Perussuomalaiset hävisivät tukirahakiistan KHO:ssa – Rantatunnelia vastustava lehti-ilmoitus oli liikaa

Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmän tukea leikattiin rajusti, koska kaupungin mielestä Rantatunnelin-vastainen lehti-ilmoitus ei ollut tuen sopivaa käyttöä.

Perussuomalaiset
Tampereen Perussuomalaisten Aamulehdessä julkaisema ilmoitus.
Tampereen Perussuomalaiset ry julkaisi Aamulehdessä koko sivun ilmoituksen Rantaväylän tunnelihanketta vastaan syksyllä 2013. Ilmoitus maksoi puolueelle 17 000 euroa.Heli Mansikka / Yle

Tampereen Perussuomalaiset ry on hävinnyt kiistan kaupungin tukirahoista myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO yhtyi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden näkemykseen, ettei Tampereen kaupunginlakimiehen ratkaisua tuenjaosta tutkita. Myös perussuomalaisten paikallisyhdistyksen vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä haki Tampereen kaupungilta vuodelle 2014 tukea 18 000 euroa. Kaupunki myönsi kuitenkin tukea hyväksyttävänä pidettyihin menoihin vain 7 264 euroa.

Kaupungin mielestä muun muassa tietokoneen hankinta valtuustoryhmälle sekä perussuomalaisten julkaisema Rantatunnelin-vastainen lehti-ilmoitus ei ollut tuen sopivaa käyttöä.

Tampereen Perussuomalaiset ry julkaisi Aamulehdessä koko sivun ilmoituksen Rantaväylän tunnelihanketta vastaan vuonna 2013. Ilmoitus maksoi puolueelle 17 000 euroa.

Asia on edennyt oikaisuvaatimuksen kautta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja sieltä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Nyt korkein hallinto-oikeus hylkäsi perussuomalaisten valituksen, jolla vaadittiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista tai päätöksen muuttamista siten, että Tampereen Perussuomalaiset ry:n valtuustoryhmälle myönnetään sen toimintaan ja asukkaisiin kohdistuvaan toimintaan vuodelle 2014 tukea yhteensä 17 176,70 euroa. Valittaja oli toissijaisesti vaatinut, että asia palautetaan Tampereen kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi.