Analyysi: Ranskan vasemmisto tietää paikkansa historiassa, mutta entä presidentinvaaleissa?

Ranskassa vasemmisto käy presidentinvaaleihin hajallaan. Avaako sekasorto vasemmistolle uuden mahdollisuuden?

Ranska
Ranskan ammattiyhdistysliike vastustamassa tehtaiden sulkemista Pariisissa syksyllä 2012.
Ranskan ammattiyhdistysliike vastustamassa tehtaiden sulkemista Pariisissa syksyllä 2012.Ian Langsdon / EPA

Pariisi*Pariisi *Ranskan presidentinvaaleissa kysytään taas eurooppalaisen poliittisen kehityksen peruskysymys: mitä kuuluu vasemmistolle vai kuuluuko kohta mitään?

Ranska käy vaaleihinsa tilanteessa, jossa sosialistipresidentti François Hollanden kannatuslukemat ovat yksinumeroisia. Hollanden kansansuosio on ennennäkemättömän huono.

Se on niin huono, että Hollande ei edes yrittänyt päästä puolueensa ehdokkaaksi. Näin ei ensimmäistä kauttaan istuva presidentti ole Ranskassa koskaan aiemmin tehnyt.

Kun sosialistipuolueen väki ei kelpuuttanut ehdokkaakseen entistä pääministeriä Manuel Vallsia, vaaleissa ei puolusta nykyhallitusta tavallaan kukaan. Se avasi ensimmäisen portin vaalien yllätysasetelmiin.

Isku keskeltä ja tyrmäys vasemmalta

Sosialistien ehdokas Benoît Hamon aloitti kampanjansa innostuneesti. Näytti siltä, että piirun verran vasemmalle puolueensa tavoitteita tyrkkivä Hamon saisi uutta puhtia vanhaan liikkeeseen.

Into hiipui vähä vähältä. Ensiksi Hamonin ilon pilasi Emmanuel Macron. Sosialistihallituksessa piipahtanut Macron perusti oman keskustalaisen En Marche! -liikkeen ja sekoitti sosialistileirin pasmat täysin.

Sosiaaliliberaali ja EU-myönteinen entinen pankkiiri Macron kasvatti suosiotaan Hamonin rinnalla ja hyötyi lisäksi tasavaltalaisten François Fillonin skandaaleista.

Kampanjan loppusuoralla on sosialistien harmaantuvia hiuksia harmaannuttanut entisestään vasemman laidan populistivaihtoehto Jean-Luc Mélenchon. Stand up -koomikon puheenparret, EU-vastaisuus ja halu pistää Ranskan Nato-suhde uusiksi ovat uponneet kansaan.

Ranskan eriseuraisen vasemmiston kannattajien äänillä on siis useita ottajia. Hajaannus on Ranskan vasemmiston koko kuva.

– Nyt voi puhua käänteentekevästä vasemmiston kriisistä Ranskassa, sanoo Sorbonnen yliopiston politiikan tutkimuksen professori Loïc Blondiaux.

Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään jaettavaa

Koska kyseessä on presidentinvaalit, näyttää siltä, että henkilön ominaisuudet olisivat voittojen ja tappioiden syinä. Osin niin on, mutta koko totuus se ei ole.

Ranskan ja koko Euroopan vasemmiston happikato on pidempää ja syvempää perua.

Vasemmiston suuressa kertomuksessa keskeistä on tietysti se, että vähäväkistä kansaa on puolustettu valistuksen ja edistyksen periaattein. Tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja demokratia ovat vilahdelleet vasemmiston puheissa.

Kun kansantaloudet vaurastuivat, niin kansakin vaurastui. Oikeudenmukaiseksi koettu tulonjako onnistui, kun oli tuloa mistä jakaa. Puheet muuttuivat teoiksi ja todeksi, elintasoksi ja sosiaaliseksi etenemiseksi.

Valtio hoiti heikoimmat ja vallankin demarit ottivat mielihyvin hoitoonsa valtiohoitajapuolueen homman. Sosiaalidemokraattinen unelma hyvinvointivaltiosta toteutui.

Sorbonnen yliopiston valtio-opin professori Loïc Blondiaux.
Sorbonnen yliopiston valtio-opin professori Loïc Blondiaux.Sampo Vaarakallio / Yle

Globalisaatio ja talouden rajut heilahtelut muuttivat pelikentän. Valtion asema määräytyi uudenlaiseksi vapaassa markkinataloudessa.

– Valtion heikkeneminen on iskenyt erityisesti vasemmistoon, koska vasemmiston lähtökohtana oli, että valtio takaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sanoo professori Loïc Blondiaux.

Vasemmisto löysi itsensä demarien johdolla oikeiston rinnalta poliittisesta keskustasta. Nyt piti puolustaa ikäviä asioita.

Hyvinvointivaltiota puretaan ja sosiaalisia etuuksia leikataan. Markkinat määräävät ilman rajoja. Työ katoaa kaukomaihin.

– Äänestäjät eivät enää näe eroa konservatiivien ja demareiden välillä. Siksi demarit menettävät äänestäjiä, arvioi Blondiaux.

Populistiset työväenpuolueet

Tähän poliittiseen sekasortoon ovat iskeneet populistiset puolueet.

– Populistiset puolueet ovat onnistuneet löytämään tien globalisaation murjomien ja EU-vastaisten ihmisten keskuuteen. He ovat löytäneet teemat ja kielen, jolla koskettaa, sanoo Blondiaux.

Esimerkiksi Ranskassa jo yli 45 prosenttia työläisistä äänestää äärioikeistolaista ja populistista Kansallista rintamaa.

– Ranskassa on paljon ihmisiä, jotka katsovat, että valtio on hylännyt heidät. Heidät on sysätty syrjään, kun globalisaatio on vienyt työt.

Blondiaux näkeekin Ranskan tavallaan jakautuneen kahtia. Yhtäällä on koulutettu ja urbaani väestö, jolla on yhteys eliittiin ja toisaalla hylätyiksi itsensä tuntevat.

– Viimeksi mainittuun puree puhe, jossa eliitin katsotaan suosivan maahanmuuttajia ja pakolaisia heidän ohitseen. He hakevat kunnioitusta ja turvaa äärioikeiston arvoista.

Tässä taistelussa vasemmisto ympäri Eurooppaa näyttäytyy teemoineen kovin voimattomalta.

– Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa vasemmisto ei ole ollut aktiivinen. Paradoksaalista kyllä, mutta äärioikeistolaista puhetta vastaan nousi voimakkaimmin kristillisdemokraatti Angela Merkel, muistuttaa Blondiaux.

Työstä ja taistelusta

Keskeinen vasemmiston asemaan vaikuttava muutos on työn muutos. Samassa rytäkässä ovat muuttuneet työsuhteet, työolot ja ihmisten suhde työhön.

Aiemmin koulutus, työ ja sosiaalinen eteneminen muodostivat ennalta arvattavan jatkumon. Nyt koulutus ei välttämättä takaa mitään ja työura muodostuu pätkistä.

Lisäksi olemme siirtyneet aikaan, jolloin nykyinen koulusta työelämään (tai työttömyyteen) siirtynyt sukupolvi ei enää olekaan vanhempiaan vauraampi ja hyväpalkkaisempi.

Sosiaalisen etenemisen polku ei käy työväenluokasta keskiluokkaan, kuten menneinä vuosikymmeninä. Nyt osa keskiluokasta kurjistuu epämääräisiksi duunareiksi.

Lisäksi nuorten suhde työhön on vapautuneempi. Työ ei määritä koko elinkaarta. Vallankin ay-taustainen vasemmisto ei selvästikään ole osannut lähestyä näitä mahdollisia kannattajiaan.

Löytyykö vastaus vasemmalta?

Hajallaan Euroopan vasemmisto on ja suurelta osin varmasti hukassakin. Muistettava on sekin, että edelleen monissa maissa demaripuolue on maan suurin puolue. Muun muassa Saksassa demarit taistelevat ensi syksynä liittopäivävaaleissa tasapäisesti kristillisdemokraattien kanssa.

Uutta suuntaa Euroopan vasemmalla laidalla on kuitenkin etsinnässä.

Podemos-liike Espanjassa, Mélenchon Ranskassa ja vaikka Jeremy Corbyn Britanniassa saattavat hyvinkin olla tulevan vasemmiston airueita.

Näiden esimerkkien mukaisesti politiikkaa ohjattaisiin selvästi vasemmalle, elvytystä vaadittaisiin kovaäänisesti, markkinoiden valtaa haluttaisiin suitsia ja valtion otetta lisätä. Näillä resepteillä ei tie hallitukseen avaudu – ainakaan lähiaikoina.

Politiikan tutkimuksen professori Loïc Blondiaux näkee Ranskan presidentinvaalien sekasorron avaavan vasemmistolle kenties kokonaan uuden mahdollisuuden.

– Olisiko mahdollista, että Mélenchonin ja Hamonin joukot löytäisivät presidentinvaalien jälkeen toisensa. Se ei ehkä tapahtuisi sosialistipuolueen sisällä, vaan sen ulkopuolella. Siitä tulisi edistyksellinen voima, Blondiaux arvioi.