerkiksi vuonna 1996 Yhdysvalloissa valmistui elokuva "Yön saalistajat", joka perustui löyhästi Tsavon tapahtumiin. Sille myönnettiin parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinto.

Ihminen ei ole leijonan mieliruokaa

Leijonat täytettyinä Field Museumissa.
Täytetyt leijonat Field Museumissa. Leijonat saivat pahaenteiset nimet "Haamu" ja "Pimeys".The Field Museum

Tutkijoita on yli vuosisadan ajan mietityttänyt, mikä sai Tsavon leijonat mieltymään ihmislihaan, joka ei millään tavoin lukeudu leijonien suosikkiravintoihin. Leijonat syövät tyypillisesti seepran ja antilooppien kaltaisia kookkaita kasvissyöjiä.

Sen sijaan, että leijonat suhtautuisivat ihmiseen yhtenä mahdollisena saaliseläimenä, ne tapaavat vältellä ihmistä kokonaan.

Arvoitusta selvitettiin tutkimalla leijonien hampaita, jotka olivat säilyneet osana niiden kalloja. Hampaista nähtiin, että niissä ei ollut jälkiä suurten luiden pureskelusta. Jos ihmissyönti olisi johtunut muun ravinnon puutteesta, olisivat myös isot luut kelvanneet leijonille, päättelivät tutkijat.

Chicagon Field Museumin tutkijat uskovatkin, että eläinten leuat ja hampaat olivat vahingoittuneet niin, että tavanomainen saalistaminen kävi niille tuskalliseksi. Tässä tilanteessa Tsavon leijonat havaitsivat ihmisen oivaksi saaliksi.

Hampaita puuttui, suussa kovat tuskat

Vuonna 2002 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan toiselta leijonista puuttui kolme etuhammasta alaleuasta. Sillä oli myös murtunut kulmahammas ja yhden muun hampaan juurta suojaavat kudokset olivat kadonneet.

Toisella leijonalla taas oli suussaan vamma, jonka takia hammasydintä oli paljaana.

Erityisesti ensinmainitun leijonan kivut olivat sietämättömiä ja saivat sen varmasti etsimään vähemmän kiinnostavaa saalista – ihmistä, uskoo tutkija Bruce Patterson Chicagon Field Museumista.

Tätä ajatusta tukee myös toinen tutkimus vuodelta 2009. Sen mukaan kemialliset analyysit osoittavat, että suuremmista vammoista kärsinyt leijona söi kumppaniaan enemmän ihmislihaa.

Lisäksi jo vuonna 1898 havaittiin, että hyökkäykset ihmisiä vastaan vähenivät selvästi sen jälkeen, kun ensimmäinen leijonista oli saatu kaadettua.

Tuore tutkimus on julkaistu kokonaisuudessaan Scientific Reportsissa. (siirryt toiseen palveluun)Tutkimuksesta uutisoi Live Science (siirryt toiseen palveluun).

Korjattu 20.4.2017 klo 19.04: Kyse oli harjattomista urosleijonista, ei naarasleijonista.